Joukkueet (1.-12.): Kärpät, Sport, Diskos, TuTo, Jokipojat, KooKoo, Hermes, FPS, UJK, KJT, Ahmat, SaPKo
Ottelumäärä: 48
Mielenkiintoisia tapahtumia oli tätäkin kautta edeltävänä kesänä. Jottei viime vuoden vahinko toistuisi, päätettiin runkosarjan voittajalle antaa suora pääsy SM-liigakarsintaan. Kahdesta muusta karsintapaikasta taistelisivat kahdeksan pudotuspeleihin pääsevää joukkuetta. Keväällä liigasta pudonnut KalPa valmistui huolella divarikauteensa. Valmentajaksi pestattiin Jukka Jalonen ja tyhjäksi jäänyttä pukuhuonetta alettiin täyttää. Työnsarkaa uusien pelaajien hankinnassa riittikin, sillä lähtijöitä oli noin parikymmentä – junnut pois lukien siis lähes kaikki joukkueen pelaajat. KalPan uusia pelimiehiä olivat tiettävästi ainakin Jukka-Pekka Laamanen, Jori Kokkonen sekä maalivahti Kimmo Vesa. Joukkuetta piti vielä täydentää neljällä ulkomaalaisella (mm. Aleksander Matsijevski).
Savolaisseuran tavoitteena oli rakentaa kilpailukykyinen divariporukka, saada kuitattua vanhat velat pois kolmessa-neljässä vuodessa ja palata liigaan. Toisin kuitenkin kävi. Verottaja ei enää suostunut pitkittämään velkojensa takaisinmaksua, joten KalPa teki konkurssin ennen heinäkuun puoltaväliä ja menetti näin ollen divaripaikkansa. Liittohallitus päätti elokuun alussa antaa vapautuneen paikan KooKoon pudottamalle UJK:lle. Uusvanhan KooKoon lisäksi mukaan saatiin melkein uusi divarijoukkuekin: Järvenpään Haukat nimittäin vaihtoi nimensä konsonenttihässäkkä KJT:ksi.
Myös sarjajärjestelmä oli kokenut pieniä muutoksia. Kärppien ei haluttu enää kompastuvan viime kevään tavoin, joten runkosarjan voittajalle oli luvassa suoraan paikka liigakarsintoihin, kuten SM-liigan jumbollekin. Muista kahdesta paikasta kilvoittelisivat sitten sijoille 2-9. divarissa selviytyneet joukkueet, joista jatkajat selvitettiin kahdella pudotuspelikierroksella. Pudotuspeleissä jatkopaikkaan tarvittiin kaksi voittoa, varsinaisissa karsinnoissa kolme.
Ennätyksellistä ylivoimaa
Jälleen ylivoimaisena suosikkina kauteen lähtenyt Kärpät passitti kesällä tehohyökkääjä Martin Bergeronia lukuun ottamatta kaikki viime kauden ulkomaalaisvahvistuksensa pihalle. Francois Bouchard olisi varmasti toisen kärppäkautensa aloittaneelle Juhani Tammiselle kelvannut, mutta kanadalainen päätti jatkaa uraansa Elitserienissä Kärppien nousun kaaduttua. Maalivahti Duane Derksen siirtyi ECHL-sarjaan ja puolustaja Dimitri Tsvetkov SaPKoon.
Molariosasto, jonka niskaan kaikki edelliskevään TuTo-sarjan loka oli kaadettu, meni kokonaan vaihtoon. Derksenin lisäksi myös Jan Lundell suuntasi ulkomaille, kun taas uusina vahteina petolaumaan liittyivät Markus Korhonen Ilveksestä sekä todellinen yllätysvalinta: Limingassa kakkosdivaria pelannut vanha tuttu Antti Kangas.
Kotimaisista kenttäpelaajista vaihtoon meni kentällinen. Esa Pirnes ei enää malttanut odotella kasvattiseuransa nousua, vaan siirtyi Espoon Bluesiin. Juha Jokiharju puolestaan matkusti Ranskaan, Jani Ojala ja Janne Salpa Pohjois-Amerikkaan, eikä kesken edelliskauden hankittu Juha Vuorivirta jatkanut kiekkoilua näin korkealla sarjatasolla. Kärpille moiset lähtijät eivät suuremmin surua tuottaneet – hurjaa kiekkobuumia eläneessä Oulussa nappulaa nimittäin riitti hankintoja varten, vaikka kevään yritys olikin mennyt plörinäksi.
Uuteen koitokseen valmistauduttiin hankkimalla Tamin käytettäviksi hyökkäyspäähän yli 300 liigapelin Vjatsheslav Fandul (Ässät), pääkaupunkiseudulla peliaikaa turhaan jahdannut nuori Niklas Hagman sekä KalPassa pelannut Kimmo Salminen. Ja kävipä joukkoon yrittämässä Kotkan Titaaneissa kiekkoillut Teemu Käyhkökin. Ainoa ennen kautta hankittu puolustaja oli Ilveksen kokenut Mikko Haapakoski, jonka lisäksi mukaan nostettiin junnuista Mikko Lehtonen ja Lasse Kukkonen.
Kärpät vahvisti vielä rivejään kahdella puolustajalla kesken kauden, vaikkei moiselle ainakaan ulkopuolisten silmissä tarvetta näyttänyt juuri olevankaan: Igor Bondarev matkasi Ouluun Joensuusta ja Pekka Kangasalusta HIFK:stä. Vastaavasti Sami Siltavirta jätti Kärpät ja suuntasi Manchesteriin, muutama muu peluri taas matkasi farmiseura-Raahen riveihin. Oululaiset jyräsivät runkosarjassa odotetun ylivoimaiseen voittoon. Ensimmäisen neljänneksen aikana Kärpät menetti vain yhden pisteen, kun Diskos ylsi kotonaan 6-6-yllätystasuriin. Tappiota oululaiset joutuivat maistelemaan vasta 20. kierroksella Jokipoikien voitettua kotiottelunsa 5-2. Kärppien toisen tappion aiheutti kaksikymmentä peliä myöhemmin FPS, joka yllätti jo ykkössijansa varmistaneen kärppälauman luvuin 2-1.
Kärpät voitti lopulta 48 runkosarjan ottelustaan 42 ja keräsi pisteen enemmän kuin edelliskautena, tehden näin sarjatason uuden ennätyksen. Oululaiset tekivät sarjassa eniten (287) ja päästivät vähiten (91) maaleja. 24 kotiottelustaan Kärpät voitti kaikki, päästäen niissä omiin vain 32 maalia. Kovin suurta jännitystä ei siis Kärppien kotiluolassa ollut useinkaan edes odotettavissa, mutta se ei haitannut oululaisia lainkaan: Raksilan katsojakeskiarvo oli runkosarjassa 4646. Suursuosikki kiinnosti suuresti myös vieraissa: esimerkiksi Kouvolassa lähes 3200 katsojaa sai jännätä, kun KooKoo laittoi Kärpät tiukoille.
Sportin molemmat puolet
Myös Kari Heikkilän komennossa jatkaneella Vaasan Sportilla kulki kovaa kaukalon sisäpuolella. Se sijoittui sarjassa toiseksi kaksikymmentä pistettä Kärppiä vähemmän keränneenä ja toiseksi parhaalla maalierolla (190-118) varustettuna. Aiemmilla kausilla Sportin joukkueen kasaamisessa oli onnistuttu enemmän tai vähemmän huonosti, mutta nyt tälläkin saralla oli osuttu lähes napakymppiin. Vaasalaiset eivät olleet kokeneet pelaajamarkkinoilla yhtään pahaa menetystä – jos ei sitten konkarihyökkääjä Pekka Lehmusta (K-67) ja puolustaja Jarno Kososta (Ranska) lasketa. Kentällisen verran muitakin pelureita tosin joko lopetti tai siirtyi alasarjoihin, muun muassa Rafael Eerola ja Tero Järvelä.
Sportin hankinnat olivat kuitenkin selvästi nimekkäämpiä kuin lähteneet. Uusia hyökkääjiä olivat yli kolmensadan liigamatsin Harri Lönnberg (Ässät), Matti Raunio (Lukko) sekä Mikko Rantala (Diskos). Maalivahti Marko Härkösen aisapariksi hankittiin puolestaan Tero Leinonen Haukoista. Pian kauden startattua joukkue sai vielä kaksi erittäin kovaa vahvistusta: HPK:sta taas divariin palannut Antti Virtanen valitsi nyt osoitteekseen Vaasan ja Bluesista Sportiin värvättiin kokenut puolustaja Robert Salo.
Jonkin verran muutoksia vaasalaisjoukkueessa nähtiin kauden myöhemmässäkin vaiheessa; joulukuussa seuran ja sen taitavan keskushyökkääjän Jani Uskin tiet erosivat. Uski oli kerännyt 20 pelaamassaan ottelussa tehot 6+18, mutta niin vaan vei miehen tie kakkosdivarin KoMu HT:n riveihin. Yhteistyö Ilveksen kanssa toi puolestaan loppukaudeksi Vaasaan tehokkaan hyökkääjän Riku Niemelän (vaihdossa Mikko Rantalaan) sekä 36-vuotiaan puolustajakonkari Hannu Henrikssonin. Talouspuolella Sportin asiat eivät kuitenkaan sujuneet yhtä sutjakkaasti kuin pelihommat: seuralla oli jäämaksuja rästissä noin neljännesmiljoona. Helmikuun puolessavälissä Sport sai velalleen lisää armonaikaa, mutta huhtikuussa kaupunki laittoi lopulta saatavansa perintään. Pelaajapalkkiota Sport oli sopinut maksavansa lähes kolme ja puoli miljoonaa markkaa.
55 pistettä kerännyt Diskos sijoittui paremman maalieronsa turvin kolmanneksi, ohi ailahtelevan kauden pelanneen TuTon. Diskoksen maaliero oli 178-167 ja TuTon 152-151. Pertti Rastelan valmennuksessa jatkanut jyväskyläläisjoukkue pelasi erittäin vahvan kauden, vaikka olikin uusiutunut rajusti. Seura suunnitteli rajua uudistusta myös talouspuolella, sen nimittäin piti seurata isompien esimerkkiä ja olla ensimmäisten Oy-kiekkoseurojen joukossa Suomessa. Suunnitelmat Dise Oy:n perustamisesta haudattiin kuitenkin loppujen lopuksi ja kauteen lähdettiin vanhoin eväin – tosin huomattavasti aiempaa enemmän satsaten.
Diskos joutui rakentamaan peräpäänsä täysin uusiksi, vaikka se edelliskaudella olikin osoittautunut melko toimivaksi miehitykseksi. Ykkösvahti Juha Virenius siirtyi Ranskaan ja luukkumies Jarno Halme paria sarjaporrasta alemmas. Puolustajista hyvin debytoinut Pekka Saravo palasi Tapparan A-nuoriin, Juha Hanhikoski siirtyi Joensuuhun, Riku Hänninen SaPKoon ja Santtu Karppinen Haukiputaalle. Lisäksi Sami Siren ja J-P Tarhanen pelasivat tällä kaudella vain puolet joukkueen runkosarjan otteluista. Hyökkääjistä todellisia menetyksiä olivat Tommi Vali (lopetti), Markku Ikonen (Ruotsi) ja Mikko Rantala (Sport). Lisäksi Reeti Sahlstedt siirtyi syksyllä UJK:hon ja pettymykseksi Jyväskylässä osoittautunut Mikko Liukkonen palasi Kouvolaan.
Uusia hyökkääjiä olivat pari edellisvuotta Mainen yliopistossa opiskellut ja pelannut Tuomo Jääskeläinen, kokenut sentteri Mika Välilä tuli Ruotsista ja Jussi Tie Ahmoista. Pakistoon tulivat Marko Kurosen lisäksi myös KalPasta palannut Jori Halonen sekä Kiirunassa kiekkoillut Samuli Kivelä. Ruotsista siirtyi myös hyökkääjä Janne Riekko, joka ei tosin D-paidassa kovinkaan merkittäviin tekoihin innostunut.
Diskoksen uusina maalivahteina toimivat Sampsa Siivonen ja Tero Kujala. Siivonen siirtyi Jyväskylään UJK:sta, paluumuuttaja Kujala taas oli pelannut edelliskaudet Tikkakosken Kiekossa. Molari-osasto tosin oli pienoisessa käymistilassa kauden aikanakin. Alkukaudesta troikan täydensi Englannista Suomeen palannut Timo Kauhanen, joka sittemmin yritti saada sopimusta Pohjois-Amerikkaan ja käväisi pelaamassa muutaman pelin FPS:ssakin. Ilves-laina Kristian Antila taas haki tuntumaa Diskoksesta viiden divaripelin verran, melko huonolla menestyksellä tosin.
Jyväskyläläisten riveistä löytyi onnistujia ja ratkaisijoita, eikä kokeneen Lasse Niemisen motivaatiovaikeudet sekä lähtö Ruotsiin kesken kauden näkyneet mitenkään tuloksissa. Muutama muukin muutos joukkueessa tapahtui kauden aikana: puolustuksesta Kivelä pakkasi kapsäkkinsä jo kymmenen matsin jälkeen ja suuntasi tuttuun ja turvalliseen Forssaan, Hanhikoski taasen teki kevään korvilla päinvastaisen liikkeen Joensuusta. Alkukaudesta joukko vahvistui myös Raahessa kautensa aloittaneella puolustaja Vesa Ekillä, myöhemmin vielä kahdella hyökkääjällä: Itävallasta palanneella Jyrki Jokisella ja KalPan nuorissa pelanneella Tatu Miettisellä.
Kai Ortion paluu kaukaloon
TuTolle kausi oli jo neljäs Anatoli Bogdanovin valmennuksessa. Nuori joukkue paransi jälleen otteitaan, vaikka olikin kokenut karvaita menetyksiä pelaajamarkkinoilla. Ykköshyökkääjä Tero Forsell sai sopimuksen TPS:iin, kuten Mikko Rauteekin, ja myös Tommi Hannus pelasi puolet kaudesta liigassa. Puolustajista Petri Kalteva ja Mikko Tähkäpää siirtyivät Ahmoihin, Markus Laine Forssaan ja Jesse Saarinen kakkosen K-67:ään. Menetyksiksi on laskettava myös yllättävän ratkaisun tehnyt Mika Karapuu, jonka pelit jatkuivat kolmosdivarissa höntsäten. Muitakin lähtijöitä oli reilun kentällisen verran.
TuTon TPS-avut jäivät melko vähäisiksi tällä kaudella. Lainassa kävi muutama peluri, mutta vain hyökkääjä Mika Suoraniemi pelasi divarissa läpi kauden. Janne Hauhtoselle pelejä kertyi kolmekymmentä, mutta sitten JYP kiinnostui miehestä. Loppukaudeksi joukkue tosin sai vähän täydennystä Palloseuran nuorista hyökkääjistä Jani Väänäsestä ja Veli-Matti Otavasta. TuTo olikin nyt joutunut tekemään hankintoja Turun ulkopuolelta: Forssasta porukkaan liittyivät maalitykki Tuomas Jalava, puolustaja Pasi Kuusisto, maalivahti Timo Kinnunen ja kesken kauden vielä voimalaituri Marko Mäkinen, Tero Koponen ja Kaj Kuusisto puolestaan kaapattiin Savonlinnasta. Muita uusia pelaajia olivat Ville Hirvonen (Ilves-A), Santeri Kilkki (Haukat/Norja), sekä joukkoon palanneet Anssi Silfver ja Juha Kuusisaari, joka tosin siirtyi kahdeksan pelin jälkeen Kouvolaan.
Vaikka TuTolla olikin loppukaudesta pienoista miehistövajausta, ei se ollut syynä siihen, että kakkosvalmentaja Kai Ortio puolestaan puki pelipaidan ylleen yhteen otteluun. Historia tuntee kyllä tapauksia, jolloin divarivalmentajalla ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin hypätä itse kehiin, jotta jäälle saataisiin edes kaksi kentällistä pelaajia, mutta 45-vuotiaan Ortion pelaamiseen johtivat aivan muut syyt. Miehellä oli nimittäin koossa 499 pääsarjaottelua, mikä luonnollisestikin kaiversi mieltä. Juhlaotteluksi olisi kuitenkin ehkä kannattanut ottaa joku muu kuin matsi Kärppiä vastaan: uran viimeisestä pelistä kun jäi nyt tilastomerkinnöiksi –2...
Jokipojat, jonka taloustilanne ei ollut sekään niitä kaikkein valoisimpia, sijoittui Tanskasta synnyinseudulleen palanneen Seppo Revon opein runkosarjassa viidenneksi. Se oli melkoinen parannus kahden edelliskauden otteisiin ja uutta valmentajaa pidettiinkin melkoisena messiaana. Repo ei ollut suinkaan ollut ensimmäinen vaihtoehto Jokipoikien luotsiksi, vaan asiassa ehdittiin nähdä melkoista soutamista ja huopaamista – kliimaksina kolmas seuran asiasta järjestämä tiedotustilaisuus. Seurapomojen piti viimein paljastaa tulevan koutsin nimi, mutta suunnitelmat menivät uusiksi viime hetkillä. Pestistään Jokipoikiin jo sopinut Ismo Läntinen oli jo matkalla tulevaan asemapaikkaansa, mutta soitti sitten kesken reissun ilmoittaen suunnitelmien muuttuneen ja tiedotustilaisuuden olevan näiltä osin turhan.
Oli Jokipoikien joukkuekin tosin vahvistunut, joten kaikkea ansiota ei voi uuden koutsin meriitteihin panna. Edelliskauden runkopelaajista lähtivät vain ulkomaalaiset: Abols Ruotsiin, Jass Latviaan ja Sherebenkov Venäjälle. Lisäksi Sami Vanninen (Hokki) ja Ville Koponen (KalPa) siirtyivät sarjaporrasta alemmas ja puolustaja Tero Ihantola Forssaan. Uusia ulkomaalaisia Joensuussa olivat kolmikymppinen venäläishyökkääjä Vladimir Andrejev ja latvialainen maajoukkuepakki Igor Bondarev, joista kumpikin osoittautui kerrassaan erinomaisiksi hankinnoiksi. Latvialaismolari Edvin Silavniekin näytöt eivät sen sijaan riittäneet sopimukseen, vaan Jokipojat jatkoi kaksikolla Nikkilä – Saarelainen.
Hyökkäykseen liittyivät Mikko Kinnunen (KalPa-A), Ruotsissa pelanneet Janne Turpeinen ja Matt Johnson sekä junnuista vakiokokoonpanoon nostetut Teemu Timoskainen, Jarkko Turunen ja Mika Martikainen. Bondarevin ohella puolustuksen avainhankintoja oli Pelicansista palannut Jaakko Piirainen. Osastoa täydensivät vielä Hanhikoski (Diskos) sekä Marko Ratilainen omista junnuista. Pelaajarintamalla tapahtui kuitenkin jo pian sarjan alettua: tehottomasti aloittanut Johnson sai palata Ruotsiin, kun taas isokokoinen puolustaja Arttu Käyhkö putkahti yllättäen Pohjois-Amerikasta takaisin Joensuuhun. Käyhkö oli ehtinyt kahden vuoden aikana edustaa peräti seitsemää eri joukkuetta – ja lisää oli luvassa pian. Jokipojat sai nauttia pakista vain kymmenen ottelun ajan, sen jälkeen kutsui Pelicans ja lopulta Englanti.
Sekä Oulussa että Joensuussa oli ajauduttu taloudellisiin vaikeuksiin samoihin aikoihin ja myös nousu tuhkasta tapahtui hyvin tasatahdilla. Jossain vaiheessa suunnat kuitenkin muuttuivat: Kärppäbuumi oli niin kova, että kaikki halukkaat eivät edes mukaan mahtuneet. Samaan aikaan itärajan tuntumassa saatiin taas huomata laskupinon vain kasvavan ja kasvavan. Jokseenkin kuvaavaa onkin, että Jokipoikien oli kaupattava Igor Bondarev joulutauolla Kärppiin. Edellisenä keväänä CHL-liigan parhaaksi puolustajaksi valittu Bondarev oli ollut Jokipoikien – ja ehkä myös koko sarjan – alkukauden ykköspakki. Andrejevin seura sen sijaan pystyi pitämään riveissään, vaikka tiukkaa tekikin. Puolustaja Hanhikoski palasi kylläkin loppukaudeksi Jyväskylään ja Janne Turpeinen siirtyi Pelicansiin. Vaikka menetysten myötä Jokipoikien taso laskikin kevättä kohden, sai joukkue kasaan mukavat 52 pistettä ja maalierokin (166-153) jäi plussalle.
Farmiyhteistyötä SaiPan kanssa herätellyt KooKoo puolestaan teki onnistuneen paluun divariin. 47 pisteellään se sijoittui kuudenneksi heti Jokipoikien perään. Esa Sirénin valmennuksessa jatkanut miehistö oli saanut harjoitella uutta punaviivasääntöä edelliskauden ajan ja yllättikin syksyllä monta vastustajaa nopeilla hyökkäyksillään. KooKoo oli kasattu klassisten nousijajoukkueiden oppien mukaan: noin puolet uutta ja puolet vanhaa. Nousujuhliin osallistuneista pelureista kokenut Mikko Laaksonen lopetti uransa ja Tatu Kattelus suuntasi Ruotsiin, muutama muu jatkoi uudessa Suomi-sarjassa.
Kokonaan uusia KooKoo-hyökkääjiä olivat Olle Sildre (UJK), Antti Karhula (Jukurit), Marko Levänen (KalPa) ja Ville Kiiskinen (Pelicans). Paluumuuttajina tulivat puolestaan Mika Soimakallio ja JYP:iä sekä Diskosta edustanut Mikko Liukkonen. Neljän joukkueessa jatkaneen puolustajan seuraksi taasen tulivat Tony Grönroos Ruotsista, J-P Holopainen JYP:n ja Jussi Kukkonen Ilveksen A-junioreista sekä Anssi Hasko omista junnuista. Jukureista siirtyneelle Jukka Pietilälle ei sitten peliaikaa löytynytkään. Sami Heikkisen uudeksi kakkosvahdiksi tuli Petteri Kokin korvannut Jani Palmroos. Lappeenrantalaisista muutamat pelit käväisivät pelaamassa muun muassa maalivahti Pasi Häkkinen, hyökkääjät Sami Kaartinen, Tero Hämäläinen ja Ville Hämäläinen sekä puolustaja Harri Tikkanen. Tuore liigaseura Pelicanskin peluutti Tommi Kovasta divarissa muutaman matsin verran.
Lyhytaikaiset lainat jäivät oikeastaan ainoaksi farmisopimuksesta todistaneeksi asiaksi. KooKoo-vahti Heikkinenkin pääsi sen turvin torjumaan jokusen kiekon liigassa; ei kuitenkaan kovin mairittelevin tuloksin. Farmikokeilu jäikin vuoden mittaiseksi, mutta positiivista kehitystä oli sentään tapahtunut – olihan SaiPan edellinen vastaava yritys päättynyt Ketterän putoamiseen sarjasta.
Pikavisiittejä lukuun ottamatta miehistö ei juurikaan vaihtunut kauden aikana Kouvolassa. Jari Kaksonen tosin siirtyi loppusyksystä Titaaneihin siviilitöidensä johdosta, mutta vastaavasti joukkue sai kevääksi mukaansa syyspuoliskon loukkaantumisten johdosta missanneet Aki Sinkkosen (selkä) ja Raine Pulkkisen (murtunut nilkka). Hollannista TuToon kesken kauden palannut Juha Kuusisaari pelasi lopulta sesongin loppuun Kouvolassa. Joukkueen peräpäässä olikin ollut pienoista miesvajausta, eikä tilannetta ainakaan helpottanut Jari Raattaman ja koripallojoukkue Kouvojen jenkkivahvistusten harjoittama kamppailu-urheilu eräänä talvisena viikonloppuyönä. Palloilulajien välisen mittelön voittajasta ei saanut selvyyttä kai poliisikaan – häviäjiä kylläkin löytyi, kuten väkivaltatilanteissa aina: jenkit lennätettiin kotiin ja Raattama oli loppukauden sivussa kärsittyään tasapainoastin häiriöistä.
Länsirannikko löytää tiensä jatkoon
Jumbosta ei tällä kaudella jäänyt pienintäkään epäselvyyttä. Ari-Pekka Selinin kesällä Ilvekseen menettänyt SaPKo suorastaan rämpi Haukoista Savoon palanneen Sergei Grishintsovin luotsaamana. Kyyti oli kylmää heti alusta alkaen, sillä jo muutaman matsin jälkeen joukkue ajautui kahdeksan ottelun tappioputkeen. Paremmin ei mennyt kaukalon ulkopuolellakaan. Tammikuun loppupuolella perinteikäs savonlinnalaisseura haettiin konkurssiin, mutta se hoiti kuitenkin kauden loppuun kunnialla – tai no, kunnialla ja kunnialla: kauden saldoksi jäi kahdeksan voittoa ja 19 pistettä, maalierolla 134-225.
Muiden sijojen osalta jännitystä sen sijaan riitti aina kalkkiviivoille asti. Pudotuspeleihin tiensä selvittivät lopulta Hermes (42p.), FPS (40p.) sekä UJK (39p.). Hermes ei ollut hajonnut täysin atomeiksi kesän aikana, vaan oli tällä kertaa saanut pidettyä edellisvuoden joukkueestaan riveissään noin puolet. Peräpää siltä meni täysin uusiksi: ykkösvahdin tontin keväällä ottanut Juuso Riksman siirtyi Kiirunaan ja runkopuolustajista joukkueen jättivät Tomi Pettinen (Ilves), Teemu Aalto (HPK), Kimmo Lisko (KooVee) ja Juha Mattila (UJK), Kim Vähänenkin missasi puolet runkosarjan matseista. Hyökkääjistä menetyksiin kuuluivat uuden yrityksen HPK:ssa startannut Antti Virtanen, Ranskaan siirtynyt monivuotinen Hermes-tähti Marko Lapinkoski sekä Ruotsissa uraansa jatkanut Andrei Ignatovits.
Uusia Hermes-pakkeja olivat jo viime kaudella Kokkolassa käväissyt Sami-Ville Salomaa (Tappara), KalPaan aikonut J-P Laamanen (SaPKo), kärppäjunnuista palannut Marko Kotajärvi sekä jäähyherkät Vikki Tammelin (TPS-A) ja Jani Virtanen (Titaanit). Hyökkäystä tulivat täydentämään Tuomas Reijonen (Tappara), Timo Seikkula (KalPa), Toni Dahlman (Jokerit-A), Kalle Mattila (TPS-A) ja Mikko Markkanen (Norja). Jos vielä kesällä Kokkolan markkinoilla oli ollut totuttua hiljaisempaa, niin toden teolla ruletti pyöräytettiin käyntiin sarjan alettua. Tappara kutsui pian Salomaan ja Laamasen liigaan. Salomaalta jäi väliin vain muutama divaripeli, mutta Laamanen pystyi pelaamaan seuraavan kerran Hermeksessä vasta pudotuspelien alla. Samoihin aikoihin Markkanen sai siirtyä Hyvinkäälle ja pian Ilves halusi Jarno Honkosen kokeelle. Toni Dahlman palasi joulun tienoilla takaisin Jokereiden junnuihin, Janne Kivelä ja Juha Penttilä siirtyivät puolestaan Junkkareihin ja Jussi Eloranta Newcastleen.
Ei kyseessä kuitenkaan pelkkä menoliikenne ollut: UJK:ssa kaksi syyspeliä pelannut Toni Ronkainen pelasi loppukauden Kokkolassa, kuten myös kesken kauden JYP:iin hankittu slovenialainen Ivo Jan. Petri Laitinen palasi puolestaan kesken kauden Hokista ja Aku Joki-Erkkilä nostettiin messiin Kalajoelta. Lyhytkestoisia lainoja ei sen sijaan juurikaan Kokkolassa harrastettu, oikeastaan vain kuusi peliä torjunut ässävahti Mika Lehto oli laskettavissa moisiin. Lehdolle olisi tosin ollut käyttöä pidemmäksikin aikaa, sillä nuorella ja erittäin lupaavalla maalivahtikaksikolla kauteen lähtenyt Hermes joutui pettymään hivenen. Junkkareissa kokemusta kartuttaneen 17-vuotiaan Joni Puurulan ja pari vuotta vanhemman Ari Vapolan torjuntaprosentit jäivät kauden edetessä alle 90 prosenttiin. Hermes päästikin peräti 190 maalia, joten kärkisijojen uhkaamiseen ei joukkueella ollut mitään mahdollisuuksia, vaikka vastustajankin verkot soivat ihan kelvolliset 155 kertaa.
Hermeksen toinen kausi Juha Pajuojan komennossa sujui runkosarjan osalta varsin ailahtelevasti. Vaikka joukkueen hyökkäyksestä löytyikin taitoa, oli puolustaja Antti Rahkonen Hermeksen paras pistemies – ja samalla pakkien pisteykkönen myös koko runkosarjassa. Muut huippupuolustajansa menettäneellä Hermeksellä oli Rahkosen kanssa onni myöten, sillä hän yritti vielä aivan kauden kynnyksellä saada pelipaikkaa HIFK:stä, mutta jäi sitten loppujen lopuksi vielä Kokkolaan.
Suunnanmuutos Forssassa
FPS oli taasen menettänyt valmentajansa Niki Anderssonin Tapparaan. Tilalle tuli Salo HT:tä valmentanut Mikko Perämäki. Lisäksi Palloseuralta puuttui se perinteinen huippupelintekijä, kun Petri Lehtonen suuntasi liigasopimuksen toivossa ensin Poriin ja sieltä sitten Norjaan. Tommi Vali koetti tosin palata kaukaloon ja vihreään nuttuun, mutta loukkasi heti nivusensa ja joutui jättämään yrityksen sikseen. Andersson ja Lehtonen eivät toki olleet FPS:n ainoita menetyksiä; joukkueeseen jäi vain edelliskauden miehistöstä vain kymmenkunta pelaajaa. Kymmenestä parhaasta pistemiehestä Forssan jätti taakseen yhdeksän.
Maalivahti Timo Kinnunen, 35 pisteen Tuomas Jalava ja puolustaja Pasi Kuusisto palasivat Turkuun ja TuTon paitaan. Toinen molari, latvialainen Juris Klodans, ja avainpuolustajat Miikka Ruokonen sekä Esa Säteri siirtyivät Keski-Eurooppaan. Alemmat sarjat veivät Forssasta muutaman yllättävän kaverin: Lehtosen laidalla 21 maalia iskenyt Antti Laakso ja nuori puolustaja Sami Nummi siirtyivät Mikkeliin, jossa Jukureita luotsasi aikoinaan Palloseurassakin vaikuttanut Risto Dufva. Runkopakkeihin lukeutunut Olli Laaksonen jatkoi pelejään kolmosdivarissa Loimaalla ja hyökkääjä Jarkko Pohjaranta Somerolla. Lisäksi Janne Lehtinen siirtyi Hyvinkäälle ja loukkaantumisen takia koko edelliskauden sivussa ollut kippari Asko Rantanen Tapparaan.
FPS-nutun veti ylleen kauden aikana yhteensä lähes kolmekymmentä uutta pelaajaa. Kauteen lähdettiin maalivahtikaksikolla, jonka muodostivat Tomi Räisänen (KJT) sekä reissuiltaan Forssaan palannut Leif Berggren (Itävalta/Norja). Kummankaan otteet eivät kuitenkaan olleet hirveän vakuuttavia, joten muutoksia oli luvassa.
Timo Kauhanen tuli Diskoksesta kokeelle jo alkusyksystä, mutta sai jatkaa melko pian matkaansa Raaheen. Lukko-laina Petri Vehanen pelasi divarissa kaksi matsia, mutta kuntoon osasto saatiin vasta kun Niklas Bäckström vapautui HIFK:stä forssalaisten käyttöön ja Berggren siirtyi Saksaan.
Palloseuran lähes kokonaan uusiutuneeseen puolustukseen hankittiin kesän aikana neljä peluria: Markus Laine (TuTo), Tero Ihantola (Jokipojat), Mikko Väänänen (JYP-A) ja Mika Kangas (Haukiputaan Ahmat), lisäksi Matti Kuusisto nostettiin mukaan junioreista. FPS:n puolustus oli vaikeuksissa jo heti sarjan ensimmäisillä kierroksilla, eivätkä vaikeudet jääneet siihen. Jo kesällä JYP:iin yrittänyt Laine sai syyskuun lopussa tavoittelemansa liigasopimuksen, Kangas siirtyi tusinan pelin jälkeen Uusikaupunkiin ja Jani Liski pääsi poliisikouluun Tampereelle. Tulopuolella oli vain Diskoksessa kauden aloittanut Samuli Kivelä.
Uusia FPS-hyökkääjiä olivat HIFK:n junnuissa pelannut virolainen Andrei Makrov, Marko Ronkainen (UJK), Riku Varjamo (Blues), Hannes Kymäläinen (TuTo) ja Antti Piiroinen (Salo HT). Alkukaudesta mukana olivat myös Titaaneista palannut Sakari Välimaa ja Norjasta siirtynyt Kim Korhonen, kauden lopussa riveistä löytyivät myös Mikko Niinikoski (Tappara-A) ja Antti Vesanen (Titaanit). Lisäksi Marko Mäkinen siirtyi HIFK:stä kesken syksyn Forssaan, mutta jatkoi sittemmin matkaansa Turkuun.
FPS vastasi kauden ensimmäisestä valmentajanvaihdoksesta. Junnuja luotsannut Matti Lehtonen astui loppusyksystä Perämäen tilalle edustuksen peräsimessä. Vaihdos käänsi FPS:n kurssin, sillä kauden alku oli ollut todella surkea. Kun runkosarjasta oli pelattu kolmasosa, oli Palloseuralla tilillään vasta kuusi pistettä. Meno muuttui kuitenkin voittoputkiksi ja lopulta tiukan pudotuspelipaikkataistelun voittamiseksi. Viimeisen playoff-paikan nappasi siis itselleen pisteen verran FPS:sta jäänyt UJK.
Yhdeksäs sija oli melkoinen saavutus UJK:lta. Se oli sen nelivuotisen divarihistorian paras sijoitus – vaikka odotukset kauteen olivat varmasti laimeammat kuin koskaan ennen. KooKoohan oli pudottanut UJK:n sarjasta keväällä, mutta KalPan konkurssi avasi sitten takaportin divarissa jatkamiselle. Sen verran myöhäisessä vaiheessa päätös kuitenkin tuli, että nippu pelureita oli jo ehtinyt suunnatta muualle. Muissa divariseuroissa jatkoivat maalivahti Siivonen (Diskos) sekä hyökkääjät Olle Sildre (KooKoo) että Marko Ronkainen (FPS). Puolustajista Marko Toivonen siirtyi Lukkoon, Rami Toronen Ranskaan ja Vents Feldsmanis palasi Latviaan. Kolmosvahti Tapio Karhu siirtyi VT-HT:n riveihin porrasta alemmas, kenttäpelaajista divaritasolla eivät jatkaneet myöskään kokeneeseen kaartiin kuuluneet Jari Laihi, Jyrki Pönkkä, Janne Ståhl ja Petri Tervo.
Uudessakaupungissa olikin tulla kiirus joukkueen kokoamisessa, vaikka huhuja KalPan tilanteesta oli toki liikkunutkin keväästä alkaen. UJK sai kuitenkin haalittua kasaan kelvollisen nipun nuorista pelaajia. Nimekkäin hankinnoista oli Matias Valavuon veskaripartneriksi Lahdesta tullut Kimmo Kytölaakso. Uusia hyökkääjiä olivat KalPassa edelliskevään pelannut Sami Torkki, Toni Alasaarela (HIFK-A), Petri Nylund (Ässät-A), Reeti Sahlstedt (Diskos) sekä venäläinen Konstantin Korobov. Kakkosdivarista mukaan mahtuivat alkukaudeksi myös Iiro Rinne Mikkelistä ja Toni Uutela Jämsästä. Puolustajista Juha Mattila siirtyi Hermeksestä, Tommi Törnroos ja Vesa Nevala Ässien, Krister Pietsalo ja Jussi Saarenheimo Lukon ja Joni Petrell Karhu-Kissojen nuorista. UJK:n puolustus oli siis varsin nuori ja kokematon – mikä näkyi myös tuloksissa.
Esko Sahlstedtin valmentama joukkue teki FPS:n tavoin 144 maalia, mutta päästi niitä peräti 192, eli 23 enemmän kuin tasapisteisiin sen kanssa yltänyt Palloseura. Aiempiin kausiin verrattuna UJK:n pukukopin ovi ei käynyt kovinkaan ahkeraan. Lukko tosin kutsui jo marraskuussa Torkin liigaan ja korvauksena divariin tullut Toni Ronkainen jatkoi matkaansa lähes heti Kokkolaan. Korobin, Rinne, Uutela ja joukossa käväisseet Janne Mäkelä ja Mika Kangas eivät hekään pelanneet kautta loppuun Uudessakaupungissa.
Kohtalokas piste
Ainoalle ennenaikaista kesälomaa oikeuttaneelle sijalle jäi KJT 37 pisteellään. Myös Järvenpäässä valmentaja oli vaihtunut: venäläisoppien tilalle tuli kolmikymppinen Harri Ahola, joka oli edelliskaudella valmentanut 16-vuotaiden poikien maajoukkuetta. Valmentajan ja seuran nimen lisäksi myös yli puolet joukkueesta meni uusiksi, samalla myös yhteistyö Bluesin kanssa tiivistyi. Maalivahtikalusto meni vaihtoon kokonaan, kun Leinonen siirtyi Sportiin, Räisänen FPS:iin ja Tommi Suikki Vantaalle. Järvenpääläisjoukkueen paidan puki kauden aikana ylleen peräti seitsemän eri molaria. Kausi alkoi Espoosta siirtyneiden Jani Riihisen ja Markus Vasaraisen voimin, myöhemmin Tapparan junnuvahti Jussi Reiskanen käväisi pelaamassa kymmenen ottelua ja Pelicansin Ville Koivula sekä Bluesin Mika Oksa hekin muutamat matsit.
Kenttäpelaajista KJT oli menettänyt pelaajiaan lähinnä alempiin sarjoihin. Pasi Kemppainen, Harri Salama ja Janne Suuronen siirtyivät nousua mielineen Kiekko-Vantaan riveihin, Teemu Immonen Espoon Palloseuraan ja Harri Hintsa PiTaan. Lisäksi menetyksiin kuuluivat myös kokenut Kari Tuiskula, neljäntoista maalin Mikko Suvanto sekä Turkuun palannut puolustaja Kilkki. Uudet pelaajat tulivat lähinnä Bluesista tai HIFK:stä. Maalivahtien lisäksi espoolaisseuran riveistä siirtyivät hyökkääjät Miikka Lindholm ja Antti Tevanen sekä puolustajat Aki Kauppinen ja Matti Tevanen. HIFK:sta Järvenpäähän matkasivat puolestaan Tom Laaksonen, paluumuuttaja Juha Jusslin, puolustaja Esa Lipiäinen ja vielä Marko From kesken kauden. Lisäksi puolustaja Mikko Huokonen siirtyi KJT:hen Pelicansin junnuista, Toni Mustonen palasi Jokereista ja KalPasta jokerileiriin siirtynyt Marko Ahosiltakin haki tuntumaa divarista.
KJT:n rivit harvenivat vielä kesken kauden: Huokosen divaripelit jäivät syksyyn, Jusslin, Harri Kuusniemi ja Tapio Karimies siirtyivät TuusKiin, Jari Liikkanen Vantaalle ja Kauppinen palasi Bluesin miehistöön. Varsinkin hyökkäyspäässä joukkue olisi kyllä tarvinnut jokaista miestään koko kauden ajan. KJT nimittäin sai kunnian jakaa SaPKon kanssa vähiten maaleja iskeneen joukkueen titteli. KJT osui siis 134 kertaa, kun taas omissa soi 177 kertaa.
Paremmin vieraissa kuin kotonaan pelannut Ahmat jäi KJT.stä vain pisteen päähän ja siten karsintaviivan alle niukimmalla mahdollisella tavalla. Karsintojen kautta sarjapaikkansa täksi(kin) kaudeksi varmistaneessa joukkueessa ei juurikaan mitään tuttua ollut: uudeksi valmentajaksi tuli Jokereiden C-nuoria luotsannut Kari Lehtinen, vanhoja pelaajia jatkoi porukassa kokonaiset seitsemän ja espoolaisetkin valitsivat farmikumppanikseen Ahmojen sijasta KJT:n. Ahmojen parhaimmistosta ykkösvahti Mika Oksa ja puolustaja Juha Gustafsson palasivat Bluesin riveihin, Aki Tuominen siirtyi HIFK:iin ja pisteykkönen Jussi Tie Diskokseen. Suurimman kadon aiheutti kuitenkin kakkosdivarin seurat. Joukkueen tehokkaimpiin hyökkääjiin kuuluneet Teo Harju-Jeanty, Mikko Laine, Teemu Telsavaara ja Miikka Tamminen vaihtoivat EPS:n asuun. Edelliskauden maaliahnein ahmapeluri Jani Juselius siirtyi Jukureihin, puolustaja Kimmo Pikkarainen Vantaalle ja kakkosvahti J-P Kaarenoja Heinolaan. Jesse Welling suuntasi rapakon taa, eikä puolustaja Tomi Silvennoinenkaan jatkanut Hyvinkäällä.
Ahmat joutui siis väkisinkin ottamaan varsin aktiivisen roolin siirtomarkkinoilla – eikä kokoonpano kyllä hassummalta näyttänytkään runkosarjan startatessa. Jarno Ekman palasi Ahmojen maalinsuulle Vantaalta ja sai aisaparikseen Jokereille A-nuorten SM-kultaa torjuneen Jaakko Suomalaisen. Pasi Järvinen (Italia) ja Petri Kalteva (TuTo) palasivat puolustukseen, jonka muita uusia miehiä olivat Mikko Tähkäpää (TuTo), Janne Ansakorpi (KooVee) ja Sami Harainen (junioreista). Hyökkäyspään hankinnoista nimekkäimpiä olivat Semi Pekki (Itävalta) ja Vesa Lehtonen (Ruotsi). Uusia pelimiehiä olivat myös Janne Lehtinen (FPS), Petteri Linnonmaa (Jokerit-A), Antti Pulkkinen (SaiPa-A), Ossi Luoti (HPK-A), Jussi Aaltojärvi (VaPS) ja pari edelliskautta WHL:ssä pelannut Petja Pietiläinen.
Timo Blomqvistista eroon päässeen Ahmojen kauden aloitus olikin kerrassaan erinomainen: petolauma nimittäin saalisti kuusi voittoa kymmenestä ensimmäisestä pelistä. Ongelmia tuli kuitenkin jo marraskuussa, kun lähes kahden tehopisteen ottelutahdilla hyvinkääläisten ykkösnyrkissä hyökänneet Pekki ja Lehtonen suuntasivat liigaan. Lehtonen solmi sopimuksen Ässien kanssa ja Pekki lopulta Ilveksen, käytyään jo ennen sitä Jokereiden ja SaiPan testattavana. Ahmojen vaikeaksi käynyttä kautta kuvasti marraskuussa pelattu ottelu SaPKoa vastaan. Sen tulos mitätöitiin ja savonlinnalaiset määrättiin voittaneeksi 5-0, koska Pekki ja Lehtonen olivat edustuskelvottomia palattuaan ensimmäisiltä liigavisiiteiltään kesken sarjatauon. Ahmat tosin valitti aiheestakin, sillä kyseistä tapausta koskevat säännöt ja ohjeet olivat ristiriitaisia.
Liikenne Hyvinkäältä oli kauden aikana muutenkin lähinnä menosuuntainen: kauden puolivälissä Miikka Jäske siirtyi Jokereiden junnuihin, Jomi Santala ja J-P Linnonmaa CHL-liigan Columbukseen. Joukkoon puolestaan liittyi Hermeksessä kauden aloittanut hyökkääjä Mikko Markkanen ja pari konkariakin riveissä käväisi. Jopa Pepe Lehtonen harkitsi palaavansa kaukaloon 43-vuotiaana auttamaan Ahmoja ja harjoittelikin joukkueen kanssa joulutauolla. 34-vuotias Markku Piikkilä ja jokusen vuoden nuorempi puolustaja Jari Haapamäki sen sijaan tulivat Hyvinkäälle Ranskasta tauon aikana, mutta eivät pelanneet kymmentäkään peliä. Tammikuun lopussa seura purki tyytymättömänä sekä Haapamäen että Markku Piikkilän sopimukset. Ahmojen takalinjoilla pelasi jälleen luotettava maalivahti, torjuntaprosentilla 90,64% pelannut Jaakko Suomalainen, mutta kenttäpelaajat eivät enää keväällä kyenneet ratkaisemaan pelejä hyvinkääläisille. 36 pisteeseen yltäneen Ahmojen maalieroksi jäi 154-185.
SaPKolta kukaan tuskin odotti suuria, mutta näin selväksi jumboksikaan sitä ei varmaan moni uskonut. Joukkue oli kylläkin menettänyt pari kentällistä parhaimmistostaan – eikä valmentajavalintaakaan kaikissa torikeskusteluissa purematta nielty. Nuoret ja lupaavat puolustajat Jukka Laamanen ja Antti Bruun suuntasivat liigaan ja Tampereelle. Ratkaisupelaajiin kuulunut maalivahti Marko Suvelo siirtyi Saksaan ja tehohyökkääjistä Samu Wesslin Ässiin sekä Jori Kokkonen Ruotsiin. Lisäksi runkomiehiin kuuluneet Kaj Kuusisto ja Tero Koponen siirtyivät TuToon, Pasi Varhevaara pani hokkarit naulaan, eikä luukkuvahti Jarno Parkkinenkaan jatkanut koko kautta Savossa.
Tulijoissa oli kuitenkin sen verran mielenkiintoisia ja nimekkäitäkin kavereita, ettei SaPKon oletettu joutuvan taistelemaan viimeiseen asti sarjapaikkansa puolesta. Paluumuuttajista tunnetuimpia olivat Ruotsissa pelannut Tommi Tarvainen sekä Münchenissä Saksan kolmosdivarissa edelliskauden puolustanut Antti Tirkkonen. Myös Itävallasta palannut Vesa Pietarinen ja puolustaja J-P Karvonen olivat tuttuja nimiä savonlinnalaisille aiemmilta kausilta. Uusista puolustajista odotuksia kasattiin ehkä kuitenkin eniten Kärpistä siirtyneen jykevän Dmitri Tsvetkovin harteille, ja olihan mukana omista junnuista nostettuja pakkejakin, kuten Harri Kettunen ja Niko Ovaska. Hyökkääjistä uusia nimiä olivat Kärppien A-nuorten pisteykkönen Juho Luoma, Marko Kuikka (JYP-A), Riku Hänninen (Diskos) ja Tero Huttula (Jukurit).
Maalivahtiosastolla SaPKon epäonni alkoi jo ennen kuin runkosarja pääsi vauhtiin. Ykköseksi kaavailtu, Ruotsista hankittu, Tommi Hietala loukkasi polvensa aivan kauden kynnyksellä ja oli sivussa koko kauden. Niinpä SaiPa-junnu Antti Oren ja HeKistä siirtyneen Pasi Heinistön harteille jäi melkoinen vastuu. Joulutauolla 34-vuotias Seppo Aksila saatiinkin houkuteltua takaisin kehiin, Ore siirtyi Ketterään ja Heinistö Tanskaan. Taloudelliset vaikeudet heijastuivat ennen pitkää joukkueen kokoonpanoonkin. Tsvetkov oli saanut luvan siirtyä ERC Selbiin jo syksyllä, häntä korvannut, KalPasta edelliskauden pelannut, Timo Ahmaoja puolestaan siirtyi marraskuussa liigaan ja puolustaja Turkka Partanen Ketterään. Avainmiehistä Tarvainen ja Kuikka matkasivat tammikuussa Ruotsin divariin Kristianstadiin ja Antti Tirkkonen EV Füsseniin.
Kärpät, Kärpät, Kärpät, Kärpät...
Pistepörssissä juhlivat luonnollisestikin kärppäpelurit. Martin Bergeron voitti pistepörssin jo toisen peräkkäisen kerran. Bergeronin pisteet tältä kaudelta olivat 40+46, yhdeksän enemmän kuin edelliskaudella siis. Kärppäkanukin perässä listalla oli peräti viisi oululaista: Jari Laukkanen (19+54), Sakari Palsola (25+38), Vjatsehslav Fandul (22+40), Miikka Rousu (14+46) sekä Juha Joenväärä (26+29). Yli viidenkymmenen tehopisteen pääsivät myös Hämeenlinnasta Sportiin lokakuussa suunnannut Antti Virtanen (25+29), Diskoksen Pasi Sinikunnas (20+34) sekä Jokipoikien Pasi Nissinen (18+35). Sinikunnaksen uran sadatta ykkösdivarimaalia kunnioitti myös Hippoksen hallin seinäkello, joka vaihtoi kesken kaiken kulkusuuntaa. Virtanen taas sai kaappiinsa kauden päätteeksi reilun pelaajan pytyn. Sportin tehomies istui runkosarjassa vain kolme kakkosta.
Puolustajien pistelinko löytyi jälleen kerran Kokkolasta. Tappara-kasvatti Antti Rahkonen teki 13 maalia ja antoi 32 syöttöä. Kärppien Kristian Taubert osui maalipuiden väliin 15 kertaa ja Rahkosen seurakaveri Sami-Ville Salomaa 14 kertaa. Italiasta palannut Pasi Järvinen oli pakkien pistepörssissä kolmas kerättyään Ahmoissa pojot 9+26. Järvinen oli samalla Ahmojen joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja. Plusmiinustilaston kärjessä oli kolmen kentällisen verran oululaisia. Puolustajat Harri Aho (+50) ja Kristian Taubert (+45) merkkauttivat kaikista kovimmat lukemat, eikä Kärppien paidan päälleen pukeneista miinuksille jäänyt kuin muutaman pelin pelannut Pekka Kangasalusta. Ei-oululaisista parhaimman lukeman keräsi Sportin Virtanen, +27. SaPKon Toni Kaukiainen jäi miinukselle kolmekymmentä maalia. Hermeksen Vikki Tammelinin lukemaksi jäi –22, Jokipojissa ja Diskoksessa pelanneen Juha Hanhikosken ja UJK:n Toni Alasaarelan –21.
Jäähypörssiä dominoivat Hermeksen omat “Hansonin veljekset”: Jani Virtanen (189 min), Kalle Mattila (155) ja Vikki Tammelin (148). KJT:stäkin löytyi kolme sadan rangaistusminuutin rajan ylittäjää: Antti Ilvonen (133), Ville Jokinen (108) ja Mikko Vesterinen (106). TuTon Marko Mäkisen (113min) ja Santeri Kilkinkin (111min) parhaat avut löytyivät muualta kuin tehopörssistä. Kesken kauden joukkueeseen liittynyt Mäkinen tosin hankki turhilla jäähyillään itsensä aika ajoin vilttiin.
Edelliskaudesta jäähymääriään vähentänyt Bergeronkin osasi yhä temput, ja keräsikin 71 rangaistusminuuttia. Kärppätaituri joutui huilaamaan runkosarjan kaksi viimeistä peliä potkaistuaan maaliskuun alussa Hermes-molari Joni Puurulaa. Muut seurat ihmettelivät kahden ottelun pelikieltoa, sillä ennen kautta oli sovittu, että potkuista annetaan huomattavasti pidempi kakku. Putkeen ei mennyt myöskään Sakari Palsolan, Juha Joenväärän ja Mikko Haapakosken runkosarjan loppu ja operaatio kymppitilin tyhjennys. Poikain käytösrangaistukset tuomittiin tahallisiksi; tilejä ei nollattu, mutta pelikiellot tulivat. Fair Play –joukkueena tunnustusta sai KooKoo – 90 minuuttia istuneen Timo Nurmbergin kovista ponnisteluista huolimatta. Tuomareista parhaaksi valittiin Jussi Perttu.
Maalivahdeista parhaimmat lukemat merkkautti luonnollisestikin Kärppien ykkösveskari Markus Korhonen (92,95% ja 1,74). Yli 91% varmuudella torjuivat myös TuTon Timo Kinnunen (91,21%), Sportin Tero Leinonen (91,13%) sekä HIFK:n luukkuvahdin paikalta Forssaan siirtynyt Niklas Bäckström (92,82%). Maalivahtipeli oli kuosissaan myös Joensuussa, Kouvolassa ja Hyvinkäällä. Joensuussa ykkösmies Tommi Nikkilä torjui kiekot oivin lukemin (90,33%) ja aisapari Jarno Saarelainen kiilasi niukasti edelle (90,37%), Ahmojen Jaakko Suomalaisen (90,64%) luotettavana kakkosmiehenä taas toimi Jarno Ekman (89,09%). Yli kaksi kolmasosaa runkosarjan matseista pelannut KooKoon Sami Heikkinen saalisti torjuntaprosentin 90,34%.
