Hietakangas vaihtaa KOO-VEEn Jokipoikiin

MESTIS / Uutinen
KOO-VEEn ykkössentteri Matti Hietakangas edustaa loppukauden Jokipoikia. 23-vuotiaan Hietakankaan sopimus tamperelaisen nousijaryhmän kanssa kesti jouluun, jonka jälkeen hän päätti palata takaisin viime kauden seuraansa.

Hietakangas ehti pelata KOO-VEEssa 28 ottelua, joissa hän keräsi pisteet 9+12. Näillä lukemilla hän oli joukkueensa kolmanneksi tehokkain pelaaja.

- KOO-VEEssa jatkaminen ei enää kiinnostanut. Henki joukkueessa oli kuitenkin hyvä, ja aika tavallaan ihan mukavaa. Mutta sellaista ammattilaissarjaa harrastekiekkobudjetillahan se vähän oli, Hietakangas miettii.

- Tulin siihen tulokseen, että minun on melkein pakko vaihtaa maisemaa, jotta saisin taas omaan pelaamiseen uutta kipinää. Joensuusta oli jäänyt hyvät muistot edelliskaudelta, joten otin sitten yhteyttä sinne, hän jatkaa.

Hietakangas toimi myös joulukuulle asti KOO-VEEn kapteenina.

- Tiesin jo ennen joulutaukoa, että jonnekin olen lähdössä, osoite vain oli avoin. Kävin sanomassa valmentajille, etten halua tässä tilanteessa enää jatkaa kapteenina, Hietakangas kertoo.

Jokipojille Hietakangas on todellinen täsmävahvistus. Mestiksessä pudotuspelien kotiedusta taisteleva ryhmä on koko kauden ajan kamppaillut pahan sentteripulan kanssa.

- Mitä olen hommaa seurannut, niin senttereitä sieltä tosiaan puuttuu. Muuten Jokipojilla vaikuttaa olevan varsin hyvä nippu kasassa.

Ähtäriläislähtöinen Hietakangas pelasi Jokipojissa viime kaudella lähinnä kakkossentterinä. Toista kauttaan miesten sarjoissa pelannut vahva vääntäjä teki runkosarjassa pisteet 8+6 ja pudotuspeleissä vielä 0+2 päälle.

Vanhemmat juniori-ikäluokat tamperelaisseuroissa läpikäynyt Hietakangas on pelannut Mestistä KOO-VEEn ja Jokipoikien lisäksi KooKoossa. SM-liigakokemusta löytyy vuorostaan Tapparan paidasta kuuden ottelun verran kaudelta 2003-04.

Hietakangas pelaa Jokipoikien kokoonpanossa jo torstain vierasottelussa Kajaanin Hokkia vastaan, mikäli siirtopaperiasiat saadaan sitä ennen kuntoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle