KooKoo kertasi edelliskautensa

– Ei viides sijakaan huono ole, mutta kokonaisuutena odotimme parempaa sijoitusta. Ratkaisut on pienestä kiinni, tiivisti päävalmentaja Vladimir Kolek kauden viimeisen ottelun jälkeen.

Venyminen parempaan jäi tänä keväänä vajaan kymmenen minuutin päähän. KooKoo siirtyi Kajaanissa ratkaisevassa viidennessä puolivälieräpelissä Tuomas Ilolan maalilla 1-2-johtoon ajassa 50.05, mutta lopulta tiensä mitalipeleihin selvitti kotijoukkue Hokki. Tappion katkeruutta lisäsi se fakta, että KooKoon kausi tulisi vielä jatkumaan karsintaotteluissa.

Putoaminen toista kertaa peräkkäin kainuulaisille ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kirpaisi, mutta myöhemmin pettymys laimeni. Ei niinkään siksi, että KooKoo olisi hurmannut pakkopullamaisissa FPS-otteluissaan, vaan Hokin menestyksen myötä. KooKoo ei todellakaan hävinnyt huonolle vastustajalle, vaan oli itse asiassa ainoa joukkue, joka pystyi pistämään tänä keväänä kainuulaisille todenteolla kampoihin.

KooKoon veikkailtiin kauden alla taistelevan kärkipään sijoituksista ja joukkue itsekin oli asettanut tavoitteensa neljän sakkiin. Niinpä viides sija – niin runkosarjassa kuin pudotuspelienkin jälkeen – oli väistämättä pienoinen pettymys.

Kouvolalaisilla oli jalkeilla kilpailukykyinen joukkue, jolla olisi voinut taistella mitaleistakin – kuten tasainen Hokki-sarjakin kertoi. Pudotuspeleissä vastakkain asettui kaksi niin tasaista joukkuetta, että yksittäisiä syitä mitalihaaveiden kariutumiseen on turha etsiä. Jokunen kompastuskivi kauteen kuitenkin mahtui.

Mikä mätti?

Kotiedun voi sanoa karanneen KooKoon hyppysistä jo alkukaudesta. Suhteellisen suuri vaihtuvuus ja uusi valmentaja antoivat aihetta ennustaa, ettei joukkue ole vielä syksyllä parhaimmillaan. Eikä se sitä ollutkaan.

Ensimmäisen kuukauden aikana, 13 ensimmäisestä ottelustaan, kouvolalaiset voittivat vain neljä: Kiekko-Vantaan, Salamat, FPS:n ja nuorten maajoukkueen kotona. Tasapeli KOO-VEEn vieraana sekä tappiot SaPKolle ja HeKille vaikuttivat jopa huolestuttavilta, tai kasvattivat ainakin ratkaisevasti eroa kärkeen.

Ensimmäinen vierasvoitto irtosi Kirkkonummelta kauden seitsemännessä vieraspelissä. KooKoon kauden voi sanoa käynnistyneen kunnolla vasta siinä ottelussa. Kun KooKoo oli ennen tuota peliä hävinnyt viidesti, ei koko loppurunkosarjan aikana tappioita tullut yhteensäkään kuin kaksi enemmän.

Yksi tärkeimmistä tekijöistä KooKoon ”uudelle alulle” oli maalivahti Sami Heinosen liittyminen joukkueeseen. Heinonen torjui juurikin Salamat-ottelussa – kuten kuukautta myöhemminkin, kun KooKoo sai Sportin kustannuksella tililleen ensimmäisen ns. kovemman joukkueen päänahan.

Maalivahtipelin onnistuminen oli ollut yksi suurimmista kysymysmerkeistä kauden alla, eikä syyttä. Vantaalta kenkää saanut Heinonen värvättiin Kouvolaan pakkoraossa, kun sekä Esa-Tapio Palmu että Antti Ore olivat loukkaantuneina.

Persoonallisella tyylillä pelannut Heinonen ei välttämättä torjunut juurikaan paremmin kuin kauden aloituskaksikko, mutta heti hankitut tärkeät voitot osoittautuivat arvokkaiksi. Koko viisikkopelaaminen sai aivan uutta ryhtiä, kun pakon sanelemaan maalivahtiruljanssiin saatiin selkeyttä. Loppukaudesta Orekin oli valmis lunastamaan ykkösvahdin tontin.

Huolenaiheena pidettiin myös materiaalin kapeutta, eikä aivan turhaan sitäkään. Maalivahtien osalta KooKoo kärsi pahasta epäonnesta, mutta myös kenttäpelaajien loukkaantumiset toivat harmia.

Sentteriosasto oli liian kapea, vaikka Valtteri Skyttä lunasti kaikki villeimmätkin odotukset, Timo Nurmberg säilyi terveenä pitkään ja HPK:sta saatiin pahimmassa hädässä avuksi Iivo Hokkanen. Isoon rooliin kaavaillun Ville Vimparin kausi meni täysin pipariksi, eikä läpimurron kynnyksellä ollut Mikko Silvennoinenkaan saanut pelatuksi kuin puolikkaan kauden.

Viisikossa keskushyökkääjän rooli on erittäin merkittävä, joten loukkaantumiset, ja niiden aiheuttama ketjuruletti, sekoittivat KooKoon pelaamista. Ainoana ehjänä pysynyt Skytän ketju esittikin tasapainoisinta pelaamista läpi kauden.

Myös avainpuolustajien loukkaantumiset jättivät pahat aukot. Teemu Kolehmaisen pelit päättyivät käytännössä jo marraskuussa ja tasaisesti profiiliaan nostanut Mikko Tarkiainenkin joutui sivuun kevään tosipeleistä. Seurajohto teki kyllä voitavansa löytääkseen paikkaajia, mutta markkinoilla oli melko hiljaista. Peruspakeiksi tiedetyistä Jarno Virkistä ja Jani Honkasesta ei ollut täyttämään ratkaisijoiden saappaita.

Tehokkaasti hyökännyt Juho-Tuomas Appel ei puolestaan hänkään tuonut välttämättä hirveästi uutta KooKoon pelaamiseen, sillä juuri laitahyökkääjäosastolla kouvolalaisilla riitti leveyttä jo ennestään – vaikka johtotähti Mikko Liukkonen ei missään vaiheessa kautta aivan parasta itsestään irti saanutkaan.

Venyjiä yli puolen joukkueen verran

Vaan oli kaudessa paljon hyvääkin. Joulun alla KooKoo osoitti potentiaaliaan, kun se joutui pelaamaan pahimmillaan vain kolmella kentällä – mutta selvitti haasteen komeasti. Yhdeksän tappiottoman ottelun putki kohenteli huomattavasti oranssinuttujen asemia sarjataulukossa.

Kevään otteluissakaan se ei jäänyt pisteittä kuin kahdesti: tosin kenties juuri noiden tappioiden myötä edes viiden viimeisen ottelun voittaminen ei riittänyt Hokin saavuttamiseen ja kotietuun.

Tappiot eivät tulleet muutenkaan kovin tutuksi kouvolalaisille. KooKoo hävisi runkosarjan 45 ottelustaan yksitoista – eli vain kaksi enemmän kuin runkosarjavoittaja Sport. Tasapelejä se sen sijaan pelasi selvästi eniten koko sarjassa, eli yksittäisissä otteluissa venymisiä olisi kaivattu vielä lisää.

Koko kauden mittakaavassa venyjiä sen sijaan riitti. Kauden aikana 19 vuotta täyttäneen Valtteri Skytän 16 maalia olivat loistava saavutus, etenkin kun nuorukainen otti suuren harppauksen eteenpäin myös puolustuspelaamisen suhteen. Kapteeni Mikko Mattila otti puolestaan johtohahmon roolin ja rikkoi samalla oman piste-ennätyksensäkin komeasti.

Puolustajista Jani Keskinen nousi toisella Mestis-kaudellaan sarjatason valiojoukkoon ja Tarkiainenkin hyvin lähelle viimeistä askelmaa. Myöskään Oren nousua ykkösvahdiksi erittäin vaikean alun jälkeen ei voi olla mainitsematta.

Ja siinä oli vasta venyjälistan ylimmät nimet. Pahoja pettymyksiä joukkueesta ei löytynyt lainkaan, sillä yksilötasolla käytännössä kaikki pelaajat uurastivat vähintäänkin odotetulla tasolla. Useimmat pelasivat henkilökohtaisesti jopa uransa parhaan kauden: yli puolet vakiomiehistön kiekkoilijoista tahkosi oman piste-ennätyksensä uusiksi.

Seura kaipaa jatkuvuutta

Tulevaisuuteen KooKoo suuntaa uuden taustaryhmän johdolla – ja suurin tavoittein, jälleen kerran. Menestymisen tavoittelu on toki toivottua, mutta sillä on myös varjopuolensa.

Menestyminen Mestiksessä taloudellisesti on vähintäänkin yhtä iso haaste kuin menestyminen Mestis-kaukalossa. Viime vuosien aikana sen on huomannut moni Kouvolassakin ja vaihtuvuus johtoportaassa onkin ollut melkoisen tiivistä. Organisaation kehittämisessä kaivataankin nyt pitkäjänteisyyttä. Minkäänlaista jatkuvuutta ei voida saada aikaiseksi, mikäli tekijät vaihtuvat vuosittain.

Ensi kauden suunnitelmat ovat kuitenkin jo hyvällä mallillaan. Avainpaikkojen pelaajia on jo kiinnitetty, valmennusvastuussa jatkaa hyvin KooKoo-urakkansa aloittanut Kolek ja taustavoimien työtaakkaa helpottamaan on pestattu toiminnanjohtajaksi kokenut Arto Sirviö.