Kory Baker huilaa arviolta kaksi viikkoa

MESTIS / Uutinen
Mestiksessä toisena majaileva KooKoo kärsii jälleen loukkaantumisista. Joukkueen syömähammas Kory Baker mursi poskiluunsa harjoituksissa eikä myöskään George Nistasin paluuajankohta ole selvillä.

KooKoo saa jälleen kerran kasata ketjunsa loukkaantumisten jäljiltä uuteen uskoon. Viimeisin takaisku kohtasi joukkueen maanantain harjoituksissa, eikä Baker ollut edes ainoa kolhuja saanut osapuoli.

- Baker ja Antti Sierman törmäsivät harjoituksissa aika kovalla vauhdilla. Sierman sai aivotärähdyksen ja hän on 7-10 päivää poissa harjoituksista, kertaa päävalmentaja Vladimir Kolek tapahtumia.


- Bakerillä meni vähän huonommin – hänellä on poskiluu murtunut ja arvioiden mukaan hän on kaksi viikkoa pois. Hän ei ole menossa leikkaukseen. Ensi viikolla katsotaan Helsingissä, että mikä on tilanne. Huono juttu, mutta niin se joskus menee.

Tapahtuneesta huolimatta Kolekin kommenteista voi lukea myös helpottuneisuutta siitä, ettei tilanteella ollut pahempia seurauksia.

- Teimme harjoitetta ja pelaajat eivät nähneet toisiaan ja he löivät päänsä yhteen, kävi sitten näin. Hoito oli onneksi nopeasti paikalla ja hyvää on tietysti se, jos ei tarvitse mennä leikkaukseen. Pitää tosin koputtaa puuta ja odottaa ensi viikkoa, toivoa, että Helsingissä kaikki menee hyvin.

Myös Mikko Mattila sai aivotärähdyksen lauantain Hokki-pelissä. Hänen kuntonsa on kuitenkin jo paranemaan päin.

- Mattila sanoi itse, että oli sunnuntaina vielä huono olo, mutta maanantaina hän oli jo luistellut kevyesti ja olo oli parempi. Tänään tiistaina hän harjoitteli jo normaalisti ja sanoi, ettei ole mitään hätää, eli hän pelaa varmaan keskiviikkona, kertaa Kolek.

Bakerin ohella KooKoon hyökkäyspelin avainhahmoihin kuuluva George Nistas on myös yhä loukkaantuneiden kirjoissa. Nistasin piti mennä kuvauksiin maanantaina, mutta suunnitelmat olivat hänen osaltaan menneet uusiksi.

- Nistas ei vielä ollut sittenkään kuvauksissa. Hänen piti mennä sinne, mutta siellä oli joku ongelma ja hän ei päässyt vielä kuvauksiin. Hän menee sinne nyt sitten keskiviikkona aamulla. Keskiviikkona hän ei pelaa.

KooKoon kausi jatkuu keskiviikkona vierasottelussa SaPKoa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle