Hermes yrittää kuitata kotitappionsa

MESTIS / Ennakko
Hermes on ollut perinteisesti Ahmoille erittäin vaikea vastus, mutta kauden alussa hyvinkääläiset aiheuttivat Hermekselle sen toistaiseksi ainoan kotitappion. Tänään nähdään, vieläkö Ahmat onnistuu jatkamaan vanhojen kalavelkojen maksamista, kun joukkueet kohtaavat ennakkoasetelmiltaan varsin tasaisessa ottelussa.

Hermes lähtee kamppailuun hienoisena ennakkosuosikkina, sillä joukkue on edennyt myötätuulessa viime peleissään. Kokkolalaiset ovat saaneet tililleen vähintään yhden pisteen jo kuusi kertaa peräkkäin. Tämän viikon otteluruuhkan purkamisen Hermes aloitti hakemalla hienosti pisteen Jukureilta Mikkelistä, mutta eilen perjantaina joukkue jäi 3-3-tasapeliin kotonaan KJT:tä vastaan.

Tehottomuudesta viime aikoina kärsinyt Hermes on nojannut vahvaan maalivahtipeliinsä, sillä ensimmäistä kauttaan aikuisten sarjassa torjuva TPS-kasvatti Teemu Lassila on ollut alkukauden paras maalivahti koko sarjassa. Hänen torjuntaprosenttinsa on huikea 93,70. Vahvaa pelotetta kokkolalaisryhmällä on toki asettaa kaukalon toiseenkin päähän, sillä alkukaudesta sairaslistaa komistaneet Jani Uski, Jari-Pekka Pajula ja Jari Jääskeläinen ovat kaikki jo tervehtyneet. Ykkösketju Pajula – Uski – Aku Joki-Erkkilä on yksi sarjan nimekkäimmistä.

Päinvastaisista ennakkoveikkailuista huolimatta jälleen kerran sarjan alussa kompuroinut Ahmat on aloittanut toisen sarjaneljänneksen kahdella voitolla. 3-2-vierasvoiton KJT:sta takasivat onnistunut maalivahtipeli, turhien jäähyjen karsiminen ja neljännen laituriparin saaminen kokoonpanoon vauhtia tuomaan, kun Juha-Pekka Loikas, Lauri Tukonen ja Jani Bäf palasivat rivistöön. Uudessakaupungissa avauserä (3-0 Ahmoille) oli sen verran vahva, että totuttuun jäähysumaankin oli seuraavien erien aikana varaa.

Viimeksi lämpimiä tunteita

Pienen edun Hermekselle takaa laajempi pelaajamateriaali, sillä ottelu on molemmille jo kolmas neljän päivän sisään. Ahmat on tahkonnut ottelunsa läpi kuudella puolustajalla, Hermes seitsemällä. Hyökkäykseen Ahmat on saanut kokoon yhtä miestä vajaat neljä ketjua, kun taas vierailijalla oli varaa jättää KJT:tä vastaan neljän ketjunsa ulkopuolelle hyvän alkukauden pelannut Antti Räikkönen.

Ahmat ja Hermes ovat molemmat viimeistelleet tähän mennessä 44 maalia, eikä erikoistilannepelaamisessakaan ole ollut suurta eroa. Kuusi sarjapistettä enemmän kerännyt Hermes on kuitenkin päästänyt peräti 19 maalia hyvinkääläisiä vähemmän. Siinä missä Ahmat on kamppaillut enemmän tai vähemmän maalivahtiongelman kanssa, Hermes on voinut luottaa Lassilaan. Sami Heinosen tulo ahmamaalille tasoittaa puntteja, mutta toisaalta Hermekseltä voi hiljalleen odottaa kasvavia hyökkäystehoja joukkoryntäyksen sairalistalle tehneiden avainhyökkääjien päästessä täyteen vauhtiin.

Joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen jälkeen Kokkolassa Ahmat haukuttiin lehdistössä "puolirikollisen" pelityylinsä takia.

-Tiesimme miten Ahmat pelaa, mutta tuomari ei puuttunut selkääntaklauksiin ja selkeisiin vahingoittamisyrityksiin, purki Hermeksen valmentaja Pasi Arvonen kiukkuaan sanomalehti Keskipohjanmaan mukaan.

Hermeksen johtoryhmä kävi täysin lämpimänä myös tuomaristolle, joka toisinaan näki kiekon olevan eri puolella maaliviivaa kuin enemmistö muista hallissa olijoista. Tänään Sebastien Augerin johtama seeprakolmikko toivottavasti selviää suuremmitta virheittä, mutta pienet draaman ainekset lienevät silti tervetulleita...

» Lähetä palautetta toimitukselle