Tamminen palaa nostamaan Sportia

MESTIS / Uutinen
Aurinkokuningas tekee paluun Vaasaan tavoitteenaan liiganousu.

Päävalmentajansa Mikko Mannerin viime viikolla erottanut Vaasan Sport on palkannut uudeksi päävalmentajakseen Juhani Tammisen.

Tammiselle nyt alkava Sport-pesti on jo toinen. Edellisen kerran hän valmensi joukkuetta vuodesta 2004 vuoteen 2006, jolloin hän jätti tehtävät kesken kauden siirtyäkseen Zürich Lionsin päävalmentajaksi. Tuolloin kakkosvalmentajana toiminut Manner otti päävalmentajan tehtävät
kontolleen.

- Projekti alkaa perjantaina kello 10. Nyt otetaan maksimitulos irti tästä joukkueesta ja ryhdytään samalla rakentamaan menestyskelpoista ryhmää ensi kaudelle. Kaikki pelaajat saavat puhtaalta pöydältä näyttöpaikan, ”Tami” linjaa.

Tuore sopimus kestää kevääseen 2009 asti, eli kattaa myös ensi kauden, jolloin Mestiksen voittajalla on jälleen mahdollisuus nousta SM-liigaan. Juuri tämä oli ratkaiseva tekijä Tammiselle.

- Mihinkään VPK-projektiin en halunnut lähteä. Sportin organisaatiossa ovat johdossa nyt sellaiset miehet, joilla on osaamista, se oli tärkeää. Se todellinen tähän innostanut tekijä oli kuitenkin nousun mahdollisuus.

Tamminen ei koe, että Sport olisi heikon alkukauden ja valmentajavaihdoksen takia vaarassa jäädä jälkijunaan liiganousu-projektin kanssa.

- Menestyvän joukkueen luominen on aina vaikeaa ja vielä vaikeampaa se on, kun yritetään nousta Mestiksestä liigaan. Näen kuitenkin mieluummin mahdollisuuksia kuin uhkakuvia ja uskon, että pystymme rakentamaan tästä organisaatiosta riittävän mielenkiintoisen hyvien pelaajien houkuttelemiseksi.

Tulosta tultava heti

Mestarisuosikkina kauteen lähtenyt vaasalaisjoukkue on tällä hetkellä Mestiksessä sijalla kahdeksan, liki 20 pistettä sarjaa johtavaa TuToa perässä. Tilapäinen päävalmentaja Kenneth Westerback luotsaa joukkuetta vielä keskiviikon Hokki-ottelussa.

Tamminen vakuuttaa, että ensi kauden nousuhaaveen varjolla ei tingitä tämän kauden menestyksestä. Tulosta haetaan välittömästi.

- Siitä hetkestä, kun tämä aloitan, lupaan kaksi asiaa; laitan itseni täysillä peliin ja lupaan, että joukkueen peli paranee ensitilassa, lataa Tamminen.

- Vaasassa ei ole muuta mahdollisuutta kuin tavoitella menestystä. Itse olen ollut nostamassa neljää joukkuetta pääsarjatasolle. Unelmani on, että Sport on se viides.

Tamminen on aiemmin urallaan valmentanut muun muassa TPS:ää, TuToa, Kärppiä sekä Ässiä. Kotimaan sarjoissa sekä Kärpät että TuTo ovat nousseet Tammisen luotsaamana SM-liigaan. Ulkomailla Tamminen on valmentanut Japanissa, Sveitsissä, Ranskassa ja Ruotsissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle