Pystyykö Hokki pitämään Tanuksen ja Lepauksen kurissa? - "Joukkueena pelaaminen ja peräänantamaton taistelu tulee näkyä"

MESTIS / Ennakko
Jonatan Tanus (oik.) on ollut huimassa vireessä viimeisessä kahdessa pelissä, joissa mies iski tehot 3+2.
Kuva © Antti Varonen
Kajaanin keskiviikkoillassa on jaossa tärkeät pisteet Hokin osalta, kun se kohtaa sarjakärki SaPKon. Linnapaitojen edellinen ottelu päättyi tappioon TUTOa vastaan Kupittaalla, mutta vierasjoukkue onnistui kampeamaan voiton IPK:sta.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kolme kertaa, joista voitot ovat menneet pässipaidoille 2-1.

Viimeisin kamppailu käytiin Talvisalossa, jolloin kajaanilaiset onnistuivat ottamaan kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen 2−1-loppulukemin.

"Jalat pitää olla lämpiminä ja pää kylmänä"

Viimeisin linnapaitojen ottelu päättyi tappioon TUTOa vastaan lauantaina Turussa. Hokki oli ensimmäistä erää lukuunottamatta koko pelin ajan turkulaisia askeleen jäljessä.

Hokin suurimmat ongelmat ovat olleet viime aikoina, ja oikeastaan läpi kauden, ylivoiman tehottomuus ja suuri tason vaihtelu. Ylivoimapelaaminen onnistui normaalia paremmin Kupittaan illassa, mikä on erittäin suotuisaa, kun ratkaisupelit pudotuspelejä ajatellen lähenevät. 

TUTOa vastaan Hokin alivoimapeli ei oikein onnistunut, sillä turkulaisten ylivoimakentälliset onnistuivat pyörittämään peliä hyvin kajaanilaisten alueella, ja vain tolpat pelastivat linnapaidat takaiskuilta.

Hokki-luotsi Jari Laukkanen linjaa, että erityisesti puolustus ja sitkeä taistelutahto ovat aseet, jolla sarjakärki kaatuu.

− Jalat pitää olla lämpiminä ja pään kylmänä huomisessa kapinassa jokaisella pelaajalla heti ensimmäisestä vaihdosta alkaen. Puolustuksellisesti pitää pystyä olemaan tarvittaessa erittäin sitkeä. Joukkueena pelaaminen ja peräänantamaton taistelu tulee näkyä kaukalossa koko illan ajan.

Kevään tärkeimmät pelit ovat Hokilla vain vähän matkan päässä, sillä Espoo United on kahdeksantena vain kolmen pisteen päässä. 

Joutuvatko pässipaidat jälleen kirimään takaa-ajoasemasta?

SaPKo on joutunut kahdessa viimeisessä ottelussaan kirimään tappioasemasta, mutta joukkue on lähtenyt molemmilla kerroilla voittajana jäältä.

Molempia otteluita yhdistävänä tekijänä oli SaPKon erittäin vahva viimeinen erä sekä alkupuoliskon tehottomuus, jolloin pässipaidat eivät ole saaneet hyviltä paikoilta kiekkoa maaliin.

Savonlinnalaisten kultakypärä, Jonatan Tanus, on ollut huimassa vireessä koko kauden, ja mies jatkaa edelleen huippuvirettään. Tappara-kasvatti on iskenyt kahdessa edellisessä ottelussa huikaisevat tehopisteet 3+2=5.

Pässipaidoilla on ollut viime aikoina erittäin huonoa onnea maalivahtien kanssa, sillä joukkuella on kolme maalivahtia loukkaantuneena. Viimeisimpänä loukkaantui vastikään seuran vahvuuteen siirtynyt Lassi Yrjölä.

Ainoa terve maalivahti on seuran A-junioreissa pelaava Santeri Valtonen, joka teki Mestis-debyyttinsä IPK:ta vastaan viimeisessä erässä. On erittäin mielenkiintoista nähdä, kuka savonlinnalaisten tolppien välissä Hokkia vastaan aloittaa.

Seuraa Heitä

Sami Väliharju #1 |

Maalivahti

Hokin ykkösvahdin paikan saanut kärppälaina on pelannut viime aikoina hyvin, ja joukkue tarvitsee onnistuakseen SaPKoa vastaan miehen hyviä otteita.

Oskari Siiki #55 | TUTO

Laitahyökkääjä

TPS-laina sopeutui erinomaisesti uuteen ketjuun, ja mies saikin palkinnoksi voittomaalin IPK:ta vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle