Jokipojat testaa Max Kenigiä

MESTIS / Uutinen
Jokipojat hakee sentteriosastolleen vahvistusta Max Kenigistä. Alkukauden Ruotsissa ja Saksassa kiekkoillut Kenig, 23, on joensuulaisten testattavana tämän viikon kahdessa kotiottelussa.

- Olemme etsineet senttereitä, ja nyt tuli yllättäen tällainen mahdollisuus. Kenig on pienikokoinen, mutta taitava ja hemmetin nopea kaveri, joka pystyy myös pyörittämään ylivoimaa, Jokipoikien valmentaja Jami Kauppi arvioi.

Kenig pelasi ensin viisi ottelua tehopisteittä Ruotsin Allsvenskanin IK Oskarshamnissa. Seuraava osoite löytyi Saksan kolmanneksi korkeimman sarjatason Oberligan EHC Freiburgista. Kenig edusti joukkuetta kolmessa ottelussa keräten pisteet 3+2.

- Kenig ei ole ollut nyt vähään aikaan edes joukkueharjoituksissa. Se voi tietysti aiheuttaa sen, ettei sopeutuminen ole aivan nopeinta mahdollista, Kauppi myöntää.

Max Kenig kiekkoili viime kaudella KalPassa. 49 SM-liigaottelua tuottivat vaatimattomat pisteet 2+4. Kenig käväisi viime tammikuussa pelaamassa myös yhden ottelun Jokipoikien paidassa. Parhaalla kaudellaan 2002-03 hän on pystynyt kuitenkin tekemään kasvattajaseuransa HPK:n paidassa liigatehot 6+13.

» Lähetä palautetta toimitukselle