Mestiskierroksella mitataan sarjakärjen ja -jumbon tasoero - Turussa ennakoidaan maalirikasta iltapuhdetta

MESTIS / Kierrosennakko /
Perjantain Mestis-kierroksella nähdään, mikä on tasoero sarjan hännnän ja kärjen välillä. Keuruulla sarjassa toisena tasapisteissä sarjakärki Kiekko-Vantaan kanssa majaileva KeuPa saa vieraita sarjajumbo Peliitoista. K-Vantaa kohtaa puolestaan paikallispelissä sarjassa kolmanneksi viimeisenä majailevan Espoo Unitedin.

Ärsytetty KeuPa janoaa sarjapisteitä - Peliitoilla edessä mahdoton tehtävä

Sarjakärki KeuPa kompastui keskiviikkona vierasottelussa nälkäisemmän ja tehokkaamman IPK:n vieraana. Peliittojen peli on taas yskinyt pitkin kautta ja hyvää ottelua on seurannut varsinainen mahalasku. Perjantaina Peliitat tarvitsevat nappisuoritusta, mikäli haluavat kamppailla voitosta tappiosta ärsytettyä kotijoukkuetta vastaan.

KeuPa sakkasi pahasti keskiviikkona Iisalmessa, kun IPK raateli sen selvin 3−0-numeroin. Otteluhan oli varsin hyvin keuruulaisten hallussa ja IPK tarjosi joukkueelle mahdollisuuden ratkaista peli jo ensierässä lukuisilla jäähyillään.

KeuPalle ei kuitenkaan maistunut, ja haluttomasti ja virkamiesmäisesti Iisalmessa esiintynyt keuruulaisjoukkue jäi ottelussa kotijoukkueen varjoon.

Tämä ei valmennusjohtoa miellyttänyt ja bussissa matkalla kotiin joukkueeseen lieneekin kylvetty siemen perjantaita varten. Samalla surffailulla KeuPa tuskin toista peliä perättäin sisään tulee, vaan kotona nähdään nälkäisemmin maalille pyrkivä joukkue, jonka kanssa Peliitat saa tehdä täyden päivätyön.

Peliitat puolestaan lepäsi keskiviikkona, mutta edellisenä viikonloppuna kyytiä riitti siitäkin edestä. Sarjan kuumimpiin joukkueisiin tällä hetkellä kuuluvat SaPKo ja LeKi pöllyttivät heinolalaisia yhteismaalein 13-2, eikä Peliittojen pelillinen anti näytä tällä hetkellä mitenkään hyvältä.

Toisaalta joukkue on pystynyt yksittäisissä peleissä hyviinkin suorituksiin, mistä osoituksena oli reilu 6−2-voitto parin viikon takaa napapiirillä RoKia vastaan.

Tilastot

3 - 5

TUTO hakee tasaisuutta suorittamiseen - Ketterän ongelmat puolustuspelissä

Turussa kohtaa kaksi hieman epätasaisesti tulosten valossa suorittanutta joukkuetta. TUTO on napannut viidestä maaottelutauon jälkeisestä ottelustaan kolme voittoa ja yhden jatkoaikatappion. Ketterä taas on tauon jälkeen sekä voittanu että hävinnyt kolme kamppailua. Ketterän ongelmat ovat puolustuksessa, sillä joukkueelle on isketty sarjassa toiseksi eniten maaleja.

TUTOn maalin suulla nähtiin torstaina liikennettä, kun TUTOssa hieman sivurooliin jäänyt Karolus Kaarlehto palasi Turun Palloseuran A-junioreihin ja tilalle tuli Markus Ruusu Ilveksestä.

Keskiviikkona Espoo Unitedille voittolaukauksissa taipuneella TUTOlla on sarjan vakuuttavin hyökkäyskalusto. Kalle Valtola, Niclas Lucenius ja Matias Lehtonen ovat jokainen nakuttaneet yli kaksikymmentä pistettä, ja kun jokaisella tehotilastokin on reilut kymmenen pistettä plussalla, ei vastustaja pääse miesten kanssa helpolla.

Ketterä on sarjanousijana aloittanut varsin pirteästi ja maalinteko joukkueelta on sujunut. Tästä osoituksena on Tomi Iso-Mustajärvi, joka pitää Mestiksen maalipörssin kärkipaikkaa itsellään 12 osumalla.

Toisaalta, kuten ennen sarjan alkua veikattiin, puolustus on Ketterän selkeä kompastuskivi. 78 päästettyä maalia on sarjan toiseksi huonoin lukema, ja joukkueen ottelut ovat usein olleet varsinaisia maalintekokilpailuja.

Kun TUTOn puolustusta ei voida pitää ihan heikkotasoisimpana ja hyökkäyskalusto tiedetään sarjan tulivoimaisimmaksi, pitää Ketterän yltää pärjätäkseen perjantaille uusi vaihde peliinsä. Liika ylöspäin pelaaminen kostautuu, eikä samanlaiseen huolimattomuuteen kuin Jokipoikia vastaan ole edelleenkään varaa.

Tilastot

Edelliset ottelut

TUTO

09.12
Ketterä - TUTO
3 - 2
05.12
K-Vantaa - TUTO
3 - 4

Ketterä

Tällä kaudella

Pääkaupunkiseudun derbyssä kortit täysin jakamatta

Pelkästään sarjataulukkoa katsomalla K-Vantaan ja Espoo Unitedin ottelu olisi pelattu jo ennen alkuvihellystä. Unitedin peli on heikon syksyn, ehkä seuran ympärillä pyörineiden taloussotkujenkin laantumisen myötä, lähtenyt oikeaan suuntaan. K-Vantaa on puolestaan esiintynyt varsin tasaisesti, mistä tuloksena on jo sarjan kärkipaikka.

Espoo Unitedin hidas syksy on saanut vauhtia alleen maaottelutauoan jälkeen. Neljä ottelua viidestä on päättynyt Unitedin voittoon, ja ainut tahra tuli kovaa kotijoukkuetta TUTOa vastaan.

United sai myös takaisin riveihinsä pitkän loukkaantumisen jälkeen Kim Hirschovitsin, joka pelasi ensimmäisen pelinsä tällä kaudella TUTOa vastaan keskiviikkona. Vahva osoitus joukkueen iskukyvystä on myös se, että se on edellisissä kolmessa ottelussaan pystynyt kaatamaan juuri vahvassa vireessä olevat SaPKon, TUTOn ja Jokipojat.

K-Vantaan kausi on sujunnut varsin tasaisesti ilman suuria notkahduksia. Juuso Perttilä seilaa koko sarjan pistepörssin kärkipaikalla 25 pisteellä ja Janne Kivilahti (21 pistettä) säestää hyvin mukana. Kun vain TUTO ja Jokipojat ovat päästäneet sarjassa vähemmän maaleja, voi todeta, että peli on hyvällä mallilla.

Maalilla nuori Juho Ratilainen sekä Jani Kautto ovat molemmat onnistuneet varsin hyvin, mikä niin ikään näkyy tuloksissa.

Jokipojat kiiruhtaa hitaasti pudotuspeleihin - jatkuuko Hermeksen heiluriliike?

Jokipojat ja Hermes kohtaavat Mehtimäellä Joensuussa. Kumpikaan ei ole kauden aikana maaleilla mässäillyt, ja odotettavissa on tasainen ja vähämaalinen ilta.

Sarjan kärkikastiin ennen kauden alkua povatun Hermeksen kausi on ollut yhtä tervanjuontia. Kausi eteni pitkälle nollakerhossa, ja kun pisteitä on pikkuhiljaa alkanut karttua, on peli ailahdellut illasta toiseen rajusti. Hyvällä pelillä tullutta voittoa voikin seurata välittömästi tappio rumin lukemin.

Joukkueen rakentaminen ei millään mittarilla osunut kohdalleen. Torstaina purettiin yhden isoon rooliin kaavaillun pelaajan sopimus, kun Markus Korkiakoski ja Hermes päätyivät purkamaan sopimuksensa.

Vain 41 tehtyä maalia tämän vuoden Mestiksessä on selkeästi sarjan heikoin lukema, eikä joukkueen sisältä ole noussut esiin ratkaisijoita, jotka kantaisivat joukkuetta illasta toiseen. Osoituksena tästä on joukkueen sisäinen maalipörssi, jota johtaa Samu Markkula vain neljällä maalillaan.

Jokipoikienkaan kausi ei ole ollut yhtä matalalentoa, vaikka komeita päänahkoja susipaidat ovatkin kauden aikana onnistuneet haalimaan. Jokipoikien kauden heikkous ja vahvuus löytyvät tilastoista. Joukkue on pystynyt pitämään vastustajat pois maalinteosta, sillä joukkue on päästänyt toiseksi vähiten maaleja, 48 kappaletta.

Toisaalta, kun vastustajan maaliverkot ovat soineet yhtä harvoin, on voittaminen usein hankalaa. Keskimäärin 2,52 tehtyä maalia ottelua kohden on hieman matala lukema, mikäli joukkue haluaa ilta toisensa jälkeen taistella Mestiksessä voitosta.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jokipojat

09.12
Jokipojat - Peliitat
6 - 2
05.12
Jokipojat - LeKi
2 - 6

Hermes

08.12
KeuPa HT - Hermes
2 - 1
05.12
Hermes - IPK
2 - 1

Tällä kaudella

Lue myös

Mestiksen huipennus analyysissä: viivoilla täyttä hitchcockia

MESTIS | 1.3.2017 11:00
SaPKo voittaa runkosarjan, mutta alemman puoliskon viivoilla on Mestiksessä enemmän draamaa ja rytinää kuin Liigassa. Viisi joukkuetta voi yhä realistisesti sekä päästä pudotuspeleihin että joutua karsintoihin, joissa yksi joukkue putoaa varmuudella. lue lisää

Pelaajamarkkinoilla kuhisee – Mestiksen siirtorajaennakko

MESTIS | 14.2.2017 12:00
Osa Mestis-seuroista pyrkii vahvistamaan rivejään vielä ennen kevään ratkaisupelejä. Jatkoaika kokosi yhteen ennakon joukkueiden tarpeista ja suunnitelmista. lue lisää

Mestiksen nimi mieleen -pelaajat 2016−2017: Näin syksy kului

MESTIS | 23.12.2016 17:00
Kauden alussa Jatkoajan Mestis-toimitus valitsi jokaisesta joukkueesta potentiaalisen läpimurtopelaajan kaudelle 2016−2017. Nyt on aika vilkaista, ovatko odotukset täytetty. lue lisää

Mestis-kierros: Joutuuko IPK sijaiskärsijäksi ärsytetyn TUTOn kynsissä?

MESTIS | 3.11.2017 7:00
Perjantain Mestis-kierroksella pisteistä mitellään neljällä paikkaunnalla. Kotonaan yllättäen LeKille hävinnyt TUTO hakee hyvitystä IPK:n kustannuksella. Hermes hamuaa pois jumbosijalta Ketterän vieraana, ja lisäksi yhteen iskevät Jokipojat ja K-Vantaa, sekä Espoo United ja RoKi. lue lisää

Mestiksessä neljän ottelun ilta - Kärkiottelu Keuruulla

MESTIS | 6.10.2017 10:53
Mestiksessä tulee viikko kauden aloituksesta täyteen. Illan taisteluparit ovat KeuPa HT - Jokipojat, RoKi - LeKi, TUTO Hockey - IPK ja Ketterä - Espoo United. lue lisää

Kommentit