Mestiksen kärkikamppailu tarjosi viihdettä koko rahalla

MESTIS / Kuvakooste
Savonlinnassa 0-4-tappion kokenut Jokipojat tuli räväkästi revanssiviikonlopun toiseen kohtaamiseen. Avauserä mentiin kotijoukkueen komennossa, mutta toinen erä oli vierasjoukkueen. SaPKo takoi taululle 1-4- lukemat, mikä riitti lopulta myös ottelun voittoon. Loppulukemat Mehtimäellä olivat 3-4 (1-0, 0-4, 2-0).
Ulkojäät sulavat, mutta Mehtimäen jäähallin valot loistavat kutsuvasti pimenevässä lauantai-illassa.
Ville Silvast kurvaa päättäväisenä jäälle.
Juuso Akkanen joutui blokkailemaan laukauksia ylävartalollaan.
Santeri Arousva onnistui häiritsemään Rasmus Hämäläisen laukausta mailallaan.
Jokipojat rynnisti innokkaasti savonlinnalaisten maalille.
Joonas Valkonen ei onnistunut lyömään kiekkoa ilmasta verkkoon.
Juhana Aho sai iskuja avauserässä.
SaPKon purkukiekot ei onnistunut avauserässä.
Tunteet kuumenivat ajoittain.
Ville Leskinen pääsi kokeilemaan hyviltä maalintekopaikoilta, mutta tänään ei kiekko maaliin asti päätynyt.
Joona Manninen luisteli ja taisteli.
Rasmus Hämäläinen tasoitti ottelun.
Toinen erä oli Jokipoikien puolustukselle ja maalivahti Juho Ratilaiselle vaikea.
Liiga-laina Janne Kettunen taituroi kenties Mestis-kauden upeimman läpiajomaalin...
...ja sama mies asialla hetkeä myöhemmin.
Jokipojat tuli kolmanteen erään kovalla taisteluasenteella.
Oskari Lehtinen onnistui tuomaan kotijoukkueen maalin päähän.
SaPKo oli kuitenkin loppuhetkillä niskan päällä.
Kuusi pistettä revanssiviikonlopusta Savonlinnaan. Tämähän maistui vierailijoille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös