Lauri Lahesalu jää Kajaaniin

MESTIS / Uutinen
Mestiksen kauden 2001-02 tähdistöpakki, virolainen Lauri Lahesalu pelaa ensi kaudellakin Kajaanin Hokin miehistössä. Yhteistyö Kärppien kanssa houkutteli Viron maajoukkuepuolustajan jäämään toiseksi vuodeksi Kainuuseen.

- Pohjoissuomalainen yhteistyö mahdollisti Lahesalun jatkamisen pohjoisen kiekkoilun parissa. Hän on harjoitellut koko kesän Kärppien ringissä ja pelaa joukkueessa Kärppien osallistuessa heinäkuun lopussa Raumalla pelattavaan Pitsi-turnaukseen, kertoo Hokin manageri Olli-Pekka Hakkarainen.

Mestis-uransa Jokipojissa aloittanut Lahesalu teki läpimurtonsa tällä tasolla kaudella 2001-02, jolloin hän pelasi itsensä TuTon ykköspuolustajaksi. Viime kesänä Lahesalu päätti jatkaa uraansa sarjanousija Hokissa. Ensimmäinen kausi Kajaanissa tuotti 24-vuotiaan pakin tilastoihin tehopistelukemat 5+23=28.

Vaikka mahdollisuus pelata Kärppien SM-liigajoukkueessa olikin ratkaiseva tekijä Lahesalun päätyessä jatkosopimuksen solmimiseen, uskoo manageri Hakkarainen miehelle riittävän tavoitteita vielä Mestiksessäkin.

- Lahesalulla on mahdollisuus ottaa itselleen pelipaikka liigassa. Mielestäni hänellä on kuitenkin kovasti haasteita edessään myös Hokin Mestis-joukkueen johtavana pelinrakentajana - ja tulevaisuudessa kenties Oulun Kärppien riveissä.

Lahesalun sopimuksen ohella Hokki julkisti myös Jarmo Hämeenahon ja Jarkko Heikkisen tekemät jatkosopimukset. Peruskainuulainen kaksikko nostaa Hokin sopimuspelaajien määrän 15:een.

Hokin ensi kauden joukkue on manageri Hakkaraisen mukaan valmis elokuun puolivälissä. Rakennustyö jatkuu tällä viikolla yhteistyöneuvotteluilla Kärppien edustus- ja a-juniorijoukkueiden kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle