16 ottelun pisteputki ja runkosarjan toinen sija – SaPKo voitti Ketterän selvin numeroin

MESTIS / Kuvakooste
Imatran Ketterä saapui SaPKon vieraaksi Talvisaloon. Ottelu oli panokseton, koska molemmat joukkueet olivat varmistaneet sijansa runkosarjassa ennen illan kamppailua. Alku mentiin tasaisissa merkeissä ja maaleja tehtiin vuoron perään. Pässipaidat menivät kuitenkin menojaan ja voittivat ottelun selvin 8-3-lukemin.
Kuva © Antti Varonen
Matias Lainio näytti mailataituruutta alkulämmittelyssä.
Kuva © Antti Varonen
Ainakin yksi Ketterän kannattaja oli saapunut katsomaan illan kamppailua.
Kuva © Antti Varonen
Ketterän Jarno Lippojoki ja Jesse Juntheikki halusivat vielä kaverikuvaan ennen kentälle menoa.
Kuva © Antti Varonen
Pässipaitojen ensimmäisestä maalista vastasi Niklas Salo, jota huhut vievät ensi kaudeksi Lahteen.
Kuva © Antti Varonen
Henri Keskilohko sen sijaan jatkaa vielä ensi kaudellakin SaPKossa.
Kuva © Antti Varonen
Illan kamppailu oli Santeri Lipiäiselle vaikea.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon Aatu Viljanen teki kauden avausmaalinsa.
Kuva © Antti Varonen
Pässipaidat pitivät imatralaiset ahtaalla.
Kuva © Antti Varonen
Kotijoukkueen hurja pelivire pakotti Matias Lehtosen ottamaan aikalisän.
Kuva © Antti Varonen
Kasper Elo lisäsi kotijoukkueen johtoa yhdellä 6-3:een.
Kuva © Antti Varonen
Loppukaudeksi Jukureista Ketterään siirtynyt Janne Kumpulainen pelasi pirteästi.
Kuva © Antti Varonen
Sameli Ventelä lähti kahden minuutin istunnolle poikittaisesta mailasta.
Kuva © Antti Varonen
Jäänhoidosta vastasi savonlinnalaiset kiekkojuniorit.
Kuva © Antti Varonen
Jere Kuivisto teki Mestis-debyyttinsä illan ottelussa.
Kuva © Antti Varonen
Loppulukemat 8-3 SaPKolle.
Kuva © Antti Varonen
Voittajien on helppo hymyillä. Pelit jatkuvat lauantaina pudotuspelien merkeissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös