Rullakiekon MM-kisat Saksassa - Kulta Suomeen!

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomen rullakiekkomaajoukkue haki Saksasta kolmannen maailmanmestaruutensa. Erityisen makoisaksi tempun tekee finaalivastus Ruotsi, joka viime vuonna vei Leijonilta kullan jatkoaikamaalilla. Rullakiekon MM-kisojen huipentuma päättyi Suomelle maalein 5-3. Himmeimmät mitalit pokkasi mukaansa Tshekin lyönyt USA.

Rullakiekon mestaruus vuosimallia 2003 ratkaistiin samojen joukkueiden välillä kuin viime vuonnakin. Silloin Ruotsi nousi päätöserässä kolmen maalin takaa rinnalle ja iski ratkaisun heti jatkoajan alkuun. Tänä vuonna Ruotsin pelit lähtivät käyntiin vaisuhkosti, sillä hallitseva mestari jäi alkulohkossaan vasta kolmanneksi. Pudotuspeleissä suhteellisen kokenut joukkue on kuitenkin jälleen osoittanut oikean tasonsa.

Suomi osoittautui kuitenkin liian kovaksi vastukseksi Ruotsille, jonka vuoro oli nyt jäädä hopealle. Leijonat eivät hävinneet kisoissa yhtään ottelua.

Finaali päättyi suomalaisten eduksi lukemin 5-3 (2-0, 2-3, 1-0, 0-0). Suomi johti ottelua toisessa erässä kahteen otteeseen jo kolmella maalilla, mutta Ruotsi sinnitteli sitekästi peesissä. Tiukka puolustuspeli sekä Ari Luostarisen torjunnat toivat kuitenkin voiton Suomeen.

Suomen joukkueen valttina oli tasaisuus, sillä joukkueesta löytyi ratkaisijoita kaikista neljästä kentällisestä. Suomi pelasikin koko turnauksen läpi neljällä nelikolla niin, että jokainen lepäsi vuorollaan erän per peli. Täten kaikki saivat peliaikaa ja jalat pysyivät tuoreina.

Mestaruus on Suomelle kolmas. Aiemmat kullat ovat vuosilta 2000 ja 2001. Hopealla Suomi on yltänyt kerran (2002) ja pronssille kahdesti (1996 ja 1998). Ilman mitalia joukkue on jäänyt vain vuonna 1997, jolloin Anaheimissa pelatut kisat tuottivat kuudennen sijan.

Suomen maalit loppuottelussa:


2.59 1-0 Tuominen (Nurmberg, Markkanen)

9.41 2-0 Järvenpää (Harjumäki, Mertanen)

15.37 3-0 Kalto (Lisko, Nurmberg)

16.52 4-1 Saarinen (Kalto) yv

29.15 5-3 Markkanen (Eloranta)

Suomen kultajoukkueen kokoonpano ja tehopisteet turnauksessa



Tuominen, Aki 9+11=20

Nurmberg, Timo 4+15=19

Markkanen, Sami 8+6=14

Kalto, Kari 7+7=14

Saarinen, Jesse 5+8=13

Järvenpää, Sami 6+6=12

Eloranta, Jussi 5+7=12

Mattila, Mikko 5+6=11

Viitaluoma, Ville 4+7=11

Pietsalo, Krister 3+7=10

Lohtander, Kari 4+5=9

Myllymaa, Juha 4+4=8

Lisko, Kimmo 3+5=8

Harjumäki, Jari 2+6=8

Mertanen, Jani 2+6=8

Virtala, Teemu 3+4=7

Luostarinen, Ari 0+2=2

Valavuo, Matias 0+0=0


Pronssia jenkeille

Aiemmin launtai-iltana pelatussa pronssiottelussa kohtasivat USA ja Tshekki. Alkulohkossa joukkueet pelasivat tiukan väännön, joka ratkesi Tshekin hyväksi vasta jatkoajalla. Nyt maalinteko oli yksipuolisempaa.

Viime kesänä ensimmäisen kerran mitalien ulkopuolelle jäänyt USA otti tukevan otteen himmeimmistä mitaleista jo kamppailun ensi minuuteilla. Justin Morrison, Brandon Schnurr ja Pat Lee veivät joukkueensa kolmen maalin johtoon jo reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Erätauolle lähdettiin turvallisen tuntuisissa 4-0-lukemissa ja puolivälissä tilanne oli jo 6-0.

USA lisäsi vielä johtooan kahdella maalilla, ennen kuin Tshekki sai maalitilinsä auki. Viimeisessä erässä jenkkipelurien mietteet taisivat olla jo kotimatkassa, sillä Tshekki pääsi kaunistelemaan ratkeneen pelin loppulukemat vähemmän tylyiksi. Lopputulos 11-6 ei jättänyt kuitenkaan jossiteltavaa.

Tshekki jäi neljänneksi nyt toisen kerran peräkkäin. Aiemmilta vuosilta maa on saavuttanut pronssin ja kaksi hopeaa. USA:lla on nyt palkintokaapissaan kaksin kappalein jokaista mitaliväriä.

Tshekistä ei vastusta Suomelle

Välieräottelussa Suomea vastaan asettui odotetusti Tshekin iskukykyinen joukkue, joka omassa pudotuspelissään nujersi "pikkuveljensä" Slovakian selkeästi 13-3. Punapaidoilla on kasassa varsin mielenkiintoinen ryhmä, sillä joukkueessa ovat mukana muun muassa NHL-pelaajat Ales Hemsky ja Karel Rachunek.

Tshekistä ei kuitenkaan ollut Suomen pysäyttäjäksi. Vartin myöhässä vastustajan toiveesta alkanut ottelu sujui Suomen komennossa, vaikka Tshekki vielä ensimmäisen erän mukana sinnittelikin. Ottelun avausmaalin teki Jesse Saarinen Suomen ensimmäisestä hyökkäyksestä, ja kahteen nollaan numerot viimesteli Kari Kalto vain vajaa puoli minuuttia myöhemmin. Ludek Broz kavensi Aki Tuomisen rangiastuksen aikana erän loppulukemiksi 2-1.

Toinen erä alkoi tapahtumarikkaasti. Suomi lisäsi johtoaan Aki Tuomisen maalilla, Ales Hemsky toi joukkueensa taas maalin päähän ja jäähyjäkin jaettiin. Peli ratkesi kuitenkin erän loppupuolella Suomen kovaan pyöritykseen. Sami Markkasen ylivoimamaalin jälkeen Suomi iski minuutin sisään kolme maalia. Kun välieräkamppailusta oli pelattu puolet, oli Suomella siis jo turvallisen tuntuinen 7-2-johto.

Kolmannessa erässä maalinteossa onnistui vain Kari Lohtander, joten päätöserään lähdettäessä lukemat Nürnbergin jäähallin tulostaululla olivat 8-2 viime vuoden hopeamaan hyväksi.

Viimeisessä erässä Suomi vielä lisäsi voittolukemiaan. Peli päättyi lopulta selviin numeroihin 13-3. Suomen maaleista Kari Kalto teki peräti neljä. Kertaalleen osuivat Jesse Saarinen, Aki Tuominen, Sami Markkanen, Jussi Eloranta, Timo Nurmberg, Kari Lohtander, Sami Järvenpää, Teemu Virtala ja Krister Pietsalo.

Toisessa välierässä Slovenian 8-5 voittanut USA kohtasi Saksan numeroin 9-5 kellistäneen Ruotsin. Mestaruutta puolustava Ruotsi ratkaisi ottelun kolmannen erän loppuhetkillä kahdella nopealla maalilla. Peli päättyi lopulta länsinaapuriemme hyväksi lukemin 7-4.

Suomi iski kiekon Itävallan maaliin 26 kertaa

Suomen ja Itävallan välinen puolivälieräottelu oli suhteellisen selvää kauraa jo alkutahdeista lähtien. Timo Nurmberg aloitti maalijuhlat jo reilun puolentoista minuutin pelin jälkeen komealla yksilösuorituksella. Seuraavan kerran punavalo syttyi Juha Myllymaan toimesta vain yhdeksän sekuntia myöhemmin. Leijonat latoivat taululle kahdessatoista minuutissa jo lukemat 7-0.

Toiseen erään Itävalta vaihtoi maalivahtinsa. Kovin kauaa ei nolla pysynyt tuoreella miehelläkään, sillä Nurmberg siirsi Suomen 8-0-johtoon vain 19 sekunnin pelin jälkeen.
Kahden erän jälkeen peli oli Suomen eduksi jo murskaavasti 13-2. Suomi ei kuitenkaan hillinnyt tahtiaan, vaan latoi loppulukemiksi tylyt 26-2.

Suomalaisista maalinteossa onnistui peräti viisitoista eri pelaajaa. Ahkerimmin maalinteossa onnistui Sami Markkanen, joka latoi kiekon vastustajan verkkoon neljästi. Aki Tuominen ja Timo Nurmberg viimeistelivät kypärätempun jo ottelun ensimmäisen puoliskon aikana. Ottelun hahmoihin kuulunut Nurmberg antoi alusti lisäski neljä Suomen maalia.
Kolme maalia iski myös Juha Myllymaa. Kari Kalto ja Jari Harjumäki tekivät kaksi maalia.

Suomi odotetusti alkulohkon voittoon

Suomi voitti alkulohko B:n puhtaalla pelillä, keräten kolmesta pelistään yhdeksän pistettä maalierolla 30-11. Lohkossa toiseksi sijoittui isäntämaa Saksa kuudella pisteellä. Slovakia sai kasaan kolme pistettä, nollille jäänyt Slovenia sensijaan joutuu karsimaan jatkopaikastaan D-sarjan voittaneen Japanin kanssa.

Alkulohkossa A voitosta käytiin tiukkaa taistelua USA:n ja Tshekin välillä. Lopulta jenkit ansaitsivat ykkössijan kahdeksalla pisteellä Tshekin kasattua pisteen vähemmän. Yhtenä turnauksen suosikeista kisoihin lähtenyt Ruotsi jäi hivenen yllättäen vasta kolmanneksi, pystyttään voittamaan vain Itävallan. Kaikki alkulohkon ottelunsa hävinnyt Itävalta voitti karsinnassa jatkopaikasta C-lohkon voittaneen Brasilian lukemin 8-6.

Alkulohkon tehokkaimmait suomalaiset olivat puolustajina pelaavat Mikko Mattila ja Aki Tuominen. Kumpikin iski kolmessa pelissä neljä maalia ja antoi kolme maaliin johtanutta syöttöä. Tehopisteille ovat päässeet kaikki joukkueen kenttäpelaajat.

Koko turnauksen pistepörssin kärkikymmenikköön ei suomalaisia mahdu. Ahneimmin pisteitä ovat keränneet Iso-Britannian John Dolan sekä Tshekin NHL-apu Ales Hemsky, kumpainenkin 6+5.

Saksasta ei vastusta Suomelle

Kotiyleisönsä edessä pelanneet saksalaiset aloittivat ottelun vahvasti, mutta jäivät suomalaisista pahasti jälkeen jo ensimmäisen erän aikana. Avausmaalin iski Jani Mertasen loistavasta esityöstä verkon perille sami Järvenpää reilun kahdeksan ja puolen minuutin pelin jälkeen. Erän lopputulokseksi 2-0 maalin viimeisteli Mikko mattilan syötöstä Sami Markkanen.

Toisessa erässä Ari Luostarisella riitti töitä saksalaishyökkäysten vyöryessä kohti kuopiolaismolarin vartioimaa maalia. Luostarisen onnistui yllättämään kuitenkin vain kotihallissaan pelannut Thomas Greilinger, joka on tuttu nimi myös Saksan jääkiekkomaajoukkueesta. Aki Tuomisen maalin ansiosta Suomen johto säilyi kahdessa maalissa myös toiselle erätauolle lähdettäessä.

Ratkaisu ottelussa nähtiin kun Tuominen ja Ville Viitaluoma lisäsivät Suomen johdon lukemiin 5-1 kolmannen neljänneksen alussa. Saksa kavensi vielä maalilla, mutta Tuomisen onnistuttua kolmannen kerran ottelussa oli johto ennen päätöserää jo selvä. Viimeisen kaksitoistaminuuttisen aikana kumpikin joukkue onnistui maalaamaan kerran, joten Suomelle merkittiin voitto lukemin 7-3 (2-0, 1-1, 3-1, 1-1).

Alkusarjojen viimeiset ottelut:


Lohko A: USA - Itävalta 15-3, Ruotsi - Tshekki 6-7

Lohko B: Suomi - Saksa 7-3, Slovenia - Slovakia 7-8

Lohko C: Etelä-Afrikka - Brasilia 1-14, Unkari - Iso-Britannia 6-2

Lohko D: Japani - Uusi-Seelanti 9-5, Argentiina - Australia 1-6


Leijonat kaatoi täpärästi Slovakian

Suomen pelit rullakiekon MM-kilpailuissa Nürnbergissä jatkuivat maanantai-iltana Slovakian kohtaamisella. Illasta tuli suomalaisille työläs, mutta lopulta slovakit kaadettiin yhden maalin erolla 6-5.

- Ottelu Slovakiaa vastaan oli vaikeampi kuin olimme odottaneet. Ensimmäisen kahden erän ajan ainoastaan Uudenkaupungin kenttämme pelasi omalla tasollaan. Onneksi peli alkoi muiltakin loppua kohden kulkea ja nousimme 4-2 -tappioasemasta viimeisten kahden hyvän erän ansiosta voittoon, Suomen päävalmentaja Jarmo Sinisalo kommentoi pelin jälkeen.

Ottelun avauserä oli vauhdikas ja tasaväkinen. Kimmo Lisko vei Suomen johtoon noin minuutin pelin jälkeen ja seuraavien hetkien aikana kiekkoa kolisteltiin pariinkiin otteeseen vielä Slovakian maalitolpissa. Ottelun neljäs peliminuutti oli Suomelle musta, sillä Slovakia toimitti kiekon seitsemän sekunnin välein kahdesti Suomen verkkoon. Pari minuuttia tästä Teemu Virtala toi Suomen ylivoimalla tasoihin, mutta erälukemat 3-2 Slovakialle viimeisteli vielä Martin Funta.

Toisen erän alkua Suomi hallitsi hienoisesti, mutta niin vain tässä erässä ainoastaan keskieurooppalaisjoukkue onnistui maalinteossa. Pitkälle erätauolle lähdettiin Branislav Vargan maalin tuomassa, leijonille erikoisessa 2-4-tappiotilanteessa.

Kolmanteen erään Suomi lisäsi selvästi vauhtia ja Slovakiaa piti pystyssä lähinnä Pohjois-Amerikan sarjoistakin kokemusta omaava maalivahti Jan Chovan. Ajassa 27.44 Teemu Virtala sutaisi pomppivan kiekon ilmasta sisään ja leijonien kiri alkoi tuottaa tulosta. Kun vielä Sami Järvenpää tasoitti 4-4:ään ylivoimalla, lähdettiin päätöserään kutkuttavassa tilanteessa.

Kun peliä oli pelattu 41.20, oli Suomi siirtynyt Mikko Mattilan ja Jani Mertasen osumilla jo rauhoittavan tuntuiseen kahden maalin johtoon. Slovakian Roman Simunek kavensi vielä, mutta yhden maalin johto piti loppuun asti ja näin Suomi pelaa lohkovoitosta tiistaina Saksaa vastaan.

Suomen maalit: Teemu Virtala 2, Kimmo Lisko, Mikko Mattila, Sami Järvenpää ja Jani Mertanen 1. Maalia vartioi Matias Valavuo.

Maanantain kaikki ottelut:

Lohko A: Tshekki-Itävalta 11-2, USA-Ruotsi 3-2

Lohko B: Slovakia-Suomi 5-6

Lohko C: Iso-Britannia-Etelä-Afrikka 16-1, Brasilia-Unkari 6-5

Lohko D: Argentiina-Japani 3-10, Uusi-Seelanti-Australia 6-5

Suomi aloitti kisat murskavoitolla

Seitsemännet rullakiekon MM-kisat alkoivat lauantaina isäntämaa Saksan voitolla Sloveniasta. Suomi puolestaan rökitti Slovenian sunnuntai-iltana avausottelussaan pahanpäiväisesti 17-3.

Viime vuoden hopeamitalisti Suomi jylläsi ottelussa ennen kaikkea tasaisuudellaan, sillä peräti 11 miestä pääsi tuulettamaan tekemäänsä maalia. Ottelun alku oli Suomelle vielä melko tuskainen ja vasta Krister Pietsalon aivan ensi erän lopussa alivoimalla tekemä 4-2-maali tuntui vapauttavan joukkuetta. Sami Järvenpää teki Suomen viidennen, kun toista erää oli pelattu vain yhdeksän sekuntia ja tämän jälkeen painopiste olikin lähinnä Slovenian maalin edustalla. Toisessa erässä syntyi ensimmäisen tapaan neljä maalia ja näin taululla komeilivat ottelun puolivälissä 8-3-lukemat.

Tämän jälkeen kyyti vain kylmeni. Vaikka Slovenian nuoret maalivahdit Gasper Krosew (1. ja 2. erä) ja Ales Zatoker (3. ja 4. erä) taistelivat urhoollisesti, takoi Suomi päätöserään seitsemän maalia runnoen lajissa vielä kokematonta Sloveniaa varsin armottomasti.

- Ensimmäinen ottelu on aina vaikea. Meillä on mukana kuusi ensikertalaista, joilla oli varmasti perhosia vatsassa. Tärkeätä oli se, että peli lähti rullaamaan heti alusta alkaen ja kaikki kentät saivat aikaan onnistumisia, Suomen päävalmentaja Jarmo Sinisalo kommentoi ottelua.

Suomen kisaurakka jatkuu maanantai-iltana ottelulla Slovakiaa vastaan.

- Slovakia pelaa samalla tyylillä kuin Slovenia. Edessä on taas ottelu, jossa me kontrolloimme kiekkoa ja hallitsemme peliä. Vastustaja keskittyy voimakkaaseen mailahäirintään ja koukkimiseen. Tuomareiden piti ottaa mailahäirintä näissä kisoissa pois, mutta ainakaan vielä linja ei ole pitänyt, Sinisalo tiivisti.

Suomen maalintekijät Slovenia-pelissä: Mikko Mattila 3, Jesse Saarinen, Kari Lohtander, Ville Viitaluoma ja Jussi Eloranta 2, Aki Tuominen, Sami Järvenpää, Kimmo Lisko, Juha Myllymaa, Krister Pietsalo ja Sami Markkanen 1

Sunnuntain kaikki ottelutulokset:

Lohko A: Tshekki-USA 5-6 (ja.), Ruotsi-Itävalta 3-0

Lohko B: Saksa-Slovakia 8-5, Suomi-Slovenia 17-3

Lohko C: Iso-Britannia-Brasilia 7-9, Unkari-Etelä-Afrikka 6-3

Lohko D: Uusi-Seelanti-Argentiina 8-4, Japani-Australia 14-2

Rullakiekon MM-kisat Saksan Nürnbergissä alkoivat lauantaina Saksan ja Slovenian kohtaamisella. Toista vuotta A-sarjassa oleva Slovenia pisti isäntämaan tiukille, johtaen peliä kahden erän jälkeen 4-5. Saksa löysi kuitenkin kirivaihteen kolmanteen erään, ja siirtyi ratkaisevaan johtoon. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 10-7.

Kisoissa pelaa yhteensä 16 joukkeutta, jaettuna kaksilohkoisiin A- ja B-sarjoihin. Kisoissa on ensimmäistä kertaa edustettuna kaikki maanosat.

» Lähetä palautetta toimitukselle