Itsenäisyyspäivän juhlistamista Uudenmaan tapaan

MESTIS / Ennakko
HCK:lla ei ole ollut ongelmia maalinteon suhteen.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
HCK kohtaa tutun seuran paikalliskamppailussa itsenäisyyspäivän alla, kun Kiekko-Vantaa asettuu Keravan jäähallin jäälle. Ottelusta on luvassa tulinen kamppailu.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Kiekko-Vantaan erittäin karvaaseen murskatappioon. HC Keski-Uusimaa kävi ryöstämässä Vantaalta kolme sarjapistettä ja nakutti samalla kuusi tyylipuhdasta maalia vantaalaisten maaliverkkoihin.

Tappio oli samalla lohipaidoille kahdeksas perättäinen, kun taas HCK:n pisteputki kasvoi yhdentoista ottelun mittaiseksi. K-Vantaa onnistui kuitenkin katkaisemaan tappioputkensa voittamalla keskiviikkona SaPKon jatkoajalla lukemin 4-3.

Kauden alkaessa HCK ei todellakaan ollut yksi ennakkosuosikeista. Leijonapaidat ovat taistelleet tiensä runkosarjan parhaiden joukkoon ja samalla hakeneet voitot kaikista varsinaisista ennakkosuosikeista. K-Vantaa ei ole onnistunut tekemään samaa temppua. Kiekko-Vantaan kausi alkoi liidokkaasti, mutta useat kokoonpanomuutokset ovat syöneet osan joukkueen maalintekopotentiaalista ja saumattomasta yhteispelistä, jota alkukaudella päästiin todistamaan.

Perjantai-illan kohtaaminen on joukkueiden kauden viides. Keskinäisistä otteluista voitot ovat nyt tasan, joten Uudenmaan kiekkoheruus menee nyt uusjakoon. Voiton avulla HCK:lla on mahdollisuus nousta runkosarjan kärijoukkueeksi.

- Lähdetään jatkamaan siitä, mihin viime lauantaina Kiekko-Vantaata vastaan jäätiin. Ne ovat henkimaailman asioita, että yksikään meidän pelaajista ei saa luulla, että edessä on helppo peli, totesi HCK:n apuvalmentaja Joni Petrell seuran nettisivuilla.

- Kiekko-Vantaa on todella nopea ryhmä, joten meidän täytyy olla huolellisia kiekon kanssa tasakentällisin ja myös ylivoimalla. He ovat sarjan paras vastaiskujoukkue ja he kääntävät peliä todella nopeasti, joten ei ole ihme, että he ovat tehneet meitä vastaan tällä kaudella jo kolme alivoimamaalia, totesi Petrell.

Seuraa Heitä

Robert Rooba #88 |

Laitahyökkääjä

Bluesista saapunut isokokoinen virolaisvahvistus on osoittanut olevansa erittäin hyödyllinen pelaaja. Rooba pystyy halutessaan pelaamaan keikko vahvasti eteenpäin, eikä kiekon suojaaminen vartalon avulla ole miehelle ongelma. Yksi kärkinimiä K-Vantaan hyökkäyksessä.

Richard Ullberg #35 |

Maalivahti

Entinen SaiPa-vahti on ollut HCK:lle enemmän kuin hyödyksi. Ullbergin räpylään tarttuvat niin helpot kuin vaikeatkin laukaukset. Nuori maalivahdin alku lukee peliä erittäin hyvin ja pysyy mukana vaikeissakin tilanteissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle