Onko Hokilla uusia kujeita sarjakärjen kaatoon?

MESTIS / Ennakko
Sami Väliharju palaa jälleen Hokin maalille.
Kuva © Sami Kemppainen
Hokki kohtaa vuoden ensimmäisessä ottelussaan keskiviikkona Mestiksen kärkijoukkueen, SaPKon Savonlinnasta. Joukkueet kohtasivat syksyllä kerran, jolloin pässipaidat voittivat puhtaasti 3-0.

Hokin syyskaudesta jäi todella kaksijakoinen maku suuhun. Ennen kauden alkua linnapaidoista povattiin suurta mestarisuosikkia, mutta joukkueen alkukausi oli luvalla sanoen heikko. Sarjasijoitus on tällä hetkellä nipin napin karsintarajan paremmalla puolella eli 10. 

Loppusyksyä kohden valo paistoi risukasaan ja Hokin pelaamisessa alkoi näkyä positiivisia asioita yhä enemmän ja enemmän. Vaikkakin paljon on parannettavaakin kevään peleihin.

Viime vuoden viimeisessä ottelussa paikallisvastustaja IPK kävi hakemassa pisteet Kajaanista. Tuolloin Hokki oli heikosti valmistautunut otteluun, sillä joukkue laukoi 57 kutia kohti iisalmelaisten maalia, mutta vain Tino Metsävainion laukaus päätyi IPK-nuottaan. 

− Jokainen pelaaja haluaa yltää omaan maksimisuoritukseensa kun sarjakärki asettuu huomenna vastaan. Pelillinen vaade on jokaisessa vaihdossa ja yksittäisessä tilanteessa korkeinta mahdollista tasoa niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen summasi tulevan koitoksen tuntemuksia.

SaPKon alkukausi oli täysin päinvastainen, sillä pässipaidat löytyvät sarjataulukon piikkipaikalta. Syyskausi oli kuin satutarinasta savonlinnalaisten näkökulmasta ajatellen, eikä joukkueen tekemisestä isoja aukkoja löytynyt.

Joulukuu oli muuten virheetön, mutta vuoden viimeisessä pelissä joukkue hävisi JYP-Akatemialle 1-5 Jyväskylässä. SaPKo pääsi maalipaikoille hyvin kuten aiemminkin, mutta viimeistelyssä oli pieniä vaikeuksia. Myös pelillisessä ilmeessä oli hieman parantamista, niin kiekollisessa kuin kiekottomassa.

Kuitenkin kokonaiskuvassa pässipaitojen alkukausi oli hienoa katseltavaa, varsinkin pörssikärkien, Jonatan Tanuksen ja Teemu Lepauksen, otteet olivat vakuuttavia.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kerran Savonlinnassa, jolloin pässipaidat voittivat puhtaasti 3-0. Pässipaitojen kovimmat pistemiehet olivat kakkoskentän parivaljakko Lepaus ja Joona Monto

Seuraa Heitä

Sami Väliharju #1 |

Maalivahti

Kärppälaina pelasi hyvän syksyn, vaikkakin se hieman peittyi Hokki-joukkueen huonoon menestykseen. Torjuntaprosentti 92,08 kertoo, että kyseessä on erittäin hyvä maalivahti, jota kannattaa ehdottomasti seurata.

Arttu Pelli #53 | Ilves

Puolustaja

Kouvolalaislähtöinen puolustaja saapui pässipaitaan loppukaudeksi. Tuo joukkueen alakertaan kiekollisella osaamisellaan lisävariaatiota pelin avaamiseen. On pitkälti Liiga-tasoa, mutta hän ei ole vielä pystynyt sitä todistamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle