Kumpi pesee kasvonsa viitostien revanssiviikonlopun derbyissä?

MESTIS / Ennakko
Hokki on juhlinut aiemmissa kohtaamisissa Kajaanissa IPK:ta vastaan. Onnistuvatko iisalmelaiset voittamaan linnapaitojen kotiluolassa?
Kuva © Sami Kemppainen
Revanssiviikonloppuna nähdään kaksi viitostien paikalliskamppailua, kun Hokki ja IPK ottavat yhteen kahteen otteeseen perjantaina ja lauantaina vuoroin Kajaanissa sekä Iisalmessa. Molempien joukkueiden alkukausi ei ole sujunut läheskään kuin elokuvissa, sillä kajaanilaiset löytyvät 11. sijalta ja iisalmelaiset 12. sijalta.

Linnapaitojen alkukausi on ollut erittäin alavireinen, varsinkin vieraspelien osalta. Myös suuri loukkaantumisten määrä on sävyttänyt negatiivisesti joukkueen menoa. Kohtaamiset iisalmelaisten kanssa ovat olleet erittäin tasaisia, joten tulevankin viikonlopun kamppailuista on tulossa varmasti tiukkoja otantoja.

Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen muistelee, että Peli-Karhut on ollut kokonaisvaltaisesti hyvä edellisissä otteluissa.

- IPK pelaa vauhdikasta ja vahvasti paineistavaa jääkiekkoa koko kentän alueella. Oman joukkueen luistelupelin tulee olla siis hyvässä kunnossa, että pääsemme sieltä paineen alta pois ja pystymme myös laadukkaaseen hyökkäämiseen.

SaiPasta saapunut maalivahti Frans Tuohimaa tuo kajaanilaisten maalille mukavaa piristystä, sillä Tuukka Smura ja Sami Väliharju ovat olleet hieman epävarmoja alkukauden aikana. Helsinkiläislähtöinen maalivahti ei ole pelannut tällä kaudella kuin yhden pelin lappeenrantalaisten paidassa.

Laukkanen odottaa kamppailuista tiukkoja edellisten otteluiden perusteella, sillä ottelut ovat päättyneet pääasiassa parin maalin erolla.

- Oma ajatus on että tulevan viikonlopun pelit tulevat olemaan edelleen vauhdikkaita tapahtumia ja molemmat joukkueet yrittävät saada "kaasu pohjassa" otteluista itselleen parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Hokin erikoistilannepelaaminen täytyy parantua alkukaudesta, sillä joukkuiden välillä ei tule tasaviisikoin olemaan suuria eroja.

- Oman joukkueen erikoistilannepelin tulee olla hyvässä iskussa sillä uskon että tasaviisikkopelissä ei tule hirveän isoja eroja joukkueiden välillä viikonloppuna, Hokki-luotsi jatkaa.

Hokin täytyy parantaa eritoten hyökkäyspelaamisen tehokkuutta, sillä joukkue on tehnyt alkukaudella alle 2,5 maalia per peli, joka ei monestikaan voittoon asti riitä. Puolustuspelaamisessakin on parantamisen varaa, koska linnapaidat ovat päästäneet alkukauden aikana lähes 3 maalia per ottelu.

IPK kapealla rosterilla Hokki-viikonloppuun - "Katsellaan markkinoita"

Myös iisalmelaisilla on ollut vaikeuksia ylivoiman kanssa, vaikkakin peli vastustajan alueella pyörii hyvin. IPK-käskijä Jukka Niiranen toivoo joukkueelta kasvojen pesua pelin kannalta kokonaisvaltaisesti ja mies näkeekin muutoksen tarpeet.

- Ylivoima on tehotonta, vaikka peli pyörii hyvin. Sama ongelma muutenkin, eli vaikka paikkoja syntyy, ei tule maaleja. Kuitenkin ylivoima on mennyt paremmaksi koko ajan ja se on ollut vaarallista viime peleissä.

- Ensinnäkin pelaamme huomattavasti paremmin pelillisesti kuin alkukaudella, mutta pisteitä on tullut huonommin. Viime viikolla loimme joka ottelussa enemmän ykkösluokan maalipaikkoja kuin vastustaja, mutta viimeistely ontui. Uskon, että se alkaa tuottaa myös tulosta.

IPK:lla oli keskiviikkona ainoastaan 11 hyökkääjää käytettävissä, mutta Niirasen mukaan joukkue on hereillä pelaajamarkkinoilla. Iisalmelaiset saavat ehkä joitakin lainapelaajia KalPasta, mutta se selviää torstai- tai perjantaiaamuna.

- Menemme tällä hetkellä todella kapealla materiaalilla, ja sen takia joudumme kuormittamaan osaa pelaajia. Tämä näkyy myös suorituksissa. Keskiviikkona harjoittelimme 11 hyökkääjällä, eli ei tämä ideaalitilanne ole. Aktiivisesti, mutta ilman paniikkia, katsellaan markkinoita, ja jos hinta sekä laatu kohtaavat, olemme varmaan pelaajamarkkinoillakin aktiivisia.

Niiranenkin on Laukkasen tavoin huomannut paikalliskamppailuiden tasaisuuden, joten Peli-Karhutkin treenaavat ylivoimaa kuntoon, että tärkeiden sarjapisteiden saanti olisi varmempaa. IPK:n peli on parantunut alkukaudesta, mutta tappiot ovat turhauttaneet valmentajan lisäksi myös pelaajia.

- Peli on parantunut koko ajan ja nyt ei alkukauden tavoin tule pitkiä jaksoja, jolloin oltiin ihan lirissä omalla alueella. Tappiot ehkä hieman koettelevat ja turhautumisia näkyy, kuten Aatu Hämäläisen ulosajo lauantaina osoittaa.

Käyttäjän skemppainen kuva

Arvio ottelusta: Sami Kemppainen

Joukkueet ovat pelanneet tällä kaudella tasaisia kamppailuita, mutta molempien joukkueiden vieraspelaaminen on ollut Mestiksen huonointa. Tämän perusteella uskon, että Kajaanissa ja Iisalmessa nähdään kotivoittojen illat.

Seuraa Heitä

Frans Tuohimaa #55 | Frölunda

Maalivahti

Tuohimaa pelaa perjantaina Kajaanissa ensimmäisen ottelunsa Hokki-paidassa. SaiPa-vahti on kärsinyt loukkaantumisesta, joten mielenkiintoista nähdä, kuinka pelit sujuvat.

Juha Virtanen #22 | 1

Laitahyökkääjä

Virtanen on noussut kaivatulle ykköspelintekijän paikalle. Iisalmelaiset tarvitsevat miehen otteita, sillä linnapaidat ovat olleet voitokkaita kotiyleisön edessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle