Välieräpaikka jäi KooKoolta vain sekuntien ja senttimetrien päähän. Kaj Lindström kilautti kiekon tolppaan ratkaisevan puolivälieräottelun jatkoerässä. Heti seuraavassa hyökkäyksessä Markku Vuorisalo hiljensi runsaslukuisen kouvolalaisyleisön ja passitti mustapaidat ennenaikaiselle kesälomalle.
Jossittelu on kuitenkin turhaa. KooKoolla oli tällä kaudella mahdollisuutensa menestyä, mutta se ei pystynyt vastaamaan odotuksiin oikein missään vaiheessa. Se ei kyennyt voittamaan runkosarjassa kertaakaan sarjan kärkikaksikkoa ja nousi kotiedullekin vasta päätöskierroksella. Putoaminen TuTolle tiukan sarjan jälkeen sopi kokonaiskuvaan ehkä turhankin hyvin.
Tähtäin korkealla
KooKoo lähti kauteen huomattavasti aiempaa isommalla profiililla. Seuran asettamat menestystavoitteet olivat kovat – mutta myös realistiset. Joukkuetta vahvistettiin kovilla nimillä, budjettia kasvatettiin huomattavasti ja taustavoimiinkin saatiin uutta voimaa. Kaikesta paistoi tervehenkinen tekemisen meininki.
Eivätkä ennakko-odotukset ainakaan hiipuneet, kun kausi käynnistyi näyttävästi myös kaukalossa: KooKoo aloitti runkosarjan kuuden ottelun voittoputkella. Käyrä kääntyi kuitenkin nopeasti alaspäin.
Puolustuksen johtohahmoksi kaavailtu Steve Makway oli saanut lähtöpassit jo ennen runkosarjan alkua ja lokakuun alussa Amerikan koneeseen hyppäsi myös tehokkaasti kauden KooKoon ykköskentässä aloittanut Mike Ramsay.
Hankintojenkaan kanssa ei ollut tuuria myöhemminkään. George Nistas ehti pelata vain kaksi peliä ennen loukkaantumistaan, paikkaajakseen hankittu Mikko Rautee suuntasi puolestaan sairastuvalle neljän ottelun jälkeen. Sama teema jatkui kauden loppuun saakka, kun esimerkiksi Iikka Törnvall ja Ari Gröndahl olivat Kouvolaan saavuttuaan enemmän sivussa kuin tositoimissa.
Aallonpohja tammikuussa
KooKoo painiskeli kokoonpanohuolien kanssa koko syksyn: pahimmillaan joukkueella oli vaikeuksia saada kasaan edes kolmea kentällistä, kun senttereitäkin oli sivussa yhtäaikaisesti viisi. KooKoo sinnitteli kuitenkin sitkeästi ja lähti joulutauolle kohtalaisista asemista.
Peliesitykset olivat kuitenkin kaukana siitä, mitä joukkueelta oli ollut lupa odottaa. Mestaruuspuheet ja –odotukset tuntuivat muinaishistorialta viimeistään tammikuussa, kun seura makseli oppirahoja floppihankinta Ryan Toomeysta, joutui pettymään kiekkokarnevaalinsa yleisömäärään, hävisi Turussa murskaavasti 9-2 ja luopui lopulta kapteeni Jarno Kultasestakin.
Palikat olivat silminnähden sekaisin ja huhut myllerryksestä taustavoimissa saivat ilmaa siipiensä alle. Juuri pudotuspelien alla seura tiedottikin, että Mikko Romon aika KooKoon toiminnanjohtajana jäi puolivuotiseksi.
Kaukalossa KooKoo sai vielä loppukirin aikaiseksi. Miehiä palaili sairastuvalta, oma pää piti viimein koko kauden kestäneen hapuilun jälkeen ja pistepussi lihoi 13 pojolla viideltä viimeiseltä kierrokselta. Se riitti nipin ja napin kotietuun.
Kotiedusta ei tosin ollut juurikaan iloa, kun TuTo rökitti isäntänsä selvin lukemin heti ensimmäisessä kohtaamisessa ja kasvatti johtonsa jo 2-0:een maalirikkaassa Kupittaan kamppailussa.
KooKoo kykeni kuitenkin vielä kipuamaan kuilusta takaisen sen partaalle. Se pelasi loistavaa jääkiekkoa kahdessa seuraavassa ottelussa ja venytti ratkaisun lopulta aina viidenteen peliin ja aina arvaamattomalle lisäajalle. Ja nyt kävi näin.
Pelilliset probleemat
Pelillisesti KooKoon suurimmat ongelmat olivat puolustuspäässä. Omissa ropisi liian usein – ja liian usein vieläpä turhaan ja omasta syystä. Vaikeuksia eivät tuottaneet niinkään vastustajan suorat hyökkäykset, vaan oma pelaaminen paineen alla. Kouvolalaispakisto ei ollut niin taitava käsistään kuin sen olisi voinut olettaa, mutta joukkue haki silti kerta toisensa jälkeen hallittuja lähtöjä omalta alueelta.
Ongelmat korostuivat, kun Vladimir Kolek viilasi joukkueen pelitapaa vahvan alkukauden aikana vielä entistäkin selvemmin kiekkokontrollin ja pelin hallitsemisen suuntaan – ja pysyi sapluunassaan sitkeästi aina runkosarjan päätöskierroksille saakka. Valmennus odotti ehkä turhankin pitkään ja optimisesti, että peli lähtisi rullaamaan, kun jatkuvasta kokoonpanomuutoksista olisi vain selvitty. KooKoo ei kuitenkaan koko kauden aikana päässyt pelaamaan montaakaan peräkkäistä ottelua samoin viisikoin.
Pelaamiseen heijastui etenkin yksi ja sama puute läpi kauden: riveistä ei löytynyt selvää ykkössentteriä. Kun Lou Dickenson olikin laituri ja Nistas sekä Rautee telakalla, jäi loistavan kauden pelanneen Markku Flinckin leveille harteille turhankin paljon. Hyökkäyspelaaminen ja ylivoimakin toimivat sentterivajauksesta huolimatta hyvin, mutta kyseinen tontti on avainasemassa koko viisikkopelaamisen suhteen. Kenttiin ei löytynyt perinteisiä peliä tekeviä keskushyökkääjiä, jotka olisivat hakeneet kiekon alhaalta ja jakaneet sitä vauhtiin kirmanneille laitureille.
Kentällisen tasapaino oli kateissa liian usein ja puolustajille jäi käteen tyhjä arpa. Hyökkäyksiin lähdöt olivat hitaita ja pakki-pakki-kiekonsiirtely paineen alla aiheutti toistuvasti paniikkia ja takaiskuja KooKoo-maalille. Joukkue sai luvan roiskia vasta pudotuspelien alla.
Ongelmia tuotti myös kurittomuus. Kun KooKoo syystä tai toisesta sai tälläkin kaudella naurettavan vähän ylivoimaa osakseen, ei sillä olisi ollut varaa ainakaan turhaan jäähyilyyn. Mutta niin vain se oli koko sarjan eniten rangaistusminuutteja ottanut joukkue.
Myös maalivahtiratkaisuista on helppo jälkiviisastella. Kahden tasaisen veskarin kilpailu ja tasainen peluutus ei ollut tuonut erityisen kehuttavia tuloksia edelliskausilta, eikä nappiin mennyt nytkään. Antti Härmä näytti jo olevan niskan päällä, mutta lopulta kevään ykkösvahdiksi nousikin huikean runkosarjanlopun pelannut Tuomas Lohtander.
Välierissä peli oli kuitenkin nopeasti 2-0 ja Härmä kutsuttiin hätiin. Härmä nousikin vielä lähes sankarin asemaan, vaikka hänen edellisestä pelistään olikin jo lähes kuukausi aikaa. Maalivahtia kesken pudotuspelisarjan vaihtava joukkue menee jatkoon aniharvoin, ja kertaalleen menetettyä kenttäpelaajien luottamustakin on vaikea voittaa takaisin.
Ehkä ensi kaudella Kouvolassakin kannattaisi kokeilla tasaisen kaksikon sijasta selvää ykkösvahtia?
Mukana myös nostetta
Oliko KooKoon kausi 2008-2009 siis silkkaa synkkyyttä? No ei sentään.
Seura sai ainakin jossain määrin vastinetta satsauksilleen. KooKoo oli selvästi aiempaa enemmän esillä; niin mediassa kuin katukeskusteluissakin. Allekirjoittanutkaan ei muista, milloin viimeksi olisi ajautunut spontaaneihin kiekkokeskusteluihin entuudestaan tuntemattomien kouvolalaisten kanssa. Tänä talvena näin kävi usein.
Selvää nostetta oli nähtävissä myös lehtereillä. KooKoo on kasvattanut katsojakeskiarvoaan hitaasti, mutta tasaisesti koko 2000-luvun. Nyt lisäystä tuli aimo harppaus: runkosarjan yleisömäärässä oli lähes kolmanneksen verran kasvua edelliskaudesta.
Paremmalla urheilullisella menestyksellä yleisökeskiarvo (1730) olisi ollut vieläkin suurempi, sillä kiekko kiinnosti Kouvolassa panosten kasvaessa. Ratkaisevaa viidettä puolivälieräkamppailua oli saapunut seuraamaan pitkälti neljättä tuhatta katsojaa.
Yleisölle tarjoiltiin myös useimmiten vastinetta lippurahoilleen. KooKoon rohkea kiekollinen pelaaminen ei välttämättä tuottanut parasta mahdollista urheilullista tulosta, mutta oli katsojille viihdyttävää ja antoi pelaajillekin mahdollisuuden kehittyä.
Parhaimmillaan KooKoo pelasikin erinomaista jääkiekkoa. Taso, johon se ylsi puolivälierien kolmannessa ja neljännessä kamppailussa, olisi voinut riittää kuinka korkealle tahansa.
Yksilötasollakin nähtiin kovia onnistujia. Dickenson osoittautui sarjan ylivoimaisesti kovimmaksi vahvistukseksi ja antoi monia muita hutikutihankintoja anteeksi. Teholaiturit Dickenson ja Mikko Liukkonen olivat KooKoolle korvaamattomia – ja pysyivätkin seuran onneksi terveinä koko runkosarjan. Suurin positiivinen yllättäjä oli puolestaan todellisen läpimurtonsa tehnyt sentteri Flinck.
Mikä on seuraava suunta?
Myös seurassa on analysoitu raskaan kauden onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta vähitellen katseet on siirrettävä jo kokonaan tulevaan.
Pelaajauutisia saataneen odotella Kouvolasta hieman normaalia pidempään, kun valmentaja- ja toiminnanjohtajavalinnat ovat vielä ainakin osittain avoinna.
Henkilövalintojakin ratkaisevampi kysymys on kuitenkin se, mihin seura jatkossa suuntaa. Nostetaanko panoksia vielä entistäkin korkeammalle, vai lähteekö KooKoo ensi kauteen matalammalla profiililla?
