SaiPalle sentteri ja puolustaja

LIIGA / Uutinen
SaiPa ilmoitti tänään hankkineensa latvialaissentteri Aigars Cipruksen ja puolustaja Aki Tuomisen ensi kauden joukkueeseensa.

Kuten huhut vahvasti viime aikoina ennakoivat, vahvisti SaiPa keskushyökkääjäosastoaan MM-kisoissa pirteästi pelannella Aigars Cipruksella. Cipruss pelasi viime kaudella Helsingin IFK:ssa 51 ottelua tehden kaksitoistamaalia ja alustaen 17 maalia.

SaiPa on Cipruksen viides seura Suomessa kuuden kauden aikana. Kahtena ensimmäisenä vuonna piskuinen latvialaissentteri edusti Rauman Lukkoa ja sen jälkeen matka jatkui Pelicansien ja Jokereiden kautta HIFK:hon. HIFK:ssa Cipruss ei oikein sopinut joukkueen suunnitelmiin ja niinpä jälleen edessä oli maiseman vaihto.

Cipruss on yksi liigan tasaisimmista hyökkääjistä, joka onkin nakuttanut jokaisella SM-liigakaudellaan noin 30 pistettä. Cipruss tulee varmasti olemaan tärkeä osa SaiPan
hyökkäyskalustoa tulevalla kaudella.

Myös toinen SaiPan tämän päivän hankinnoista muuttaa HIFK:n kopista Kisapuistoon. 25-vuotias Aki Tuominen on IFK:n oma kasvatti, joka on SM-liigassa esiintynyt 144 kertaa HIFK:n paidassa. Viime kaudella vasemmalta laukova Tuominen teki 51 pelissä neljä maalia ja antoi kuusi syöttöä.

Tuominen on erittäin hyvin luisteleva hyökkäävä puolustaja, jolta voidaan odottaa useita hyviä nousuja ja apua hyökkäyspäässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle