Jokipoikien hyökkääjiä lainalle Suomi-sarjaan

MESTIS / Uutinen
Mestiksen Jokipojissa pieneen rooliin jääneet hyökkääjät Antti Kallio ja Heikki Kettunen hakevat peliaikaa Suomi-sarjan Jeppiksestä. Kaksikko pelaa pietarsaarelaisseuran väreissä kaksi seuraavaa ottelua. Puolustaja Tomi Pakarinen on taasen palailemassa Pohjanlahden rannalta kasvattajaseuransa vahvuuteen.

Jokipoikien hyökkääjät nähdään Jeppiksen kokoonpanossa ensi viikonlopun kotiottelussa Haukiputaan Ahmoja vastaan sekä joulukuun ensimmäisen sunnuntain pelissä Kiekko-Laserin vieraana. Viikot Kallio ja Kettunen viettävät kuitenkin Joensuussa Jokipoikien mukana harjoitellen.

– Ihan positiivisesti pojat ottivat komennuksen. Kallion Antti pääsee vieläpä pelaamaan jälkimmäisessä pelissä kotikaupunkiinsa, Jokipoikien valmentaja Jami Kauppi tuumaa.

Kallio on pelannut tällä kaudella kahta vaille kaikissa Jokipoikien otteluissa. Lupaavan hyökkääjän tehot ovat kuitenkin jääneet yhteen tehtyyn maaliin. Kettunen on sen sijaan mahtunut kokoonpanoon vain kahdessa kamppailussa ja niissäkin peliaika on ollut minimaalinen.

Kallio ja Kettunen eivät ole ainoat Jokipoikien pelaajat Suomi-sarjan pohjoislohkossa. Jo aiemmin Ahmoihin lainalle siirtynyt Matias Huikari jatkaa Haukiputaalla marraskuun loppuun saakka. Viidessä ottelussa Kärppien kasvatti on kerännyt pisteet 5+3. Jokipoikien kokoonpanoon Huikari on sopinut vain kuudesti (0+0).

Jeppiksessä syksyn puolustanut Jokipoikien kasvatti Tomi Pakarinen on vuorostaan palaamassa Joensuuhun. Pahan loukkaantumisen takia puolitoista kautta sivussa ollut Pakarinen on kuntoutunut hyvin ja päässyt urakoimaan Jeppiksessä hurjat minuutit. 15 ottelussa tehojakin on kertynyt pakille mukavat 6+7.

– Pakarinen tulee joulutauolla meidän mukaan, se on jo sovittu juttu. Katsotaan sitten, miltä homma näyttää, Kauppi suunnittelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle