Kajaanissa pelataan isoista pisteistä: "Tästä ei Mestis-ilta paremmaksi enää muutu"

MESTIS / Ennakko
Hokin ja Hermeksen kohtaamiset ovat olleet lämpöisiä ja fyysisiä taisteluja.
Keskiviikon Mestis-kierroksella kohtaavat sarjataulukon vastakkaisista päistä löytyvät Hokki ja Hermes. Hermes taistelee tiukasti kotiedusta, kun taas Hokki hamuaa raivokkaasti pudotuspeleihin ja pois karsijan paikalta.

Kotijoukkue Hokki lähtee kauden neljänteen keskinäiseen kohtaamiseen allaan kaksi voittoa, kun joukkue käänsi viime viikon molemmat ottelut edukseen. Keskiviikkona sarjakärki SaPKo taipui kotikaukalossaan voittomaalikilpailussa, ja lauantaina Peliitat kaatui Kajaanissa 3-1.

Hokin aseena otteluissa on ollut erityisesti puolustuspeli, sillä omiin upposi molemmissa kamppailuissa vain yksi maali. Moni kajaanilaiskannattaja oli huolissaan keskiviikkona Hokki-maalilla torjuneen Jere Myllyniemen pestin jäätyä lyhyeksi, mutta Sami Väliharju näytti epäilijöille pelaamalla oivan pelin Peliittoja vastaan. Väliharju jatkaa maalilla myös Hermestä vastaan.

— Ainoa asia joka merkitsee huomenna, on hetkessä eläminen. Kenenkään ei tarvitse tehdä muuta kuin laittaa persoonansa ja sydämensä täysillä likoon ja nauttia illan taistelusta täysin rinnoin. Sarjan yksi taitavimmista joukkueista vastassa kotikaukalossa niin tästä ei Mestis-ilta paljon paremmaksi enää muutu meille kenellekään, mehusteli Hokki-luotsi Jari Laukkanen seuran verkkosivuilla.

Hokki joutuu otteluun kapealla hyökkäyskalustolla, kun pidempään sivussa olleiden Oscar Leppäsen, Joni Piipposen ja Tuomas Vartiaisen lisäksi lauantaina uransa ensimmäisen Mestis-maalin laukonut Niklas Sundfors ja Tino Metsävainio ovat armeijakiireiden takia sivussa. Hyökkääjäpulaa paikkaamaan saapuu Kärppien A-nuorista Radek Koblizek.

Hermes hakee paluuta voittokantaan

Hermeksen viiden ottelun mittainen voittoputki tuli päätökseensä lauantaina, kun Espoo United oli vahvempi kotonaan lukemin 5-2.

Näennäisestä tasaisuudesta huolimatta Hermes ei ollut parhaimmillaan Espoossa, ja erityisesti erikoistilanteissa kokkolalaiset olivat helisemässä. Alivoimalla Hermes-verkko soi lähes jokaisen rangaistuksen aikana, eikä ylivoimakaan saanut juuri mitään aikaan.

Espoo United onnistui himmentämään Hermeksen avainpelaajat tehokkaasti. Kajaanissa Miika Franssilan kaltaisten ratkaisijoiden täytyy nostaa jälleen päätään, jos kokkolalaiset mielivät pisteille päästä.

Kauden aikaisemmista kolmesta kohtaamisesta Hokki on vienyt nimiinsä kaksi. Kaikki ottelut ovat päättyneet maalin erolla, kun molemmat voittivat ensimmäiset kotiottelunsa, ja toisessa Kokkolassa pelatussa pelissä Hokki nappasi kaksi pistettä 0-1-jatkoaikavoiton myötä.

Seuraa Heitä

Sami Väliharju #1 |

Maalivahti

Pelasi Peliittoja vastaan loistavan pelin ja piti Hokkia pystyssä vaikeilla hetkillä. Kauden aikana taso on heitellyt, mutta tulisiko nyt toinen hyvä esitys putkeen?

Samuel Sikstus #6 |

Puolustaja

Lähes kaksimetrinen Hermes-puolustaja iski uransa ensimmäisen Mestis-maalin Espoossa ja esiintyi muutenkin edukseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle