Espoolaisten matka katkesi – TUTO Suomen Cupin finaaliin

MESTIS / Kuvakooste
TUTO voitti Espoo Unitedin Kupittaalla maalein 5-0. Aluksi tasaväkinen ottelu kääntyi nurinkurisesti TUTOlle kotijoukkueen jäähyjen aikana. TUTO iski kaksi alivoimamaalia toisessa erässä eikä vieraista ollut kirimään peliä tasoihin. Isännät eivät jättäneet peliä siihen, vaan iskivät vielä kolme maalia espoolaisten maaliin.
Kuva © Timo Savela
Ottelun alku oli tasaväkinen ja kiekkoa lauottiin hanakasti kohti maalia.
Kuva © Timo Savela
Maalilla riitti ruuhkaa.
Kuva © Timo Savela
Ongelma taisikin olla juuri siinä.
Kuva © Timo Savela
Maalilla oli liikaa ruuhkaa.
Kuva © Timo Savela
Myös maalin takana oli ruuhkaa.
Kuva © Timo Savela
Jäällä oli niin ahdasta, että pelivälineet jäivät ohimenijöiden matkaan.
Kuva © Timo Savela
Espoolaisten virvelit eivät olleet yhtä lujaa tekoa kuin turkulaisten.
Kuva © Timo Savela
Ei auttanut luistimiin tuijottelu.
Kuva © Timo Savela
Eikä olemattoman videotaulun tarkastelu.
Kuva © Timo Savela
Paikoin oltiin hyvin lähellä maalia.
Kuva © Timo Savela
Anssi Virkki nousi ottelun ratkaisijaksi. Ensin torjunta viivalta ja seuraavaksi kiekko katsomoon.
Kuva © Timo Savela
Ensin Hannu Kuru osui Virkin jäähyn aikana. Matias Lehtonen vastasi seuraavasta alivoimamaalista.
Kuva © Timo Savela
Virkki oli sentään jäällä toisen alivoimamaalin aikana.
Kuva © Timo Savela
Lisää oli luvassa. Paluukiekot tuottivat ongelmia valkopaidoille.
Kuva © Timo Savela
Eetu-Ville Arkiomaa kiitti ja kuittasi.
Kuva © Timo Savela
Maalia kelpasi juhlia. Mitä nyt muutama ylimääräinen katsoja olisi mahtunut kuvaan.
Kuva © Timo Savela
Tukun hyviä paikkoja ottelun aikana hukannut Timi Lahtinen iski loppulukemiksi 5-0.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös