KooKoolla loukkaantumishuolia

MESTIS / Uutinen
KooKoo joutuu viikonlopun vieraspeleihinsä varamiehisenä, sillä sivussa on yli puolitoista kentällistä pelaajia. Jani Honkanen puolestaan jatkaa KooKoon takalinjoilla toistaiseksi, mutta joukkueen kanssa harjoitellut Jari Suorsa palaa takaisin eurokaukaloihin.

Loukkaantumiset ovat koetelleet KooKoota tänä syksynä rankalla kädellä. Sairastuvalla on nyt tungosta, kun jo pidempään sivussa olleet Jussi Onnela, Matti Huilla, Sami Kaartinen ja Mikko Liukkonen ovat saaneet seuraa.

Etenkin kouvolalaisten peräpää on vajaamiehinen, sillä Jesse Lustberg, Petri Partanen ja Ville Vuorisaari eivät ole pelikunnossa. Myös laitahyökkääjä Miikka Lindholm on sivussa.

– Pelaajatilanteemme on tällä hetkellä huono, mutta ei auta kuin tulla toimeen niillä pelaajilla, joita käytettävissä on. Viikonlopun peleihin nostamme mukaan junioreita, jotta saamme neljä kentällistä kasaan, kouvolalaisten luotsi Vladimir Kolek kertoo.

Kouvolalaisten onneksi Jani Honkanen jatkaa vielä joukkueessa. Väkevästi mustapaitojen takalinjoilla luutinut Honkanen metsästää edelleenkin pelipaikkaa ulkomailta, mutta jatkaa ainakin toistaiseksi KooKoon riveissä.

Sen sijaan toista pelipaikkaa ulkomailta havitellutta peluria, KooKoon mukana harjoitellutta Jari Suorsaa, ei nähdä kasvattiseuransa asussa tällä kaudella. Kokenut laitahyökkääjä on Kolekin mukaan solminut sopimuksen Italiaan. Viime viikon otteluissa KooKoota vahvistanut
Veli-Matti Savinainen on jo puolestaan palannut Ässiin.

KooKoo pelaa viikonlopun aikana kaksi vierasottelua: perjantaina Kajaanissa ja lauantaina Joensuussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle