Mestarin paluu – Juuso Forsströmin paluu Talvisaloon epäonnistui

MESTIS / Kuvakooste
Viime kauden Mestis-mestarijoukkueen kapteeni Juuso Forsström palasi vanhaan kotihalliinsa, kun Espoo United saapui SaPKon vierailijaksi. Ottelu oli vauhdikas alusta alkaen. Ensimmäisessä erässä nähtiin neljä maalia. Ensin vierailijat siirtyivät 2-0-johtoon, mutta SaPKo kiri kuitenkin tasoihin ennen erän loppua. Toisessa erässä pässipaidat tekivät kaksi ja Espoo United yhden maalin. Kun viimeisessä erässä ei maaleja nähty, savonlinnalaiset ottivat puhtaan kotivoiton ja kolme pistettä loppulukemin 4-3 (2-2, 2-1, 0-0).
Kuva © Antti Varonen
Toni Henttonen tietää, että venyttely on tärkeää ennen ottelua.
Kuva © Antti Varonen
Ottelu oli alusta alkaen vauhdikas.
Kuva © Antti Varonen
Espoo United hallitsi ensimmäisen erän alku minuutteja.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon kaksi kapteenia, entinen ja nykyinen.
Kuva © Antti Varonen
Espoolaisten maalihanat aukaisi Joona Puhakka.
Kuva © Antti Varonen
Seuraavaksi oli Joonas Toivasen vuoro osua.
Kuva © Antti Varonen
Parikymmentä sekuntia myöhemmin SaPKo kavensi.
Kuva © Antti Varonen
Kai Lehtinen ja espoolaisten puolustus taisteli.
Kuva © Antti Varonen
Pässipaitojen maskipelaaminen oli kunnossa. Tämä Jarno Pavénin laukaus painui verkon perukoille.
Kuva © Antti Varonen
Mika Norja sai apua irtokiekkojen siivoamisessa myös hyökkääjiltä.
Kuva © Antti Varonen
Jaakko Lantta väisti lennokkaasti Jani Elgbackan taklauksen.
Kuva © Antti Varonen
Avopaikasta huolimatta Oskari Uomala onnistui sutimaan kiekon ohi maalin.
Kuva © Antti Varonen
United tuli vauhdilla päälle...
Kuva © Antti Varonen
...ja siirtyi 3-2-johtoon.
Kuva © Antti Varonen
Tässä juhlitaan jo SaPKon 4-3-johto-osumaa, kun Jaakko Lantta survoi kiekon maaliin.
Kuva © Antti Varonen
Roope Urpolahti kadotti välillä kiekon sijainnin.
Kuva © Antti Varonen
Espoo Unitedin puolustus piti huolen, että lisämaaleja ei syntynyt.
Kuva © Antti Varonen
Mikähän Toni Henttosta mietityttää?
Kuva © Antti Varonen
Espoolaiset taistelivat loppuun saakka.
Kuva © Antti Varonen
SaPKolle voitto oli kauden neljäs.
Kuva © Antti Varonen
Viime kauden pässikapteeni Juuso Forsströmillä oli monta tuttua naamaa hallitsevan Mestis-mestarin riveissä.
Kuva © Antti Varonen
Loppuun vielä kiitokset yleisölle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös