KOO-VEElla vain voitettavaa

MESTIS / Artikkeli
Tampereen ”se kolmas joukkue”, KOO-VEE, nousi toiseksi korkeimmalle sarjatasolle lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Mestis-kiekko on varmasti kiekkoniilojen toivoma lisä Tampereen entuudestaan laajaan jääkiekkotarjontaan, mutta vasta runkosarjan puolivälin jälkeen nähdään, onko Mestiksellä tamperelaisia ystäviä runsaammissakin määrin.

KOO-VEEn tie ylemmälle sarjatasolle ei ollut ennalta kovinkaan selvä, eikä nousua odotettu vielä tälle kaudelle. Tähtäin on kuitenkin ollut Mestiksessä pidemmällä aikajänteellä, joten joukkueen nousu oli aivan toivottu yllätys.

Suomi-Sarjan pelaajilla Mestikseen?

KOO-VEEn pelaajapolitiikka on ollut kovassa syynissä Mestistä aktiivisesti seuraavien silmissä. Yleisesti etukäteisarvioissa joukkuetta pidetään varsin vaatimattomana sarjatasoon nähden, sillä suurimmalla osalla pelaajista ei ole entuudestaan mitään kokemusta Mestiksestä. Joukkueen vaihtuvuus on ollut varsin pientä, eivätkä vahvistuksetkaan ole aivan Mestiksen terävintä kärkeä.

Valmennuskaksikko Ari Jortikka ja Petri Sullanmaa on kuitenkin luottavainen joukkueensa suhteen ja pelaajistossa on useita miehiä, jotka voi lyödä itsensä läpi Mestiksessä. Suuren yleisön katseet kiinnittyvät takuulla Timo Ruuskaan, joka on Suomi-Sarjassa paukuttanut vakuuttavia tehoja. Myös Juha-Pekka Palmroth on potentiaalinen onnistuja, vaikka viime kausi meni tehojen suhteen vaisusti.

haastattelu

Ari Jortikka ja Petri Sullanmaa valottavat ajatuksiaan
[lue lisää]

Puolustus on ennakkoon arvoitus Mestis-tasolla, mutta ennalta kiekollista osaamista voisi odottaa Antti Kähöseltä, joka paukutti viime kauden A-junioreiden SM-liigassa mukavat tehot 7+13. HC Montrealissa Suomi-sarjassa hyvin esiintynyt Kimmo Lisko on potentiaalinen onnistuja myös Mestiksessä.

Suurimmat odotukset pelaajistossa kohdistuu ykkösketjun keskushyökkääjäksi värvättyyn Matti Hietakankaaseen ja hänen rinnallaan todennäköisesti esiintyvään Kimmo Haapa-aroon. Heiltä odotetaan hyviä otteita ja pelillistä johtajuutta jokaisena iltana. Suomi-sarjassa loistanut nousun takuumies Juha Taponen on maalillaan olennaisessa roolissa elintärkeistä sarjapisteistä taistellessa.

Valmennus luottaa tarkkaan peliin

Viimekauden KOO-VEE luotti tarkkaan puolustuspeliin ja samaan varmasti pyritään tulevallakin kaudella. Harjoituspeleissä on välillä vuotanut omiin reilustikin, mutta se ei vielä kerro paljoakaan, sillä joukkueessa oli useita testisopimuspelaajia. Harjoitusottelukauden loppua kohden joukkueen otteet paranivat pelisysteemin tullessa tutuksi uusillekin pelaajille.

haastattelu

Matti Hietakangas odottaa tulevaa kautta innolla
[lue lisää]

Tulevan kauden tiukentuvasta sääntötulkintalinjasta johtuen erikoistilannepelaaminen on erityisen tärkeässä roolissa varsinkin kauden alkupuolella. Alivoimapelaaminen on KOO-VEElla ollut ihan mallikasta, mutta ylivoimapelaamisessa on ollut harjoituskaudella toivomisen varaa.

KOO-VEEn vahvuus nousukaudella oli hyvä kunnon ajoitus. Mestiksen sarjasysteemi on KOO-VEElle armollinen, sillä suoraa putoamista Suomi-sarjaan ei ole varmuudella tulossa, vaan ottelusarja ratkaisee joka tapauksessa putoamistaistelun. Jortikka ja Sullanmaa ovat kyenneet luomaan joukkueeseen hyvän taisteluilmeen aina tiukossa paikoissa ja karsintapelit Mestikseen on erinomainen osoitus valmennuskaksikon kyvyistä.

Kiusaajan rooli

artikkeli

Kakkoshallin karu kauneus
[lue lisää]

KOO-VEEn Mestis-taival on vielä täysin kirjoittamaton kortti. Joukkueella ei ole oikeastaan mitään menestymispaineita ja kauteen lähdetään joka tapauksessa selkeässä altavastaajan roolissa. Seura- ja valmennusjohto ovat asettaneet tavoitteeksi sarjassa säilymisen ja se olisikin varsin hyvä suoritus nuorelta joukkueelta. Pudotuspeleihin pääsy vaatisi huimaa venymistä, mutta urheilussa on totutusti kaikki mahdollista.

Tosiasia lienee kuitenkin se, että KOO-VEE taistelee kaudella sijoista 10-12 ja noiden sijoitusten sisällä paikka voi olla mikä tahansa. Jos yleisö löytää Hakametsän kakkoshalliin runsain määrin ja halliin kyetään luomaan kunnon kannustus, kotiedun turvin KOO-VEE taistelee takuulla sarjataulukon keskikastin joukkueiden kanssa tasaväkisesti sarjapisteistä. Nuoren joukkueen koetin on varmasti vieraspelaaminen ja tiivis pelitahti.

Jos joukkue saa lentävän lähdön heti sarjan alkutaipaleella, liito voi kestää yllättävänkin pitkään. Joukkueen todellinen taso nähdään vasta kauden ensimmäisen neljänneksen jälkeen, sitä ennen kaikki muu on pelkkää spekulaatiota.

» Lähetä palautetta toimitukselle