Konttinen korvaa Clarken Jokipojissa

MESTIS / Uutinen
Viime kaudella peräti neljän eri joukkueen riveissä kiekkoillut puolustaja Tero Konttinen siirtyy Mestiksen sarjajumbona tällä hetkellä majailevan Jokipoikien miehistöön loppukauden kattavalla sopimuksella. Samalla joensuulaisseura tiedotti, ettei Mike Clarke jatka joukkueessa.

Jokipoikien takalinjoille saapuva 24-vuotias Tero Konttinen on viime kausina vaihdellut seuroja tiiviiseen tahtiin. Hyökkäävänä puolustajana tunnetuksi tullut Konttinen edusti edelliskaudella yhteensä neljää eri joukkuetta, sillä miehen kausi alkoi TPS:n riveissä SM-liigassa, josta matka jatkui Ruotsin Elitserienissä pelaavan Djurgårdens IF:n joukkueeseen.

Ruotsin keikka jäi Konttiselta kuitenkin varsin lyhyeksi, jonka seurauksena oli edessä paluu jäälleen kotoiseen SM-liigaan, mutta tällä kertaa Bluesin sotisopaan. Keväällä puolestaan oli edessä siirto Kouvolaan, jossa mies päätti värikkään kautensa KooKoon paidassa puolivälierätappioon TuTolle.

Konttisen kokonaissaldoksi viime kaudelta jäi yhteensä 40 ottelussa, joissa mies kokosi tehopisteet 1+14. Joensuuhun siirtyvä puolustaja allekirjoitti Jokipoikien kanssa loppukauden kattavan sopimuksen ja mies on pelikelpoihin heti keskiviikkoisessa vierasottelussa RoKia vastaan.

– Olen selvittänyt taustoja hyvin, ja Konttinen on kyllä hyvä jätkä. Haemme hänestä moottoria ylivoimapeliin, toteaa Jokipoikien päävalmentaja Jarno Pikkarainen verkkolehti Mehtimäkeläisen sivuilla.

Clarken testijakso päättyi tuloksettomana

Sen sijaan Jokipoikien kanssa testijakson sisältäneen yksivuotisen sopimuksen Mestis-kauden alla kirjoittanut kanadalaispuolustaja Mike Clarke, 30, ei jatka joensuulaismiehistössä.

– Clarke ei osoittautunut sellaiseksi vahvistukseksi kuin ulkomaalaisen pitäisi olla. Hän oli myös itse pettynyt omaan suoritukseensa, kun ei pystynyt parempaan, kertoilee puolestaan Jokipoikien puheenjohtaja Jussi Jormakka syitä kanadalaispuolustajan sopimuksen purulle.

Jokipojat käytti hyväkseen sopimuksessa ollutta purkupykälää, mikä mahdollisti sopimuksen purkamisen testijakson aikana. Jokipojissa pelaamissaan viidessä Mestiksen runkosarjaottelussa Clarke sai aikaan kaksi syöttöpistettä teholukeman näyttäessä lukua -4.

» Lähetä palautetta toimitukselle