SaPKo nihkeään voittoon Hermeksestä

MESTIS / Kuvakooste
SaPKo ja Hermes ottivat mittaa toisistaan Talvisalon kiekkoillassa. Ottelu oli tasainen ja ottelussa mentiin 2-2-tilanteessa aina kolmanteen erään saakka. Voittomaalin pässipaidoille iski Rasmus Hämäläinen ja pisteet jäivät Savonlinnaan lukemin 3-2 (1-1, 1-1, 1-0).
Kuva © Antti Varonen
Elmeri Laamanen esti Miika Franssilan vanhanaikaisen.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo pääsi juhlimaan Jonatan Tanuksen maalia ensimmäisen erän puolessa välissä.
Kuva © Antti Varonen
Vierailijat tasoittivat Jussi Nättisen osumalla.
Kuva © Antti Varonen
Mestiksen syyskuun pelaajaksi valittu SaPKon Juhana Aho oli tänään lauantaina huilivuorossa ja pystyi näin keskittymään erätaukohaastatteluihin.
Kuva © Antti Varonen
Torjuntavastuussa oli Joonas Toivonen.
Kuva © Antti Varonen
Vierailijoiden kultakypärä Joonas Huovinen pyssytti ahkerasti.
Kuva © Antti Varonen
Juraj Hollyn syleilyyn päätyi Kasper Elo.
Kuva © Antti Varonen
Tuomarityöskentelystä oltiin montaa mieltä.
Kuva © Antti Varonen
2-1-maalin isku Kalle Saramäki Ville Paalasen oivallisesta esityöstä.
Kuva © Antti Varonen
Hermes tasoitti ottelun.
Kuva © Antti Varonen
Ville Paalanen pelasi sääntöjen rajamailla.
Kuva © Antti Varonen
Juraj Holly kuunteli tarkkaavaisena valmennuksen ohjeita.
Kuva © Antti Varonen
Ottelu oli rikkonainen. Tässä Mikko Lahtela otti jäähyn kiinnipitämisestä.
Kuva © Antti Varonen
Jarmo Myllys ihmetteli tuomarityöskentelyä.
Kuva © Antti Varonen
Myös Rasmus Hämäläinen oli eri mieltä päätuomari Jukka Virran kanssa.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo puhalsi yhteen hiileen.
Kuva © Antti Varonen
Pässipaidat hakivat vimmatusti johtomaalia.
Kuva © Antti Varonen
Hermes-puolustus piti savonlinnalaiset poissa irtokiekoista.
Kuva © Antti Varonen
Rasmus Hämäläinen iski ottelun voittomaalin.
Kuva © Antti Varonen
Kokkolalaisten viime hetken aikalisä ei auttanut...
Kuva © Antti Varonen
...ja kolme sarjapistettä jäivät Savonlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös