Markku Vuorisalo - Hokin kaataja

MESTIS / Artikkeli
TuTon hyökkääjä Markku Vuorisalosta on muodostunut vuosien mittaan todellinen painajainen Kajaanin Hokille. 28-vuotias Vuorisalo on murskannut linnapaitojen menestyshaaveet jo kolmena keväänä peräkkäin. Tuoreimman näytteen iskukyvystään Vuorisalo antoi Mestiksen pronssiottelun voittomaalillaan.

180-senttinen ja 83-kiloinen hyökkääjä on ollut joukkueilleen kullan- tai ainakin pronssinarvoinen taistelija jo kolmena kautena peräkkäin. Vuorisalo on nimittäin vastannut pronssiottelun voittomaalista vuosina 2004, 2005 ja 2006. Kaksi viimeisintä ratkaisuosumaa on syntynyt jatkoajalla.

Oikealta laukova Vuorisalo on ollut mitalikeväinä todellinen painajainen Kajaanin Hokille. Mies on torpedoinut linnapaitojen menestyshaaveet tehokkaasti jo kolmena keväänä peräkkäin. Yhteensä Vuorisalo on pelannut Hokkia vastaan yhdeksässä pudotuspeliottelussa. Pisteitä miehelle on kertynyt kymmenen (8+2).

Puolivälieräsarja Hermes-Hokki 2004: 5+1

Kaudella 2003-04 Vuorisalo oli yksi Hermeksen pääarkkitehdeista Hokin kaadossa kevään pudotuspeleissä. Tuolloin kokkolalaisjoukkue eteni välieriin voitoin 3-1 ja Vuorisalo iski otteluissa yhteensä kuusi tehopistettä. Viisi maalia tehnyt ja yhden maalisyötön antanut hyökkääjä jäi pisteittä ainoastaan puolivälieräsarjan ensimmäisessä ottelussa - sen Hermes hävisi kotonaan 0-3.

Toisesta ottelusta lähtien Vuorisalo on kiusannut kajaanilaisia urakalla. Toisessa, Hermeksen 2-3-jatkoaikavoittoon päättyneessä ottelussa Vuorisalo iski kaksi maalia ja antoi yhden maalisyötön. Naantalissa syntynyt pelimies vastasi sekä ottelun ensimmäisestä että viimeisestä maalista. 0-1 syntyi ajassa 2.18 maalin edustalta ja 2-3 ajassa 62.33 Hokki-vahti Jaakko Huhdin yllättäneellä siniviivalaukauksella.

Hermes siirtyi ottelusarjassa johtoon kolmannen ottelun 4-1-kotivoitollaan. Vuorisalo nosti jumalpaitojen neljännen osuman Jani Uskin laukauksen paluukiekosta 5-3-ylivoimalla ajassa 36.02. Seuraavassa ottelussa sarja oli katkolla Hermekselle, ja joukkue hoitikin homman kotiin. Suuren kiitoksen myös toisesta Kajaanin voitosta saa jälleen kahdesti osunut Vuorisalo.

Vuorisalo iski edellisen Kajaanin ottelun tapaan kamppailun avausmaalin. Mies ehti ensimmäisenä Sami Nummen laukauksen paluukiekkoon ja nosti kiekon varmasti maaliin ilman kajaanilaispuolustuksen estelyä ajassa 2.49. Toisen maalinsa (1-4-maali) Vuorisalo iski ajassa 33.39 haettuaan kiekon ensin maalin takaa Jani Uskilta. Vuorisalo kiersi maalin ja laukoi maalille noustuaan kiekon takaylänurkkaan yli valmiiksi polvistuneen Jaakko Huhdin.

Hermes eteni lopulta välieriin 4-5-jatkoaikavoitollaan. Vuorisalo oli yksi ottelusarjan arvokkaimmista pelaajista.

Pronssiottelussa kokkolalaiset kaatoivat KooKoon maalein 5-2. Vuorisalo iski jumalpaitojen 2-0- ja 3-0-osumat.

Puolivälieräsarja Hokki-TuTo 2005: 2+1

Kaudeksi 2004-05 Vuorisalo vaihtoi Hermeksen jumalpaidan tuttuun TuTo-nuttuun. Ja jälleen keväällä oli aika kurittaa linnapaitoja puolivälierissä. Mestiksen historian kovatasoisimman kauden runkosarjassa hienosti kolmanneksi sijoittunut Hokki lähti suurin toivein pudotuspeleihin, mutta lopulta pronssimitaleille asti edennyt TuTo passitti kajaanilaiset kesälomalle voitoin 1-3.

Keväällä 2005 Vuorisalo aloitti Hokin kurittamisen jo ensimmäisessä puolivälieräottelussa. Tuolloin TuTo iski maalin ottelun ensimmäisestä tilanteestaan ajassa 8.56 - tekijänä kukas muukaan kuin Vuorisalo. Hokin maalia vartioinut Sasu Hovi onnistui torjumaan vielä Petri Tähtisalon siniviivalaukauksen, mutta paluukiekkoon ensimmäisenä ehtinyt Hokin kaataja iski kiekon helposti kajaanilaismaaliin.

Kahdessa seuraavassa ottelussa Vuorisalo armahti linnapaitoja ja jätti tehoilun muiden miesten harteille. Neljännessä ja ratkaisevassa pelissä Vuorisalo saalisti kaksi tehopistettä. Mies teki joukkueensa 2-0-johtomaalin Tero Forsellin syötöstä ajassa 19.40. Lopullisen naulan kajaanilaisten arkkuun iski ajassa 59.22 tyhjään maaliin osunut Atte Saunamäki. Syötön 5-2-maaliin tarjosi Vuorisalo.

TuTo eteni Hokki-voitoillaan välieriin, mutta finaaleihin asti ei joukkueen potku riittänyt. Kauden päätteeksi kaulaan ripustettiin kuitenkin pronssimitalit, jotka TuTo hankki kaatamalla Mikkelin Jukurit jatkoajan jälkeen maalein 1-2. TuTon voittomaalin iski ajassa 74.26 muuan Markku Vuorisalo. Esityön tekivät Tomi Sykkö ja Forsell.

Pronssiottelu TuTo-Hokki 2006: 1+0

Keväällä 2006 kaikki näytti kajaanilaisittain hyvältä. Mestis-historiansa parasta kiekkoa pelannut Hokki kaatoi puolivälierissä KooKoon ja eteni mitalipeleihin voitoin 3-1. Välierissä linnapaidat joutuivat taipumaan erinomaisen taistelun jälkeen Mikkelin Jukureille voitoin 3-2 ja edessä oli pronssiottelu Vuorisalon TuToa vastaan.

Kainuun punakone aloitti pronssiottelun hienosti ja meni 2-0-johtoon Atte Vallin ja Niko Saarenpään osumilla. TuTo väänsi pelin tasoihin Jerry Ahtolan ja Aki Keinäsen maaleilla, mutta kun Matti Tiihonen vei vieraat 2-3-johtoon ajassa 50.41, alettiin Kainuussa herätellä varovaisia toiveita Hokin Mestis-historian ensimmäisestä mitalista.

Mitalia ei kuitenkaan Kajaaniin saatu vaan se jäi jo kolmantena keväänä peräkkäin Vuorisalon joukkueelle. Ville Tuomola tasoitti ottelun ajassa 53.35 ja edessä oli jatkoaika.

Jatkoajalla esiin astui Hokille niin tuttu mies ja painajainen - Markku Vuorisalo.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata minuutin ja 53 sekunnin verran kun kiekko löytyi Joni Myllykosken vartioimasta Hokki-maalista. Maalista vastasi Vuorisalo, joka murskasi Hokin unelmat jo kolmantena keväänä peräkkäin. Maali oli samalla myös kolmas peräkkäinen pronssiottelun voittomaali Vuorisalolle. Esityön ajassa 61.53 syntyneeseen maaliin teki Tero Forsell.

» Lähetä palautetta toimitukselle