Mikko Pätsi torjui Jukurit nurin

MESTIS / Kuvakooste
Lempäälän sinipaidat saivat vastaansa viime aikoina heikosti pelanneen mikkeliläisryhmän. Ottelun kulkua hallinnoi tilastojen valossa vierasjoukkue, mutta alkukaudesta hienoja otteita esittänyt Mikko Pätsi käytännössä torjui LeKin voittoon.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ensimmäisen erän parhaisiin maalipaikkoihin kuului tämä LeKin tilanne, johon Joni Häppölä ei aivan ehtinyt.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Mikkeliläiset juhlivat avausmaaliaan. Ainokaiseksi jääneen osuman teki Henrik Koivisto.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ottelua ehti kulua vain puoli minuuttia, kun Olli Henriksson yllätti Andreas Bernardin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Roope Hämäläinen kuului ottelun aktiivisimpiin laukojiin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ottelun edetessä tahtipuikkoa alkoi heiluttaa vierasjoukkue.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
HCK:sta LeKiin siirtynyt Joni Häppölä pelasi kohtuullisen hyvän ottelun.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Antti Hildén pääsi kokeilemaan rangaistuslaukausta toisen erän lopussa. Bernard piti kuitenkin verkot puhtaana.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Linja jäähyjen viheltämiselle oli paikoin hieman vaihteleva. Tästä kampitustilanteesta ei vihelletty.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ratkaiseva voittomaali nähtiin kolmannen erän alkuminuuteilla. Tekijänä kapteeni Jarkko Pyymäki.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Jukureiden kompuroinnille ei näy loppua.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
LeKi sai vielä muutamia hyviä myllyjä jukurimaalin tuntumaan.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Jarno Virkki oli ottelussa puolustaja paikallaan.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Pientä kahakkaa saatiin aikaan, kun LeKi otti ryntäysjäähyn, ja Jukureiden pelaaja jäi hetkeksi jäähän makaamaan.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Kiekko pyöri suurimman osan ottelusta LeKin alueella.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Riku Dufva ja Mika Partanen ottivat pientä painia.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Jäähyjen jakaminen alkoi ihmetyttää kotijoukkuetta koko ajan enemmän.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Vaikka Jukurit sai ylivoiman kaksi kertaa viimeisen kymmenen minuutin aikana, eivät laukaukset löytäneet verkkoon.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Onko Mikko Pätsi löytämässä jälleen syksyllä kadotetun vireensä?
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Jukurit selvisi otteistaan huolimatta koko ottelun ilman boksissa istumista.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Pätsi palkittiin ansaitusti ottelun jälkeen. 38 torjuntaa ja yksi kiekko selän taakse.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös