Peliitat kaatui Tomi Wileniuksen käsittelyssä

MESTIS / Kuvakooste
Sarjakärki Heinolan Peliitat saapui Savonlinnaan SaPKon vieraaksi. SaPKo hallitsi ensimmäistä erää ja erätauolle mentiin kotijoukkueen 1-0-johdossa. Toisessa erässä kotijoukkue siirtyi jo 2-0-johtoon, mutta pässipaitojen johto suli erän puolivälissä Peliittojen tehdessä kaksi nopeaa maalia. Kolmannessa erässä Tomi Wilenius viimeisteli hattutempun ja pisteet jäivät Savonlinnaan loppulukemin 5-2 (1-0 , 1-2 , 3-0).
Kuva © Antti Varonen
SaPKon vieraaksi Talvisaloon saapui Peliitat.
Kuva © Antti Varonen
Ottelussa oli vauhtia alkuminuuteilta lähtien.
Kuva © Antti Varonen
Peli pyöri enimmäkseen Peliitat-päädyssä.
Kuva © Antti Varonen
Ville-Matti Koponen ja Jesse Häkkinen juonivat pelikuvioitaan.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon joukkueenjohtaja Pekka Linden seuraili jään hoitoa erätauolla.
Kuva © Antti Varonen
Kypäränsä menettänyt Kai Lehtinen luisteli vaihtoaitioon tukka hulmuten.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo piti Emil Larmin lämpimänä Peliittojen maalilla.
Kuva © Antti Varonen
Roope Elimäki sai iskun kasvoihinsa.
Kuva © Antti Varonen
Tomi Wileniuksen maalilla kotijoukkue siirtyi 4-2-johtoon.
Kuva © Antti Varonen
Aatu Viljanen pysäytti Kai Lehtisen matkanteon.
Kuva © Antti Varonen
Kiekko oli jo viidennen kerran Peliittojen maalissa.
Kuva © Antti Varonen
Tomi Wilenius viimeisteli kypärätempun.
Kuva © Antti Varonen
Peliittojen vaihtoaitiossa ilmeet olivat mietteliäät.
Kuva © Antti Varonen
Kolme pistettä jäi Savonlinnaan.
Kuva © Antti Varonen
Kolmen maalin miehen on helppo hymyillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös