Mestis-kierros: Kärkiottelu tähdittää Mestiksen lauantai-iltaa

MESTIS / Kierrosennakko
Kuva © Antti Varonen
Mestiksen launtai-illassa pelataan viiden ottelun kierros. Illan mielenkiintoisin ottelu taistellaan sarjan kärkikaksikon SaPKon ja KeuPan välillä. Lisäksi sarjan kolmas ja neljäs TUTO ja Ketterä kohtaavat Imatralla. Myös pudotuspeliviivan tuntumassa käydään entistäkin tärkeämpiä pelejä.

Kärkijoukkueet taistelevat runkosarjan herruudesta

Savonlinnassa tullaan näkemään tiukka kamppailu sarjan kahden kärkijoukkueen kesken. Ottelu ratkeaa SaPKon puolustuksen tiiviyteen, jotta KeuPan vahva hyökkäys ei pääsisi tekemään tuhojaan.

SaPKo ja KeuPa ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa. Kaksi otteluista on päättynyt savonlinnalaisten voittoon. SaPKo on voittanut kerran kotonaan ja kerran vieraissa. KeuPa onnistui viemään voiton Keuruulla lokakuussa.

Pässipaidat ovat jääneet pisteittä viimeksi tasan kuukausi sitten, kun Jokipojat nappasi 3−1-voiton varsinaisella peliajalla. Tämän jälkeen SaPKo on pelannut yhdeksän ottelua ja voittanut peräti kuusi kertaa.

Sarjakärki KeuPa puolestaan on hävinnyt neljä peliä viimeisestä kymmenestä pelaamastaan ottelusta. Näistä neljästä tappiosta peräti kolme on tullut vieraskentällä, ja niistä kaksi on tullut häntäpään joukkueita RoKia ja Hermestä vastaan.

SaPKon kotipelaaminen on ollut heikohkoa, vaikka viimeisestä viidestä kotipelistä on jokaisesta kertynyt pisteitä. Näistä otteluista kolme on kuitenkin päättynyt jatkoaikatappioon.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaPKo

12.03
LeKi - SaPKo
3 - 1
30.11
Riemu - SaPKo
29.09
LeKi - SaPKo
4 - 1
27.04
TUTO - SaPKo
4 - 2
23.04
SaPKo - Peliitat
5 - 4 VL

KeuPa HT

07.03
Ketterä - KeuPa HT
6 - 0
06.03
Jokerit - KeuPa HT
5 - 0
02.03
KeuPa HT - KOOVEE
0 - 1
01.03
FPS - KeuPa HT
4 - 3 VL
24.02
KeuPa HT - IPK
2 - 6

Pysäyttääkö TUTO ketterät imatralaiset?

Tasaisia yhden maalin otteluita pelannut TUTO kohtaa Imatralla Mestiksen kuumimman joukkueen Ketterän. Ottelussa turkulaisilla on panoksena kotietu pudotuspeleihin, sillä K-Vantaa vaanii vain pisteen päässä TUTOsta. Ketterä puolestaan hätyyttelee sarjan kärkikaksikkoa.

Imatran Ketterä viilettää yhdeksän ottelun voittoputkessa, ja joukkue on kerännyt eniten pisteitä Mestiksessä viimeisen kymmenen ottelun aikana.

Sarjan kolmatta paikkaa miehittävät imatralaiset ovat kirineet vain pisteen päähän sarjakakkosesta SaPKosta. Viimeisimpänä päänahkana Ketterä puski sarjakärki KeuPan nurin perjantai-iltana.

TUTO on puolestaan pelannut tasaisen tiukasti, sillä neljä viime ottelua on päättynyt yhden maalin erolla. Näistä otteluista turkulaiset ovat keränneet kuusi pistettä. TUTO kamppailee edelleen loukkaantumishuolien kanssa, ja joukkue on saanut koko ajan riveihinsä lisävahvistuksia.

Tällä viikolla TUTO on taistellut kaksi voittoa. Otteluita yhdistää voittomaalin tekijä Kalle Valtola, joka on ainoastaan viiden pisteen päässä puolustajien yhden kauden piste-ennätyksestä. TUTOlla on vielä kuusi runkosarjaottelua jäljellä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ketterä

16.04
IPK - Ketterä
13.04
Ketterä - IPK
1 - 5
12.04
IPK - Ketterä
4 - 1
10.04
Ketterä - IPK
7 - 3
08.04
IPK - Ketterä
5 - 4 JE

TUTO

25.03
Kiekko-Espoo - TUTO
4 - 1
23.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 1 JE
22.03
Kiekko-Espoo - TUTO
3 - 5
20.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 0
18.03
Kiekko-Espoo - TUTO
2 - 1

Joko romahtanut LeKi nousee?

Pudotuspeliviivan tuntumaan valahtanut LeKi yrittää kääntää alakuloa RoKin kustannuksella. RoKi on parantanut peliään viime aikoina ja ottanut askelia kohti pudotuspelejä. Ottelu on erittäin tärkeä molemmille pudotuspelipaikan kannalta, sillä runkosarja lähenee loppuaan.

Vielä vuoden vaihteen jälkeen vahvasti pudotuspelipaikassa kiinni ollut Lempäälän Kisa on valahtanut lähelle pudotuspeliviivaa. Viimeisen kuukauden aikana LeKi on voittanut vain kaksi kertaa, ja peräti yhdeksän ottelua on päättynyt lempääläläisten tappioon.

RoKi on puolestaan piristynyt, joukkue on voittanut viimeiset kolme otteluaan. Rovaniemeläiset ovat kärsineet kärkihyökkääjien loukkaantumisista, mutta joukkueen peli on parantunut peli peliltä ja maalinteko on ollut tehokkaampaa.

Puolustuspäässä RoKilla on vielä parannettavaa, vaikka Rasmus Reijola rovaniemeläisten maalilla on torjunut mallikkaasti. 18 pistettä takoneen Olli-Aleksi Pietilän odotetaan palaavan lauantaina kokoonpanoon, kun taas Olli-Matti Järvelän ja Kristian Kankaan paluu selviää pelipäivänä.

LeKi on voittanut molemmat joukkueiden kohtaamiset. Ottelut kuitenkin pelattiin alkukaudesta, jolloin RoKilla oli suuria ongelmia ja LeKi pelasi vahvaa vaihetta.

Tilastot

Edelliset ottelut

RoKi

23.03
RoKi - IPK
3 - 4 JE
22.03
IPK - RoKi
4 - 3 JE
20.03
RoKi - IPK
5 - 3
18.03
IPK - RoKi
5 - 3
16.03
RoKi - IPK
3 - 1

LeKi

23.03
LeKi - Pyry
6 - 7 JA
22.03
Pyry - LeKi
2 - 1 JE
20.03
LeKi - Pyry
4 - 7
18.03
Pyry - LeKi
3 - 4 JE
12.03
LeKi - SaPKo
3 - 1

Hermes haastaa pudotuspeleihin pyrkivän IPK:n

Iisalmen Peli-Karhut lähtee otteluun pudotuspeliviivan kiilto silmissään. Peliä parantaneiden iisalmelaisten vastustaja Kokkolan Hermes on puolestaan rämpinyt lähes koko helmikuun.

IPK ja Hermes ovat kamppailleet tällä kaudella peräti viisi kertaa. Iisalmelaiset ovat vieneet voiton kolme kertaa, ja otteluista kaksi on ratkennut vasta jatkoajalla.

IPK miehittää Mestiksen yhdeksättä paikkaa ja on vain kahden pisteen päässä pudotuspelipaikasta. IPK:n peli on mennyt eteenpäin huomattavasti viimeisen kuukauden aikana, sillä joukkue on toipunut kuuden ottelun tappioputkesta. Vastapainoksi on tullut kuusi voittoa viimeisestä yhdeksästä pelistä.

Hermeksen pudotuspelihaaveet alkavat kadota, kun ero pudotuspeliviivaan on kasvanut kahdeksaan pisteeseen. Kokkolalaiset ovat kärsineet neljä tappiota helmikuun viidestä pelatusta ottelusta.

Tilastot

Edelliset ottelut

IPK

16.04
IPK - Ketterä
13.04
Ketterä - IPK
1 - 5
12.04
IPK - Ketterä
4 - 1
10.04
Ketterä - IPK
7 - 3
08.04
IPK - Ketterä
5 - 4 JE

Hermes

10.04
Kiekko-Espoo - Hermes
3 - 1
06.04
IPK - Hermes
4 - 2
05.04
Hermes - IPK
1 - 3
03.04
IPK - Hermes
3 - 8
01.04
Hermes - IPK
4 - 3 JE

Pääkaupunkiseudun kuumassa paikalliskamppailussa kohtaa alavireiset joukkueet

K-Vantaa ja Espoo United taistelevat suurista asioista lauantai-illan paikallistaistossa. Unitedilla on panoksena säilyminen pudotuspelipaikalla, ja syöksykierteessä oleva K-Vantaa pyrkii nousemaan pudotuspelien kotietuun edellyttävään sijoitukseen sarjataulukossa.

K-Vantaan kevät on lähtenyt laskusuuntaan, sillä joukkue on hävinnyt viimeiset neljä otteluaan. Viimeisimpänä vantaalaisia kuritti sarjajumbo Peliitat lukemin 7−2.

Unitedinkaan helmikuu ei ole ollut paras mahdollinen. Viisi ottelua ja neljä pistettä eivät anna ilonaihetta pudotuspelipaikasta taisteleville espoolaisille. United lähtee otteluun levänneenä, sillä joukkue pelasi edellisen ottelunsa keskiviikkona. K-Vantaa ahersi perjantai-iltana tuskallisen taiston Heinolassa.

Joukkueiden kaksi ensimmäistä ottelua kirjattiin Unitedin nimiin. Seuraavissa kahdessa kamppailussa K-Vantaa taisteli voitot. Molemmilla pääkaupunkiseudun joukkueilla on keskinäisistä kohtaamisista yksi selvä voitto sekä yksi voitto yhden maalin taistosta. Runkosarjan viimeisellä kierroksella joukkueet pelaavat vastakkain, mutta kumpi ottaa kiinnityksen pääkaupunkiseudun herruuteen?

Tilastot

Edelliset ottelut

K-Vantaa

11.03
RoKi - K-Vantaa
5 - 2
09.03
K-Vantaa - RoKi
3 - 6
07.03
TUTO - K-Vantaa
3 - 2 JA
02.03
K-Vantaa - Jokerit
2 - 5
29.02
K-Vantaa - Kiekko-Pojat
3 - 2 JA

Espoo United