Pekkalalle neljän ottelun pelikielto

LIIGA / Uutinen
Toistaiseksi pelikiellossa olleen Tomi Pekkalan kohtalo sai ratkaisun tiistaina, kun liigan kurinpitoryhmä teki päätöksensä miehen huitaisusta. Lopulliseksi kakuksi Tappara-hyökkääjälle tuomittiin neljän ottelun pelikielto.

Tomi Pekkala huitaisi torstain JYP-Tappara –ottelussa kulmaväännön jälkeen jyväskyläläispuolustaja Kalle Kaijomaata rajusti selkään. Tappara-hyökkääjälle tuomittiin tilanteesta kaksiminuuttinen, mutta jälkikäteen hänet asetettiin toistaiseksi voimassaolevaan pelikieltoon.

Liigan kurinpitoryhmä kuuli tilanteessa Pekkalaa, joka kertoi yrittäneensä pelata tilanteessa kiekkoa, joskin liian rajusti. Lisäsi Pekkala kertoo olleensa myöhemmin yhteydessä Kaijomaahan ja pyytäneensä tapausta anteeksi.

Liigan kurinpitoryhmän mukaan huitaisua ei kuitenkaan voida nähdä kiekonpelaamisena, vaan se on selkeä vahingoittamisyritys. Ryhmä perustelee päätöstään teon tahallisuudella ja perusteettomuudella, mutta pitää lieventävänä seikkana sitä, että Kaijomaa ei vahingoittunut tilanteessa. Lopulta päätöksenä on neljän ottelun pelikielto, josta Pekkala suoritti jo yhden lauantain kierroksella. Liiga ei myöntänyt valitusoikeutta päätökseensä.


Pekkalalle mätkäistiin neljän ottelun panna.

» Lähetä palautetta toimitukselle