Tutut kilpakumppanit jälleen vastakkain

MESTIS / Ennakko
Hokki on ollut tällä kaudella niskan päällä keskinäisissä kohtaamisissa.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Tällä kaudella toisensa peräti seitsemään otteeseen kohdanneet Hokki ja LeKi kohtaavat jälleen perjantaina Kajaanissa. Joukkueiden runkosarjan viimeinen keskinäinen kohtaaminen on samalla Hokille kauden viimeinen runkosarjakotiottelu.

Maajoukkuetauon jälkeen hieman alavireisesti esiintynyt Hokki on piristynyt viime viikkoina ja napannut viidestä edellisestä ottelustaan kolme voittoa. Huomionarvoista on myös, että jokainen näistä voitoista on tullut kotikaukalossa.

Hokki on jäänyt kotijäällään pisteittä edellisen kerran joulukuun alussa, eikä myöskään perjantain vastustaja LeKi ole onnistunut hakemaan tällä kaudella vielä yhtäkään sarjapistettä pohjoisesta.

LeKi on ollut vahva kotijäällään, mutta vieraissa on ollut vaikeampaa. Edellisestä viidestä vierasottelustaan lempääläläisjoukkue on saalistanut kaksi voittoa, joista toisen voittomaalikilpailun jälkeen.

Loukkaantumisista kärsivillä kajaanilaisilla kasvojen pesun paikka

Hokin keskiviikkoinen kotiottelu KeuPaa vastaan oli todella heikkoa tekemistä kajaanilaisjoukkueelta. Vaikka voitto lopulta tulikin, olivat linnapaidat läpi ottelun vaikeuksissa erityisesti omassa päässä.

Omalta osaltaan heikkoa esitystä voidaan selittää loukkaantumiskierteellä. Sivussa ovat edelleen hyökkääjät Riku Toivo, Janne Niva, Samu Pyykkönen, Miikka Pitkänen ja Tomas Mikus sekä puolustajat Jarkko Heikkinen, Ville Hyvärinen ja Risto Mattila.

Kajaanilaisten maalilla aloittaa ensimmäistä kertaa lähes kahteen kuukauteen Timo Niemi. Niemi vaihdettiin jo keskiviikkona maaliin voittomaalikilpailuun, jossa mies torjui kolme neljästä KeuPan yrityksestä.

Harvoja valopilkkuja kajaanilaisten keskiviikkoisessa ottelussa oli ylivoimapeli. Hokki pöllytti KeuPan verkkoa peräti kolmeen otteeseen ylivoimalla pelatessaan.

LeKin peli raiteillaan ennen pudotuspelejä

LeKi on varmistanut pudotuspelipaikkansa jo aikaisemmin ja joukkueen pelillinen ilme on alkanut löytyä runkosarjan lähestyessä loppuaan.

Joukkueeseen suuren kohun saattelemana siirtorajalla siirtynyt maalivahti Mika Noronen on aloittanut vaihtelevasti. Kotijäällä Noronen torjui voiton Jukureista, mutta seuraavassa kamppailussa Jukurit oli kotijäällään parempi lukemin 4-1.

Yksi olellisimpia asioita, joita lempääläisten täytyy saada kuntoon ennen pudotuspelejä on vieraspelaaminen. Kotonaan Kisa on hävinnyt kuluvan vuoden aikana vain kerran, mutta vieraissa tulos ei ole ollut toivottu.

Historia ei Kisalle liikoja lupaa, sillä LeKin edellinen voitto Kajaanista on syyskuulta 2011. Sen sijaan edellisen keskinäisen kohtaamisen lempääläisjoukkue voitti kotijäällään lukemin 1-0, mistä vieraat ammentavat varmasti itseluottamusta myös perjantain kamppailuun lähdettäessä.

Käyttäjän jeskelinen kuva

Arvio ottelusta: Jesse Eskelinen

LeKillä on kova tahto murtaa Kajaanin kirous perjantaina, mutta Hokki ei kuitenkaan helposti tule nahkaansa myymään. Kamppailuun on yleisölle ilmainen sisäänpääsy, joten tunnelmaa varmasti riittää katsomossakin. Kotijoukkue tuskin haluaa pelata toista heikkoa kotipeliä peräjälkeen, varsinkaan täyden kotihallin edessä. LeKi taistelee Norosen johdolla, mutta kotiyleisö yhdessä Hokin muutenkin kovan kotivireen kanssa siivittänee isännät voittoon.

Seuraa Heitä

Niklas Näppi #13 |

Laitahyökkääjä

Aloitti edellisen ottelun ylimääräisenä hyökkääjänä, mutta iski maalin heti pelaamaan päästyään. Saa perjantaina näytönpaikan alkukauden tutkaparinsa Antti Kalapudaksen rinnalla.

Markus Jokinen #16 |

Laitahyökkääjä

Kultakypärä kannattelee joukkuettaan ilta toisensa perään ja esittää toisinaan kiekon kanssa silmiähivelevän kylmäpäisiä ratkaisuja. Kylmäpäisyyttä kaivataan myös Kajaanissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle