LeKi jahtaa kauden ensimmäistä voittoaan Kajaanista

MESTIS / Ennakko
Hokki ja LeKi ovat kohdanneet tällä kaudella jo viidesti.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Hokki saa perjantai-iltana vieraakseen Kajaanin jäähalliin kovaan vireeseen äityneen LeKin. Kauden keskinäiset kohtaamiset nimiinsä voitoin 4-1 vieneet kajaanilaiset ovat kovan paikan edessä neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa viilettäviä vieraita vastaan.

Kotijoukkue Hokin vuosi on lähtenyt käyntiin ailahtelevissa merkeissä. Viime viikolla kajaanilaisjoukkue nappasi maukkaan vierasvoiton sarjan kakkospaikalla olevasta Jukureista ja heti perään kotikaukalossa kaatui TUTO.

Viikko päättyi kuitenkin negatiivisissa merkeissä, kun KeuPa kaatoi kolmella ketjulla operoineen Hokin. Keskiviikkona Hokki vieraili Jyväskylässä, jossa JYP-Akatemia oli parempi lukemin 4-2.

− Suorittaminen on ollut parissa viime pelissä vähän hakusessa. Etenkin puolustamista pitää saada paremmaksi. Se oli jo erinomaisella tasolla Mikkelissä ja hyvällä tasolla kotipelissä TUTOa vastaan, mutta siitä ollaan päästetty pikkusen irti, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen seuran kotisivuilla.

Hokki koki TUTO-ottelussa pahan menetyksen, kun joukkueen ykkösmaalivahti Timo Niemi loukkaantui ja on sivussa ainakin tammikuun loppuun asti. Jyväskylässä Hokki-maalia vartioineen Antti Lehtosen esitys oli kuitenkin lupaavia herättävä ja mies jatkaakin linnapaitojen maalilla.

Viime viikon sairastelut näyttäisivät olevan Hokin osalta suurimmaksi osaksi ohi. Keskiviikon ottelun väliin jättäneet Riku Toivo ja Ville Saukko palaavat kokoonpanoon.

LeKi metsästää jatkoa voittoputkelle

Vierasjoukkue LeKi lähtee otteluun loistavista asetelmista. Viime viikolla joukkue kaatoi perätysten Kiekko-Vantaan, KeuPan ja JYP-Akatemian. Tällä viikolla lempääläiset olivat toistamiseen K-Vantaata parempia.

Tapparasta pitkään lainalla LeKissä pelanneen Toni Kallelan siirto Ilveksen riveihin jätti suuren aukon saukkopaitojen hyökkäykseen. Päävalmentaja Juha Juujärvi on kuitenkin saanut joukkueensa pelaamaan hyvin yhteen, suuresta vaihtuvuudesta huolimatta.

Suuri tekijä LeKin vireen takana on maalivahti Dominik Hrachovina. LeKillä ei pitäisikään olla mitään hätää ainakaan maalivahdin suhteen, mikäli Hrachovina Kajaanissa pelaa.

LeKin rosteri elää jälleen runsaasti lainapelaajien myötä. Onkin vielä epävarmaa, saapuuko edellisessä ottelussa tehot 1+1 summannut Teddy Da Costa lempääläisjoukkueen mukana viime kauden kotihalliinsa Kajaaniin.

Murtuuko kotitaika?

Hokki on kaatanut LeKin tällä kaudella joka kerta, kun lempääläisjoukkue on Kajaanissa vieraillut. Tästä tilastofaktasta Hokki ammentaneekin itseluottamusta kahden tappion jälkeen.

Merkittävä tekijä ottelun kannalta on maalivahtipeli. Alkukaudesta haparoivasti esiintyneen Lehtosen on pystyttävä pitämään JYP-Akatemia-ottelun tasonsa, jotta Hokki voi pelata voitosta. LeKin maalilla Hrachovinan odotetaan jatkavan hyviä otteitaan.

Seuraa Heitä

Niko Saarenpää #16 |

Laitahyökkääjä

On syttynyt vuodenvaihteen jälkeen kovaan vireeseen. Edelliseen neljään otteluun ovat syntyneet komeat tehot 4+2. Jatkuuko pistetehtailu myös LeKiä vastaan?

Jimi Santala #88 | Espoo United

Puolustaja

On noussut LeKin puolustuksen johtajaksi ja iskenyt siniviivalta kiitettävästi tehopisteitä. On harvoja todellisia kiekollisia puolustajia Kisassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle