TUTO yrittää katkaista sarjakärjen hurjan putken

MESTIS / Ennakko
Hokki ja TUTO kohtasivat viime keväänä pronssiottelussa.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
TUTOlle tarjoutuu perjantaina mahdollisuus revanssiin viime kauden pronssiottelusta, kun se aloittaa viikonlopun vieraskiertueensa Kajaanissa Hokin vieraana. Vastustaja on kenties pahin mahdollinen, sillä Hokki ei ole hävinnyt kauden aikana vielä yhtäkään ottelua.

Edellisen kerran viime lauantaina pelannut, tuolloin Kiekko-Vantaan lukemin 4-2 kaatanut Hokki lähtee perjantain otteluun sarjan piikkipaikalta. Kajaanilaisten alkukauden pelivire on ollut häikäisevää, eikä Hokki ole poistunut kaukalosta vielä kertaakaan tappio niskassaan.

Kajaanilaisten pelaaminen perustuu tiiviiseen ja uhrautuvaiseen puolustukseen, joka pitää vastustajat tehokkaasti pois maalipaikoilta. Pelaajat myös peittävät laukauksia ahnaasti viimeisenä lukkona torjuvan Antti Lehtosen edessä. Hokki onkin päästänyt sarjassa vähiten maaleja.

Myös Hokin hyökkäyspelaaminen on ollut monipuolista. Joukkue ei pelkää pelata kiekkoa alaspäin tarpeen tullen, mutta rosterista löytyy myös jalkoja nopeisiin ja yllättäviin harppuunahyökkäyksiin.

TUTO on saanut juonen päästä kiinni

TUTOn kauden alku ei ole sujunut yhtä juhlavissa merkeissä. Kauden ensimmäisestä neljästä ottelusta turkulaisten pistepussiin kertyi vain kaksi sarjapistettä. Viime viikolla ääni kellossa kuitenkin muuttui, ja tällä hetkellä TUTO on kolmen ottelun voittoputkessa napattuaan perättäiset voitot Jukureista, JYP-Akatemiasta ja Peliitoista.

Voitoista huolimatta turkulaisten peli ei ole ollut aivan laadukkainta kiekkoa. Erityisesti otteluiden alussa pelaaminen on ollut usein todella sekavaa, mutta parantunut ottelun loppua kohden. Esimerkiksi keskiviikon Peliitat-ottelussa TUTO iski aivan yllättäen neljä nopeaa maalia toisessa erässä. Heti ottelun alussa onkin siis Hokin iskun paikka.

Hyökkäys vastaan puolustus

Maaleja TUTO on onnistunut tekemään kiitettävästi. Seitsemässä ottelussa vastustajan verkko on heilunut 25 kertaa. TUTOn vauhdikas peli on kuitenkin näkynyt myös päästettyinä maaleina, kun omissa on soinut 24 kertaa kauden aikana.

Turkulaisten tehomiehinä ovat alkuakaudesta kunnostautuneet syöttökone Jasper Lindsten tehoin 1+9 ja joukkueen paras maalintekijä Topi Taavitsainen, joka on osunut tolppien väliin jo kuudesti.

Hokki on puolustanut vahvasti, mutta myös hyökkäyspäässä on kulkenut kohtuullisen hyvin. Erityisesti ylivoimapelissä kajaanilaisilla on kuitenkin petrattavaa, vastaavasti alivoima on ollut timanttista.

Hokin tehopelaajia ovat olleet tehot 4+4 mieheen takoneet Markus Piispanen ja Niklas Näppi, joita ketjun kolmas lenkki Miska Humaloja on säestänyt seitsemällä tehopisteellä.

Molemmista joukkueista löytyy kosolti nopeutta, joten sitä Kajaanin perjantai-illasta ei tule ainakaan puuttumaan. Voittajaksi illasta selviytyy se, joka onnistuu paremmin hallitsemaan kiekollisen pelin ja välttämään ylilyönnit vauhdikkaan ottelun tiimellyksessä.

Seuraa Heitä

Roni Viirlas #6 |

Puolustaja

Viime kaudella TUTOa edustanut puolustaja hakee entisen seuransa päänahkaa. Enemmän muista avuistaan tunnettu Viirlas onnistui edellisessä ottelussa myös maalinteossa. Jatkuuko tehoilu perjantaina?

Joona Monto #91 |

Keskushyökkääjä

Oli omalta osaltaan ratkaisemassa Peliitat-kamppailua kahdella toisen erän maalillaan, eikä kypärätemppukaan ollut kaukana. TUTO tarvitsee onnistumisia laajlta rintamalta murtaakseen isäntien puolustuksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle