KooKoo menetti Kaartisen

MESTIS / Uutinen
Voittoputkessa joulunviettoon suunnannut KooKoo koki heti tauon alkuun menetyksen, kun kärkihyökkääjä

Kaartisen sopimus KooKoon kanssa mahdollisti siirron ulkomaille syyskauden viimeisen ottelun jälkeen. Hyökkääjän agentti vahvisti KooKoolle 14.12. Kaartisen siirtymisen Sveitsiin. Kaartisen uusi seura on EHC Olten, joka on tällä hetkellä seitsemännellä sijalla Sveitsin kakkostasolla.

KooKoolle Kaartisen lähtö on iso menetys. Ykköskentän laitahyökkääjä oli pitkään loukkaantuneenakin syksyn aikana, mutta keräsi seitsemästätoista ottelustaan joukkueen toisiksi kovimmat pisteet 12+12 sekä teholukeman +6.

Kouvolassa on nähty tänä syksynä poikkeuksellisen paljon pelaajaliikennettä. Kesken kauden tehtyjen hankintojen vastapainona Kaartinen on jo neljäs sopimuspelaaja, joka on siirtynyt muualle. HPK:n takaisin kutsuman Ville Eskelisen ja Bluesiin palanneen Ville Lajusen osalta kevään suunnitelmat ovat tosin edelleen avoinna.

Loukkaantumisista kärsinyt KooKoo kertoo tarkkailevansa joulutauon aikana omien pelaajiensa tervehtymistä, mutta on varautunut hankkimaan uusia vahvistuksia tarpeen vaatiessa. Viime kauden kapteeni Mikko Mattila palasi kouvolaisten riveihin jo juuri ennen taukoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle