Kajaanin lauantai-illassa tarjolla työntäyteinen kamppailu

MESTIS / Ennakko
Niklas Näppi (oikealla) palasi hiljattain Hokin kokoonpanoon.
Kuva © Antti Varonen
Hokki ja JYP-Akatemia ottavat neljättä kertaa tällä kaudella yhteen, kun joukkueet kohtaavat lauantaina Kajaanin jäähallissa.

"Työhaalarit pitää olla niskassa"

Hokki hävisi viimeisimmän ottelunsa Hermekselle Kokkolassa luvuin 4-2. Peli kaatui Hokin osalta siihen, että kajaanilaisten hölmöillessä kiekon kanssa Hermes ratkoi ottelun itselleen. Linnapaidat kuluttivat Kokkolan jäähypenkkiäkin aika ahkerasti, joka varmasti vaikutti lopputulokseen.

Hokin sairaslistalla ei ole tapahtunut järisyttäviä muutoksia. Christoffer Seppelin on pois pidempään peleistä, mutta Sami Anttila ja Jarkko Harjula ovat kuntoutumassa ja kaksikko saattaa tehdä paluun lähiviikkoina. Tästä ottelusta ovat pois pienistä loukkaantumisista kärsivät kapteeni Mikael Seppälä ja maalivahti Tuukka Smura.

— Tiukkoja pelejä on heitä vastaan pelattu, viimeksi heitä vastaan tuli niukka tappio. Työhaalarit pitää olla niskassa, kuten aina Akatemiaa vastaan, niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. He ovat työteliäs joukkue ja huomenna ei voida työnteosta ottaa vapaapäivää, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen lauantain vastustajaa seuran verkkosivuilla.

Loppukiriin pyrkivä hurrikaaniryhmä yrittää musertaa Hokin vahvoja kotiotteita

JYP-Akatemia saapuu Kajaaniin voitto allaan, kun Kiekko-Vantaa kaatui Vantaalla 1-3-loppulukemin. Ennen taukoa Akatemialla oli kolmen ottelun tappioputki, kun Jokipojat, Hermes ja KeuPa HT ottivat niskalenkin hurrikaaniryhmästä.

Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen lohipaitoja vastaan. Maalivahti Dennis Saikkonen oli vakuuttavassa vireessä ja avain jyväskyläläisten voittoon Vantaalla.

Jyväskyläläiset ovat 16 pistettä jäljessä KeuPaa, joka on kahdeksantena ja menossa tällä hetkellä viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin. Mikäli Ahvenjärven joukot mielivät jatkamaan pelejään keväällä pidempään kuin runkosarjan loppuun, heillä täytyy aloittaa loppukiri erittäin nopeasti.

Tasaista vääntöä

Joukkueet ovat pelanneet tasaisia otteluita tällä kaudella. Otteluvoitot ovat menneet Hokille 2-1 maalierolla 7-4. Viimeisin joukkueiden kohtaaminen tapahtui Jyväskylässä, jolloin Akatemia vei täydet kolme pistettä kahdella viimeisen minuutin maalilla loppulukemin 3-1. Yhden kerran joukkueet ovat kohdanneet Kajaanissa aiemminkin kuluvalla kaudella, jolloin Hokki vei ottelun nimiinsä 3-1.

Seuraa Heitä

Ville Rajala #9 |

Laitahyökkääjä

Rajala pelasi vakuuttavasti ensimmäisessä ottelussaan Hokin paidassa kajaanilaisten pelatessa Rajalan entistä seuraa Hermestä vastaan.

Taavi Tiala #16 |

Laitahyökkääjä

Pelasi vahvan ottelun Kiekko-Vantaata vastaan, joten mielenkiintoista seurata jatkuuko Tialan vahva vire Kajaanissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle