Peruspelillä voittoon

MESTIS / Kuvakooste
Savonlinnaan SaPKon vieraaksi saapui Kajaanin Hokki. Kotijoukkue vei peliä kaksi ensimmäistä erää. Kolmannessa erässä vierailijat heräsivät taisteluun mukaan ja kotijoukkue joutui puolustuskannalle. Hokin rynnistys jäi kuitenkin köykäiseksi ja kolme pistettä jäi Savonlinnaan lukemin 4-2 (1-0 , 2-0 , 1-2).
Kuva © Antti Varonen
SaPKo aloitti ottelun pirteästi ja meni tilanteisiin vauhdilla.
Kuva © Antti Varonen
Mikko Nuutinen pelasi tilanteet loppuun asti.
Kuva © Antti Varonen
Kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon alivoimalla.
Kuva © Antti Varonen
Syy miksi aloitus uusittiin, huvitti Pekka Niemimaata.
Kuva © Antti Varonen
2-0 maalia tuuletettiin katsomon puolella.
Kuva © Antti Varonen
Pekka Niemimaan veto livahti Hokki-vahti Antti Lehtosen olan yli maaliin.
Kuva © Antti Varonen
Antti Lehtonen sai mailansa väliin Mikko Nuutisen läpiajoyritykseen.
Kuva © Antti Varonen
Juuso Forsström sai tuntea sen, miltä kiekon osuma suojaamattomaan paikkaan tuntuu.
Kuva © Antti Varonen
Mikko Nuutinen ja 4-0 SaPKolle.
Kuva © Antti Varonen
Kolmas erä meni savonlinnalaisilta puolustustaisteluksi.
Kuva © Antti Varonen
Kajaanilaiset onnistuivat maalinteossa kaksi kertaa.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo vei sarjapisteet lukemin 4-2.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös