Ahmat selkä seinää vasten

MESTIS / Ennakko
KooKoon ja Ahmojen välinen ottelusarja on katkolla ensimmäisen kerran torstaina Hyvinkäällä, kun ennakkosuosikkina taistoon lähtenyt KooKoo siirtyi tiistaina 2-1-johtoon. Neljännestä pelistä on luvassa aiempien kohtaamisten tavoin tiukka, mutta maalimäärää on mahdoton arvioida: tähän mennessä on nähty jo suuri-, pieni- ja normaalinumeroiset pelit.

Vaikka panosta ottelussa onkin, ei tappio mikään katastrofi olisi kummallekaan joukkueelle. Ahmat on jo pudotuspeleihin pääsemällä ylittänyt kauden ennakko-odotukset, eikä joukkueen edes uskottu pystyvän haastamaan KooKoota pudotuspeleissä. KooKoolle tappio puolestaan tietäisi vain ratkaisun pitkittymistä. Paineita siis on turha sysätä kummankaan niskaan.

Toki molemmat voittoa ottelusta janoavat, ja kaiken sen eteen varmasti antavat. Ahmat on osoittanut taistelullaan, ettei pelejä pelata pelkästään nimilistoja tuijottelemalla - varsinkaan pudotuspeleissä. Marginaalit ovat olleet näissä kolmessa pelissä sen verran pienet, että joukkueen onnistuminen ja jatkoonpääsy ovat vahvasti myös sen omissa käsissä, joten häviäminen kotihallissa kaivertaisi.

KooKoolle voitto maistuisi jo levonkin vuoksi. Sarjan ratketessa - puoleen tai toiseen - vasta lauantaina, jäisi valmistautumisaika välieriin aika lyhyeksi. Varsinkin kun tuleva vastustaja (K-Vantaa/Jukurit) on jo oman sarjansa lopettanut.

Neljäs kamppailu ratkennee hyvin pitkälti samoihin asioihin kuin aiemmatkin. Avausmaalin tekijä on vahvoilla, varsinkin jos tuomarit yhä sallivat rankan estämisen ja kahvaamisen. Myös hermot pitää pystyä pitämään kurissa pärjätäkseen. Kouvolassa Ahmat kävi ajoittain ylikierroksilla, mikä kostautui kalliisti.

Ottelurangaistuksen saanut Markus Juvakoski sai automaattisesti myös pelikiellon, ja jos Jani Bäf ei ole kunnossa, voi Ahmoilla olla vaikeuksia saada neljää ketjua kasaan.

Torstain peli on kuitenkin kiistämättä Ahmojen kauden tärkein peli tähän mennessä, joten hyvinkääläisten kiekkojännärienkin olisi jo aika löytää tiensä hallille kannustamaan kotijoukkuettaan. Kouvolassa, joka on jopa asukasluvultaan Hyvinkäätä pienempi paikkakunta, tiistain peliin myytiin yli kaksituhatta lippua.

Muutama huomio ottelusarjasta

-Erikoistilanteet. KooKoon ylivoiman tehottomuudesta on puhuttu paljon, mutta vielä huolestuttavammin pakkopeli on pyörinyt hyvinkääläisiltä. Puolen tunnin miesylivoimasta huolimatta Ahmat ei ole kertaakaan onnistunut KooKoota vastaan. Alivoima tosin on toiminut molemmilla loistavasti.

-Ossi Louhivaara oli KooKoon paras maalintekijä runkosarjassa. Ahmoja vastaan nuorukainen on ollut joukkueensa ahkerin laukoja, mutta maaleja ei ole syntynyt. Liian tiukka ote mailasta?

-Taklaukset ja likainen työ on pudotuspeleissä arvossaan. Miikka Jäske on kuitenkin pelilliseltä merkitykseltään Ahmoille liian tärkeä mies istumaan jäähypenkillä. Pistepörssin voittaja on istunut boksissa jo viidesti.

-Timo Nurmbergin taidot tiedetään, kuten myös se, ettei mies ole omimmillaan fyysisissä pudotuspeleissä. Ahmoja vastaan KooKoon liuhuletti on kuitenkin kestänyt taklaukset ja provosoinnin hyvin, ja lienee valmis rankaisemaan puolustuksen virheistä. Tähän mennessä kuitenkin vasta yksi syöttöpiste ja teholukema -3.

-Kolmessa pelissä on nähty kolme eri toumaria, ja kolme eri tyyliä. Olisiko parempi, jos ottelusarjan aikana kaukalossa olisivat myös samat raitapaidat? Auger salli rajut otteet läpi pelin, Toivola ja Perttu pyrkivät samaan, mutta kadottivat otteen pelin vanhetessa.

-Maalivahdit ovat huikeassa vireessä. Ensimmäisen ottelun maalitalkoot on selvästikin unohdettu, sillä itseluottamusta tuntuu löytyvän kummaltakin.

Fanibussi Hyvinkäälle lähtee Kouvolan linja-autoasemalta torstaina kello 16.15.

» Lähetä palautetta toimitukselle