LeKi matkaa Kajaaniin, Mestiksessä viiden pelin kierros

MESTIS / Ennakko
LeKi ja Hokki hyppäävät kaukaloon perjantaina.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Mestiksessä käydään perjantaina jännittävä viiden ottelun pelikierros. Illan pääotteluna käydään Kajaanin Hokin ja Lempäälän Kisan välinen kamppailu vieraiden aloittaessa Itä-Suomen vieraspeliviikonloppunsa.

Joukkueiden kohdattua viimeksi LeKi oli vahvan ja päämäärätietoisen esityksen jälkeen kotikaukalossaan Hokkia parempi 5-2. Viime ottelun kautta lähtöasetelmia ei kuitenkaan kannata hakea.

Hokki on ollut läpi alkukauden todella vahva ja onkin kaatanut muunmuassa LeKin jo kahdesti tällä kaudella. Lisäksi se on voittanut viime otteluissaan Jokipojat ja Jukurit, joten kajaanilaisten kuntokäyrällä on positiivinen lataus.

- Tärkein asia viime viikolta on, että löysimme sen työmäärän yksilötasolla, mitä yksittäisten tilanteiden voittaminen vaatii. Kiekollinen peli oli paljon nopeampaa kuin aiemmin ja se näkyi varsinkin Jokipojat -pelissä. Peli virtasi vastustajan päätyyn ja saimme siellä aikaiseksi pitkiä hyökkäyksiä, kommentoi kajaanilaisluotsi Petri Mattila.

Mattilan miehistö on onnistunut maalinteossa hyvin viime otteluissaan ja tämä fakta yhdistettynä LeKin heikkoon puolustuspelaamiseen on kotijoukkueen selkein etu perjantain ottelussa.

LeKi on kärsinyt viimeisessä neljässä ottelussaan yhtä monta tappiota ja päästänyt niissä 23 maalia. Kisan vuotava puolustuspää on sinimustien suurin heikkous ja korjautuessaan LeKi kykenee kyllä haastamaan sarjan kärkijoukkueita tasapäisesti myös vieraissa.

- LeKissä on paljon yksilötaitoa ja sitä kautta ratkaisuvoimaa. Meidän pitää pelata joukkueena tiiviisti ja ehjästi ja sillä tavalla eliminoida yksittäisten pelaajien temput. Pelin pitää olla kurinalaista ja hyvässä paketissa, päästä päähän hurvitteluun ei LeKin kanssa kannata lähteä.

Kisa saa loukkaantumishuoliinsa paikkausta, kun Hermeksessä aiemmin tällä kaudella viilettänyt Henri Sandvik palaa LeKi-nuttuun pienen tauon jälkeen. Loukkaantuneisiin kuuluu myös Tapparasta lainalla LeKissä pelannut Kisa-kasvatti Henrik Haapala. Maalilla jatkanee pelivirettään hakeva Mikko Pätsi.

Hokin maalilla esiintyy tšekkiveskari Tomas Kral. Kärppähyökkääjä Joonas Huovinen jatkaa linnapaitojen vahvuudessa perjantainakin.

Kierroksen muut ottelut:

K-Vantaa–TUTO Hockey

Vantaalla jääkiekkovuosi avataan mielenkiintoisissa merkeissä, kun K-Vantaa saa vastustajia Turusta. Kummallakin joukkueella on takanaan voitokas viime kierros. Pitämällä 3 pistettä kotonaan isäntäjoukkue parantaisi huomattavasti mahdollisuuksiaan nousta pudotuspeliviivan paremmalle puolelle.

Lisäjännitettä peliin tuo myös se, että K-Vantaa on Mestis-joukkueista ainoa, joka ei ole tällä kaudella joutunut taipumaan TUTOlle kertaakaan. TUTO-käskijä Juhani Tammisella onkin kova työ valmistaa vierailijat otteluun, sillä turkulaisilla on ollut suuria ongelmia säilyttää tasonsa sarjataulukon häntäpäässä majailevia joukkueita vastaan.

K-Vantaan kokoonpanoon ei pitäisi tulla suuria muutoksia viime otteluista, jollei joukkueeseen saada viimehetken vahvistuksia Jokereista. Suurin kysymys kuulunee, jatkaako vahvan HCK-ottelun pelannut Jani Kautto vantaalaisten maalin suulla.

TUTO sai sen sijaan torstaina vahvistuksia Ässät-hyökkääjä Patrik Moision liityttyä joukkueeseen. Moisio saattaa olla kokoonpanossa jo Vantaalla, mutta paluu sinivalkoisiin tapahtuu viimeistään lauantain HCK-vierasottelussa. TUTOsta katseet kiinnittyvätkin toista peliään joukkueessa luistelevan puolustaja Lasse Korhosen päivän kuntoon.

Sport-Peliitat

Perjantaina Vaasassa kohtaavat sarjassa seitsemäntenä majaileva Peliitat ja 11 pistettä heinolalaisia edellä, sijalta viisi löytyvä Sport. Kauden kaksi aiempaa kohtaamista ovat kunnioittaneet kotietua, sillä molemmilla kerroilla kotijoukkue on voittanut ottelun 5-1.

Peliittojen meno tällä kaudella on ollut vuoristoratamaista voitto-tappio-voitto-kierrettä. Sen suurempia voitto- tai tappioputkia ei ole ehtinyt syntyä. Peliitat on tehnyt sarjassa kaikkien yllätykseksi kolmanneksi eniten maaleja, mutta myös päästänyt vastapainoksi niitä kolmanneksi eniten. Jos Rasmus Rinne pelaa maalilla yhtä vakuuttavasti kun viime vuoden loppupuolella, on Peliitoilla hyvä sauma napsia Kuparisaaresta pisteitä. 

Sport lähtee otteluun allaan nöyryyttävä 5-0-tappio Aurinkokuninkaan pataljoolle. Myös Peliitat hävisi viimeisimmän koitoksensa SaPKolle kotonaan 1-3.

Peliitoilla on tällä hetkellä suuria ongelmia saada jalkeille täydet kolme puolustusparia, sillä sairastupaa miehittävät tällä hetkellä omista sopimuspelaajista Pekka Saittakari ja Roland Hofer. HPK:n A-junioreista lainalla ollut Roope Nikkilä palasi ennen uuden vuoden ilotulitusta takaisin Hämeenlinnaan, ja HIFK:sta lainalla pidemmänkin aikaa ollut Christian Silfver pelasi viime kierroksella sarjajumbo HCK:n riveissä. Lahden suunnaltakaan apuja tuskin liikenee, sillä myös Lahdessa kärsitään kovista loukkaantumisista. Martin Ekström saattaakin siirtyä hyökkäävämmästä roolista puolustuksen avuksi.

Myös vaasalaiset ovat kärsineet loukkaantumisista. Sportilta ovat perjantain koitoksesta sivussa Mika HalavaJesse Laaksonen ja Eetu Heikkinen. Toipilaslistaa keventämään Sport pidensikin Jani Kiviniemen sopimusta kestämään ainakin tämän viikon.

HCK – KooKoo

Perjantaina Keravalla nähdään mielenkiintoinen taistelu, kun Kouvolan KooKoo matkaa HC Keski-Uusimaan vieraaksi. Molemmille joukkueille pisteet ovat tärkeät: sarjan jumbosijalla majaileva HCK yrittää päästä sarjataulukossa hieman väljemmille vesille ja KooKoo puolestaan taistelee tiukasti pudotuspelien kotiedusta. 

KooKoo ja HCK ovat kohdanneet kauden aikana toisensa jo neljästi ja jokaisen mittelön KooKoo on onnistunut voittamaan – kaksi tosin vasta jatkoajalla. Joukkueiden väliset kohtaamiset ovat olleet myös yllättävän tasaisia, josta kertoo suuresti se, että otteluista jopa kolme on päättynyt yhden maalin voittoon. Vaikka KooKoo lähteekin otteluun ennakkosuosikin viitta harteillaan, kouvolalaisilla ei ole varaa pelata takki auki.

Kouvolalaisten kehnon puolustajatilanteen vuoksi kokoonpanossa saatetaan nähdä 17-vuotiaan Tuukka Laakson Mestis-debyytti, mikäli KooKoo-järkäle Matt Nickerson ei ole perjantai-iltana pelikuntoinen. Oranssimustien hyökkäyksestä puuttuu edelleen NHL-hyökkääjä Tommy Wingels, joka seuraa Pohjois-Amerikassa työsulun etenemistä. Kouvolalaisten maalinsuulla aloittanee totutusti Mikko Rämö

Kotijoukkueen kokoonpanoon ei ole luultavasti suurempia muutoksia luvassa edellisestä ottelusta, mutta molempien joukkueiden tarkemmat kokoonpanot selviävät kuitenkin vasta pelipäivänä. Mika Norjan ja Christian Silfverin esiintyminen keravalaisten riveissä on mahdollista.

Ottelussa kannattaa napata seurantaan keravalaisten kultakypärää kantava Jesse Uronen, joka on joukkueiden kahdessa edellisessä kohtaamisessa mättänyt tehot 3+2. Viimeisessä kuudessa kotiottelussaan HCK on iskenyt vain seitsemän kertaa kiekon maaliin, ja maaleista vain kaksi on syntynyt siten, ettei Uronen ole ollut tehopisteillä.

SaPKo-Jukurit

Perjantaina pelataan kauden kolmas Savon derby, kun Jukurit matkustaa Savonlinnaan SaPKon vieraaksi. Vaikka joukkueet ovat sarjataulukossa aivan eri päädyissä, ovat varsinkin kaksi edellistä ottelua olleet tasaisia vääntöjä. Lokakuussa pässipaidat onnistuivatkin taistelemaan voiton jatkoajalla.

Vierasjoukkue Jukurit lähtee saalistamaan kevätkauden ensimmäistä voittoaan. Mikkeliläisten peli on hieman takkuillut joulutauon jälkeen, ja kahdesta ottelusta tilillä on vain yksi piste. Tästä huolimatta sarjajohto on edelleen vankka.

SaPKon alku kevätkaudelle on puolestaan ollut täysin päinvastainen. Kahdesta ottelusta on tilillä kaksi voittoa, ja pässipaidat liitävät kolmen ottelun voittoputkessa. Joulukuu oli joukkueelle hyvä, ja savonlinnalaiset ovat kivunneet taistelemaan jopa pudotuspelipaikasta. Nyt samaa virettä yritetään jatkaa myös tammikuulle.

» Lähetä palautetta toimitukselle