KeuPa HT ei onnistunut viemään pisteitä Espoosta

MESTIS / Kuvakooste
KeuPa HT saapui Espoo Unitedin vieraaksi. Ensimmäinen erä merkittiin selvästi espoolaisille, jotka tekivät kaksi maalia. Toisessa erässä KeuPa HT aloitti kovan kirin, ja viimeiseen erään lähdettiin 3-3-tilanteesta. Kotijoukkueen Niklas Tikkinen onnistui kuitenkin tekemään voittomaalin.
Kuva © Petteri Äikäs
Mestiksen tammikuun pelaajaksi valittu Rasmus Tirronen palkittiin ennen ottelun alkua.
Kuva © Petteri Äikäs
Jiri Veistolalla on heti alussa hyvä maalipaikka,
Kuva © Petteri Äikäs
Jani Elgbacka onnistui tekemään espoolaisten ensimmäisen maalin.
Kuva © Petteri Äikäs
Matias Nisula lisäsi kotijoukkeen johtoa.
Kuva © Petteri Äikäs
KeuPa HT hyökkäsi vaarallisesti Rasmus Tirrosen vartioimalle maalille.
Kuva © Petteri Äikäs
Välillä tunteetkin kuumenivat.
Kuva © Petteri Äikäs
Espoo Unitedin tuore hankinta Kai Lehtinen ehti tutustua myös jäähypenkkiin.
Kuva © Petteri Äikäs
Janne Kivilahti ja Matias Mattsson tavoittelevat kiekkoa.
Kuva © Petteri Äikäs
Samuel Salonen teki keuruulaisten ensimmäisen maalin.
Kuva © Petteri Äikäs
Janne Väyrynen teki KeuPa HT:n toisen maalin.
Kuva © Petteri Äikäs
Aina ei syöttö tavoita vastaanottajaa.
Kuva © Petteri Äikäs
Niklas Tikkinen teki ottelun voittomaalin
Kuva © Petteri Äikäs
KeuPa HT haki lopussa tasoitusta kiivaasti. Espoo Unitedin puolustus joutui koville.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös