Matti Hana pässipaitaan

MESTIS / Uutinen
SaPKo vahvistaa peräpäätään viime kaudella KooKoon ja Hokin riveissä pelanneella puolustaja Matti Hanalla.

Kouvolassa kautensa aloittanut, mutta Kajaanissa sen päättänyt 29-vuotias Matti Hana siirtyy SaPKoon yksivuotisella sopimuksella. Savonlinnalaisseura on jämeräotteiselle puolustajalle jo uran neljäs Mestiksessä, sillä mies on KooKoon ja Hokin lisäksi ehtinyt edustaa myös Haukkoja kaudella 2004–2005.

Viime kaudella Hana täräytti yhteensä 42 Mestiksen runkosarjaottelussa tehot 7+6 kirjauttaen täten itselleen uuden piste-ennätyksen Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

SaPKolla on Hanan nimen myötä kasassa yhteensä 19 pelaajasopimusta tulevalle Mestis-kaudelle 2010–2011.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös