Uudistunut KooKoo jälleen haastajan asemissa

MESTIS / Artikkeli
KooKoolla on kasassa hyvä runko, mutta aivan kärkipään seuroihin se ei kestä vertailua. Uusiutunut seuraorganisaatio on satsannut kauteen rajusti ja odottaa myös tuloksia. Kouvolaan kaipaillaan kuitenkin vielä muutamaa vahvistusta, mikäli joukkue halajaa runkosarjassa ylempää keskikastia korkeammalle.

KooKoo sijoittui niin viime kuin toissa kaudellakin viidennelle sijalle. Etenkin viime vuonna rahkeita olisi ollut parempaankin, sillä kasassa oli erittäin kova miehistö ja vaikeidenkin vaiheiden jälkeen pudotuspelitappio mestari-Hokille oli äärimmäisen niukka.

Viime kauden joukkueesta ei ole kuitenkaan enää jäljellä kuin rippeet. Ykkössentteri ja kulttisuosikki Timo Nurmberg lopetti ja kapteeni Mikko Mattila jatkoi matkaansa Englantiin. Puolustuksen kärkikolmikko, Jani Keskinen, Antti Nyrhinen ja Teemu Kolehmainen, vaihtoi puolestaan kilpailijoiden leipiin.

haastattelut:

KooKoon tavoitteet korkealla
[lue lisää]



Kreikkalais-kanadalainen kiekkomies George Nistas
[lue lisää]

Vastaavanlaiset menetykset kirpaisisivat missä tahansa, eikä siinä vielä kaikki… Lähteneisiin runkohyökkääjiin lukeutuvat myös Valtteri Skyttä, Mikko Silvennoinen, Teemu Somppi ja Tuomas Ilola, joilla kaikilla oli merkittävä rooli KooKoon erikoistilannepelaamisessakin.

Valmennus yksi KooKoon vahvuuksista

Menetyksiään paikkaamaan KooKoo on onnistunut löytämään kelvollisia pelureita, mutta ainakaan paperilla joukkue ei edellisvuoden tasolla ole. Nuorilla lupauksilla, kuten Antti Härmällä, Ville Lajusella ja Samu Vilkmanilla, riittää takuulla potentiaalia vaikka mihin – mutta varsinaisiksi vastuunkantajiksi, ainakaan ahtaina aikoina, heistä tuskin vielä on.

lue myös:

Ei hätää harkkapeleissä
[lue lisää]



Kuinka kulkee ilman Tinkeä?
[lue lisää]



Tuttuja vastassa
[katso kuvat]

Jussi Onnela, Petri Pyhäjärvi, Tatu Miettinen ja sairastuvalta kautensa aloittava Mikko Tamminen ovat puolestaan jo rutinoituneita Mestis-pelureita, mutta varsinaisiksi profiilihankinnoiksi heistä ei voi kutsua ketään. Kanadalaissentteri George Nistasin sopeutuminen Mestis-kaukaloihin on sekin vielä täysi arvoitus.

Vaan ei Kouvolassa syytä masennukseen ole, sillä joukkueessa on paljon hyvää tänäkin vuonna. Päävalmentaja Vladimir Kolekille kouvolalainen kiekkoilu on nyt jo tuttua touhua, sillä alkamassa on miehen toinen kausi KooKoon peräsimessä. Valmennuksen osalta KooKoo kuuluu sarjan parhaimpiin, tai ainakin luotettavimpiin, seuroihin.

Aiemmin Kajaanissa vaikuttanut Kolek ei ehkä ole vielä saavuttanut suuria voittoja valmennusurallaan, mutta on kohtuullisen kokenut Mestis-tasolle ja tehnyt tasaista jälkeä jokaisella kaudellaan.

Alisuorittajia ei viimevuotisesta KooKoosta juurikaan löytynyt, vaan moni pelaajista iski päinvastoin kauden aikana omat ennätystehonsa. Nyt riveissä on aiempaa enemmän nuoria, nälkäisiä ja urallaan eteenpäin pyrkiviä pelaajia, jotka imevät välillä vaativankin valmentajan oppeja taatusti innolla sisään.

Liukkonen ratkaisee paljon

Kaukalossa KooKoon vahvimmaksi osa-alueeksi on helppo povata maalivahtikaksikkoa: Antti Ore ja kaimansa Härmä. Oren debyyttikausi KooKoossa käynnistyi viime syksynä yskähdellen, mutta keväällä mies oli valmis näyttämään pitkää nenää kaikille epäilijöilleen.

Jos Ore pystyy nyt pitämään keväisen huipputasonsa yllä läpi kauden, ei KooKoo maalivahtivertailussa kalpene yhdellekään vastustajalleen. Sparraajaksi Espoosta tullut Härmä on puolestaan ikäluokkansa eliittiä. Harjoituspelien vahvojen otteiden perusteella nuorukaisenkaan nousu ykkösvahdiksi ei olisi sula mahdottomuus.

Kenttäpelaajien osalta miehistö ei sen sijaan ole aivan yhtä hyvin tasapainossa. Aivan täysin joukkueen iskukyky ei kuitenkaan ole vielä tiedossa, sillä KooKoo on vielä vahvistumassa – mahdollisesti jopa ennen runkosarjan käynnistymistä.

Tarpeita kouvolalaisilla olisi ennen kaikkea laadukkaalle ykkössentterille, mutta yhdestä lisäpuolustajastakaan ei haittaa olisi. Laidoille KooKoolla riittää kyllä kilpailua. Vilkman, Miikka Lindholm, Aapo Lampinen ja Ilkka Saarela mahtuisivat minkä tahansa Mestis-joukkueen hyökkäykseen – olkoonkin, että kukaan heistä ei ole vielä ottanut loikkaa varsinaiseen tähtikaartiin.

Keskushyökkääjien osalta tilanne oli pisimpään auki ja on sitä osaksi vieläkin. Harjoituspeleissä ainoita puhtaita senttereitä joukkueessa olivat vain Miettinen ja nuori Lauri Viantie. Nistas saatiin täydentämään osastoa vasta sarjan kynnyksellä ja lisävahvistusta odotellaan yhä, jotta Mikko Liukkonen vapautuisi keskeltä omimmalle paikalleen laidalle.

Hyökkäyspään osalta KooKoo-materiaalin kärki on siis vielä tässä vaiheessa suhteellisen kapea – mutta juuri terävämpi se ei voisi olla. Harjoituspeleissä erittäin tehokkaasti sentterin tontin täyttäneen Liukkosen harteilla on paljon, mutta Mikolta voi myös odottaa paljoa.

Viimeisten kolmen Mestis-kautensa aikana Liukkonen on maalannut keskimäärin joka toisessa matsissa ja kerännyt huiman ottelukohtaisen pistekeskiarvon 1,18. Vertailussa muiden Mestis-joukkueiden ykköstykkeihin TuTon Tero Forsell yltää vain pisteissä edelle (0,43 ja 1,31), kun jopa Jukureiden Petri Lehtonen (0,35 ja 1,09) ja Sportin Markus Jämsä (0,41 ja 1,00) jäävät molemmissa vertailuissa Liukkosen taakse.

Myös puolustuksessa muutaman avainpelaajan varassa on paljon. Mikko Tarkiainen ja Ville Vuorisaari ovat joukkueen ainoat rutinoituneet kiekolliset puolustajat. Runko on kuitenkin tälläkin saralla kuosissa, sillä tuoreimmat hankinnat Jarno Virkki ja loukkaantunutta Tammista paikkaava Jani Honkanen tuovat hyvän määrän jämäkkyyttä kouvolalaisten takalinjoille.

Tiukasti nuorten MM-kisapaikassa kiinni olevasta Ville Lajusesta voi olla jokerikortiksi pakiston kiekolliseen peliin heti tulokaskaudellaan, mutta lähtökohtaisesti Tarkiaisen tai Vuorisaaren loukkaantuminen olisi paha takaisku joukkueelle.

Yksi kärkitila jo varma

Harjoitusotteluissa KooKoo esiintyi edukseen, pelaten liikkuvaa, taitavaa ja varsin viihdyttävää kiekkoa, vieläpä kelvollisilla tuloksillakin. Kolek uskookin, että joukkue on vireessä heti kauden avauskierroksilla. Allekirjoittanut kehottaa kuitenkin, etteivät edes pessimistisimmät kouvolalaiskannattajat tekisi liian pitkällisiä johtopäätöksiä alkusyksyn otteista.

Vaihtuvuus KooKoossa oli todella suuri: käytännössä parempi puolikas joukkueesta. Lisäksi epäonni iski Kouvolaan jo kesän aikana, sillä joukkue on kärsinyt loukkaantumisista ja miesvajauksesta. Kolikon toisena puolena on kevätkunto. KooKoo on ollut perinteisesti aina parhaimmillaan runkosarjan lähestyessä loppuaan. Sen puolesta puhuu tälläkin kertaa muutama asia.

KooKoolla riittää omasta takaa reservejä enemmän kuin monella kilpailijalla. Seuran omat juniorit esiintyivät kelvollisesti harjoitusotteluissa, joten vajaalla kokoonpanolla ei oranssipaitojen otteluitaan tarvitse tahkota. Lisäksi seuran maine on hyvä ja yhteydet kunnossa, joten joukkue vahvistuu vielä vähintäänkin lainapelaajilla.

Tämän hetkisten voimasuhteiden valossa KooKoon oma tavoite vaikuttaa kuitenkin erittäin haasteelliselta. Venyminen neljän sakkiin vaatisi paitsi omaa nappisuoritusta, mutta myös jonkun ennakolta ”neljän koplaan” lasketun joukkueen yllättävää alisuorittamista. Vastaavasti taas häntäpäähän povattuihin seuroihin KooKoo repii eroa jo rutiinillaan.

Kouvolalaisten yltäminen – tai jääminen – runkosarjassa sijojen 5-7. ulkopuolelle olisikin yllätys. Tiukimmaksi taistelupariksi on helppo povata aiempien kausien tapaan Jokipoikia, vaikka ainakin HeKillä ja Kiekko-Vantaalla onkin omat mahdollisuutensa sotkea kaavailuja.

Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yksi sijoitus on varma jo nyt: KooKoosta tulee kauden aikana sarjatason kaikkien aikojen ykkösseura. Sarjasta pudonnut FPS pitää vielä ykkösdivisioonan/Mestiksen maratontaulukon kärkisijaa hallussaan, mutta ei kauaa. Forssalaisilla on kasassa 1224 pistettä, KooKoolla 1197. Kun voitosta vieläpä saa tällä kaudella tililleen kolme pistettä, tulee kouvolalaisseura ohittamaan vanhan hallitsijan jo syksyn aikana.

href=http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=kolumnit&id=6513>Mestiksen kausiennakko 2007-2008

» Lähetä palautetta toimitukselle