KS: Lehkoselle potkut KooKoosta

MESTIS / Uutinen
Mestiksen kakkossijalla oleva KooKoo on vapauttanut päävalmentaja Ismo Lehkosen tehtävistään. Lehkosen korvaaja ei ole vielä selvillä. Potku-uutisesta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.

Ismo Lehkosen pesti Kouvolassa päättyi potkuihin. Lehkonen tuli KooKoon peräsimeen marraskuussa 2009, jolloin hän korvasi tuolloin lähtöpassit saaneen Vladimir Kolekin. Lehkosen tuolloin solmima sopimus seuran kanssa olisi päättynyt tähän kevääseen. KooKoo voitti Lehkosen johdolla runkosarjan ja pronssiset mitalit keväällä 2010. Viime kaudella joukkue sijoittui neljänneksi.

KooKoo on parhaillaan Mestiksen toisella sijalla, kaksi pistettä sarjakärki-Jukureiden perässä. Joulutauon jälkeisistä kuudesta kamppailustaan joukkue saalisti kaksitoista pistettä, mutta sai myös kritiikkiä nihkeistä peliesityksistään. KooKoon kevään valmentajaratkaisuja ei ole vielä paljastettu.

– Varmasti maanantai mennään Jarno Kultasen vetämillä harjoituksilla. Tietenkin seurassa pitää istua alas ja katsoa, millä kuviolla mennään loppukausi, KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa kertoo Kouvolan Sanomissa.

Entinen NHL-puolustaja Kultanen on toiminut tämän kauden ajan Lehkosen apuvalmentajana. Jo aiemmin on ollut selvillä, että ensi kaudeksi Lehkosen tilalle KooKoon pääkäskijäksi tulee Juha Juujärvi.

Lähde: www.kouvolansanomat.fi


Ismo Lehkosen matka KooKoo-käskyttäjänä tuli tiensä päähän.
Teemu Eirtovaara - teemu.eirtovaara@gmail.com

» Lähetä palautetta toimitukselle