Heikoimmilla oli SaPKossa pelanneet veskarit: 22 pelin Aksila (87,88%), 24 matsin Heinistö (87,41%), 8 kertaa tositoimissa ollut Ore (83,00%), 12 pelissä torjunut Parkkinen (83,14%) ja kahdesti esiintynyt Janne Ropponen (84,31%). Ylemmän kastin seuroista surkeimmin pelasivat Hermeksen vahdit. Puurula (89,07%) ja Vapola (88,18%) torjuivat kauden melko lailla puoliksi – mutta huomattavasti toivottua heikoimmin tuloksin. Markus Korhonen pelasi seitsemän ja Tero Leinonen neljä nollapeliä. Kolme kertaa nollan pitivät Jokipoikien Saarelainen sekä Sportin toinen vahti Marko Härkönen. Helmi-maaliskuun vaihteessa Jokipoikien maali pysyi puhtaana lähes kaksisataa minuuttia putkeen. Kärppä-Korhosen meriitteihin kuului myös maali, joka oli ensimmäinen veskarin täysosuma näin korkealla sarjatasolla Suomessa. Molari onnistui unelmassaan tammikuun toinen päivä Ahmoja vastaan.
Maalitykkejä ja rajuja jätkiä
Jo mainittujen nimien lisäksi divarista löytyi muitakin mielenkiintoisia pelureita. Ahmojen Janne Lehtinen (22+26) oli mukana lähes joka kolmannessa joukkueensa tekemässä maalissa ja oli tehopakki Pasi Järvisen ohella ainoita koko kauden Hyvinkäällä viihtyneitä ratkaisijoita. 19 ottelua pelannut Semi Pekki (15+13) oli joukkueen sisäisessä pörssissä lopulta viides, sillä Jussi Tapola ja Petteri Linnonmaa kirivät niukasti pisteellä ohi. Joukossa käyneistä kavereista Markku Piikkilän tehot yhdeksästä matsista olivat 6+3 ja puolustaja Haapamäenkin kahdeksasta ottelusta 1+4.
Pasi “Basso” Sinikunnas oli Diskoksen selvä ykköshyökkääjä. Takaa löytyi kuitenkin mukavasti tukimiehiä, olihan Diskos sarjan kolmanneksi maaliahnein joukkue. Yhdysvalloissa Mainen yliopiston riveissä kaksi edellistä kautta pelannut jokerikasvatti Tuomo Jääskeläinen (21+20) oli joukkueen maalitykki sekä toiseksi paras pistemies. Jääskeläinen valittiin kauden päätteeksi koko sarjan parhaaksi tulokkaaksi. Samoihin pisteisiin ylsi myös Teemu Kohvakka (17+24), eikä Mika Väliläkään (12+24) kovin kauas jäänyt. Jussi Tie ja Pekka Kärkkäinen rikkoivat kymmenen maalin ja kolmenkymmenen tehopinnan rajat ja Mikko Inkinen osui viisitoista kertaa.
Forssalaisille kaikki kaikessa oli parivaljakko Tomi Suoniemi (26+24) ja Jarkko Aaltonen (27+22). Kaksikko kiilasi myös maalipörssissä Bergeronin perään ennen muita oululaisia. Suoniemen paras ilta koitui kohtalokkaaksi kouvolalaisille, sillä hyökkääjä iski helmikuun alussa peräti viisi maalia FPS:n voittaessa KooKoon 6-1. Vihreiden miesten seuraavaa aaltoa edustivat pienikokoiset nuoret hyökkääjät Jouni Kulonen (11+23) ja Andrei Makrov (15+15). Syksyn kuumimpana hyökkääjänä voinee kuitenkin pitää Hermeksen Jarno Honkosta. Hän mätti kauden 17 ensimmäisessä pelissään kokkolalaisille 17 maalia. Liigavisiitin jälkeen ruuti ei kuitenkaan ollut enää aivan yhtä kuivaa ja miehen lopulliseksi saldoksi jäi 33 pelistä pisteet 25+16. Kaksi muuta Hermeksen tehokkainta hyökkääjää olivat J-M Vanhanen (9+36) ja Tuomas Reijonen (16+21). Hermeksestä löytyi muuten kolme vähintään kymmeneen maalin yltänyttä pakkia: pistekärki Rahkonen, Salomaa (14+13) ja Jani Virtanen (10+7).
Jokipojissa venäläinen Vladimir Andrejev onnistui hyvin, paukuttaen 23 maalia ja 22 maalisyöttöä. Sen sijaan kanadalaisesta Matt Johnsonista ei joukkueelle iloa ollut. Kaksi syöttöpistettä kerännyt keskushyökkääjä lähti kohti uusia haasteita jo kahdeksan ottelun jälkeen. Nissisen ja Andrejevin kera pisteille kunnostautuivat Pasi Volotinen (10+31) sekä hyvän tulokaskauden pelannut Mikko Kinnunen (12+21). Janne Turpeisen pisteet 26 ottelusta olivat 17+11. Jokipoikien joukkue oli tilastojen perusteella varsin epätasainen, sillä tehotilaston ääripäitä olivat Volotinen (+19) ja Jani Hyytiä (-18).
Marko Väkiparta oli puolestaan suuressa roolissa Jääkotkien yltäessä pudotuspelipaikkaan. Konkarihyökkääjä jäi plusmiinustilastossa nollille ja iski tehot 12+31. Väkkäri ei tunnetusti kaihtanut kovaakaan kontaktia – mistä kertoo myös jäähyminuuttimäärä 107. Seurakaveri Tommi Törnroos istui boksissa kaksi minuuttia vähemmän. Uusikaupunkilaiset eivät maaleilla juurikaan juhlineet. Väkiparran lisäksi ainoastaan Sami Suominen (15+19) sai kasaan kolmosella alkavan pistelukeman – jos 12 matsia pelannut Konstantin Korobin (2+1) jätetään laskuista... KJT:ssä ehti pelata kauden aikana peräti neljäkymmentä pelaajaa, mutta todelliseksi pistenikkareiksi ei ollut heistä kenestäkään. Kuopiolainen Marko Ahosilta tosin paukutti 30 pelaamassa pelissään peräti 19 maalia. KJT:n tehokkaimpia pelaajia olivat Jere Keskinen (9+18) ja Jaska Vilen (11+15).
Penalttia broidille
Sarjanousija KooKoo ei paljon Ahmoja parempaa maalieroa saanut aikaiseksi, mutta tehokkaimmat hyökkääjät Timo Nurmberg (13+31), Olle Sildre (19+21), Antti Karhula (9+31), Mikko Liukkonen (24+12) ja Marko Levänen (15+14) osasivat tehdä maalinsa oikeilla hetkillä. Liukkonen tosin jäi peräti 18 maalin verran miinukselle tehotilastossa. SaiPa-lainoista tehokkain oli kolme matsia pelannut Sami Kaartinen (2+2).
Kärpissä 18-vuotias puolustaja Lasse Kukkonen teki miesten debyyttinsä. Joukkueen tuleva kippari pelasi 22 ottelua tehomerkinnöin 0+4, +12 ja 14 minuuttia. Neljällä syöttöpisteellä ei kuitenkaan Kärppien sisäisessä pörssissä vielä juhlittu, sillä edelle kiilasi peräti 25 muuta pelaajaa. Pistepörssin kärkikuusikkoa seurasi lähimpänä Kimmo Salminen (26+18), mutta moittimista ei ollut puolustajien Taubertin (15+21) ja Harri Ahon (12+22) tehoissakaan, kuten ei myöskään lähinnä kolmosketjussa Fandulin laidoilla viilettäneiden Niklas Hagmanin (17+18) ja Teemu Virkkusenkaan (13+23). Puolustaja Mikko Haapakoski saalisti tehot 8+21 ja nuori Jari Viuhkola (6+15) tunkeutui nyt kunnolla kokoonpanoon, pelaten 31 ottelussa. Kärppien tehojen yhtenä salaisuutena oli onnistunut ylivoimapeli. Kärpät sai pelata paljon ylivoimalla, ja teki sen myös varsin tehokkaasti: muun muassa Bergeron keräsi pakkopelin aikana tililleen 41 tehopinnaa.
Myös SaPKosta löytyi tuleva tähti. 17-vuotias Jarkko Immonen oli oikeastaan SaPKon ainoa valopilkku. Toisen divarikautensa pelannut nuorukainen jätti taakseen joukkueen kokeneimmatkin pelaajat pistein 18+16 ja oli avainpelaajia 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Pallokerhon toiseksi tehokkain peluri oli Jarno Tiilikainen (13+15). Ehkä eniten hommaa kirjureille aiheutti kauden aikana kuitenkin listan kolmonen: Toni Kaukiainen. Pisteiden 13+15 lisäksi hän jäi 30 maalia miinukselle ja keräsi tililleen 102 rangaistusminuuttia. Savonlinnalaisista ei kylläkään kukaan muukaan saanut tehotilastoonsa plussalla alkavaa lukemaa. Yli kymmeneen maaliin pystyivät joukkueessa edellä mainitun kolmikon lisäksi vain Juho Luoma (11+13) ja Tommi Tarvainen (12+9).
Patrik Westerbackilta odotettiin jälleen Vaasassa paljon: tehot 7+19 olivatkin erinomaiset, kun ottaa huomioon että sentteri pelasi runkosarjassa vain 23 ottelua. Loukkaantumiset sotkivat muidenkin Sport-pelaajien kausia, ehkä pahiten 29 matsia pelanneen Matti Raunion (13+4) ja 24 peliin jääneen Robert Salon (5+10). Sarjan pistepörssissä seitsemänneksi yltäneen Virtasen ohella Sportille maaleja mätkivät Harri Lönnberg (21+24), jari Kesti (16+28), Markus Jämsä (18+19), V-P Ahonen (18+13) ja 31 peliä pelannut Riku Niemelä (10+18).
Ilman TPS:n siirtynyttä Tero Forsellia pelannut TuTo kituuttamaan ilman kunnollista pelintekijää, vaikka Mertsi Raitanen (6+31) syöttöjä melko mallikkaasti jakelikin. Parhaiten ruokinnasta kiittivät jani Tuominen (17+20) ja Tuomas Jalava (19+11). Mika Suoraniemi keräsi pisteet 13+14 ja Janne Hauhtonen 30 pelistään pisteet 11+13. Kauden erikoisuuksiin kuului erotuomari Hannu Leikkilä. Hän nimittäin tuomitsi KJT-FPS pelin siitä huolimatta, että hänen isänsä toimi Palloseuran joukkueenjohtajana ja isoveli Jukka kapteenina. Tilanne oli vähintäänkin erikoinen, mutta mitään pahoja puheita tuo ottelu ei kylläkään aiheuttanut.
Sport ja Diskos jatkoon
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Sport turhautti Väkiparran ja UJK:n ja meni jatkoon voitoin 2-0 (3-1, 3-4). UJK:lla oli pienoista miesvajausta, sillä muutama kaveri oli loukkaantunutkin aivan runkosarjan lopussa. Kuten tasaisista lukemista voi päätelläkin, riitti Jääkotkilla yritystä – vaikka jo pudotuspeleihin pääsy oli tainnut jo täyttää joidenkin pelaajien suurimman kunnianhimon. Jääkotkien maalilla pelannut Kimmo Kytölaakso oli melkoisessa pommituksessa, torjuen kahdessa ottelussa yhteensä 73 kertaa. Väkiparta jäi ilman tehoja ja istui jäähyaitiossa yhteensä 16 minuuttia. Toisen ottelun tasoitustoiveet katosivat juuri Väkkärin napattua loppuhetkillä kakkosen plus käytöskympin. UJK:sta vain Rami Kaupinsalo (0+2) sai tililleen kaksi tehopinnaa pudotuspeleistä. Sportin tehopelaajaksi nousi toisessa kohtaamisessa tehot 2+1 napsinut Harri Lönnberg. Maalivahdeista Marko Härkönen torjui ensimmäisen ja Tero Leinonen toisen kamppailun.
Muut otteluparit olivatkin tasaisempia: kotiedut pitivät, joten kaikki ratkesivat vasta kolmansissa otteluissa ennakkosuosikkien hyväksi. Diskoksen sankariksi nousi maalivahti Sampsa Siivonen. Hän piti nollat kummassakin kotipelissä (3-0 ja 3-0). Siivonen nousi siis jatkopaikan takuumieheksi ratkaisupelissä, eikä enää häkellellyt pari päivää vanhan toisen kohtaamisen forssalaista selkäsaunaa. Jarkko Aaltonen (3+2), Jouni Kulonen (1+3) ja Pasi Harju (2+0) pyörittivät nimittäin jyväskyläläisiä ylivoimalla pahemman kerran ja takoivat taululle lukemat 7-2. Vaan maaleja olisi pitänyt tehdä muissakin peleissä – Diskos siis jatkoi voitoin 2-1. Jyväskyläläisten sankareihin kuului myös voittopeleissä tehoin 2+2 maestroinut Pasi Sinikunnas. FPS-vahti vahti Niklas Bäckström torjui kelvollisesti (91,30%) hänkin.
Jatkaja parista TuTo-Hermes ratkesi tehottomuuteen. Kokkolassa oltiin mietiskelty maalivahtitilannetta ja todettu tilanne heikoksi – mutta runkosarjassa haparoinut Ari Vapola onnistuikin nyt kerrassaan erinomaisesti kokkolalaisten maalinsuulla (94,23%). Vika oli vain ja ainoastaan kenttäpelaajissa: Hermes nimittäin teki kolmessa pudotuspelissään vain neljä maalia. Tänäkin keväänä epäonnea oli juuri pudotuspelien alla, sillä hyökkäyksen rivit harvenivat Tuomas Reijosen ja Kalle Mattilan jouduttua loukkaantuneina sivuun.
TuTokaan ei maaleilla juhlinut, mutta onnistui hivenen paremmin ja selvitti tiensä toisella kierrokselle 2-1 (3-2, 1-0, 3-1). Jännitys säilyi kaikissa peleissä loppuun asti. Ensimmäisessä kohtaamisessa Heikki Kettunen tasoitti pelin Hermekselle ajassa 58:05 – mutta Ville Hirvonen kuittasi vain kolmetoista sekuntia myöhemmin. Toisen ottelun ainoan maalin teki runkosarjassa vain kahdesti osunut Timo Seikkula keskimmäisen erän alussa, ratkaisupelissä kaikki neljä osumaa syntyivät jo avauserässä. TuTon kenttäpelaajista vain Hirvonen ja Jani Väänänen kasaan kaksi tehopistettä, joten kiitellyimpiä pelaajia olivat maalivahdit: tasan 96% varmuudella voitot torjunut Timo Kinnunen ja tappiopelissä miehekkäästi (33/34) tuurannut Pekka Mäkitalo.
Kahden edellä mainitun pariskunnan mukaisesti myös Jokipoikien ja KooKoon välienselvittely venyi kolmanteen otteluun, eikä vieraissa juhlittu nytkään. Sami Heikkinen pelasi Vapolan tavoin kerrassaan loistavasti (93,55%), mutta lopputulos oli sama kuin Hermeksellä. Torjunnat eivät suuremmin auttaneet, sillä KooKoo sai yllätettyä Tommi Nikkilän ja Jarno Saarelaisen vain kuudesti. Mikko Liukkonen iski maaleista kaksi. Akseli Tomi Pöllänen (3+1) – Mikko Kinnunen (0+5) sen sijaan pyöritti joensuulaisille tehokasta ylivoimaa ja Jokipojat selviytyi jatkoon voitoin 2-1 (2-0, 4-2, 5-2).
Parin avausottelussa 27 torjuntaa riittivät Tommi Nikkilälle nollapeliin ja kaksi ylivoimaosumaa joensuulaisille voittoon. Toisessa ottelussa KooKoo ilahdutti kannattajiaan nousten 0-1-tappioasemasta vielä ennen ottelun puoltaväliä 4-1-johtoon. Nyt oli 33 torjuntaa tehneen Heikkisen vuoro loistaa, Nikkilä puolestaan sai luistella vaihtoon 14 torjunnan jälkeen. Jarno Saarelainen saikin jatkaa ratkaisevassa pelissä, torjuen 23 kouvolalaisyritystä. Altavastaajana pelissä ollut KooKoo roikkui mukana vielä päätöserässäkin, kunnes Pasi Nissinen iski ratkaisun tyhjiin. Pimennossa pysyneen Timo Nurmbergin (0+2) kausi päättyi puolestaan käytöskymppiin summerin soitua.
| divarikarsinnat Jukurit ja K-Vantaa nousujuhlissa
[lue lisää] |
Sport ja Diskos nousua tavoittelemaan
Pääsyä Kärppien ja Pelicansin seuraksi SM-liigakarsintaan tavoittelivat siis pariskunnat Sport-Jokipojat ja Diskos-TuTo. Sport kellisti vastustajansa avauskierroksen tapaan suoraan kahdessa ottelussa. Ensimmäinen ottelu päättyi selviin 5-1-lukemiin, vaasalaisten iskettyä kolme maalia toisen erän ensimmäisellä puoliskolla. Ottelun hahmoja olivat taitava keskushyökkääjä Patrik Westerback, joka ehti kahdesta jäähystään huolimatta kerätä tehot 1+2, sekä tehokas latvialaispuolustaja Oleg Sorokins (2+1). Toisessa koitoksessa loistivat ennen kaikkea maalivahdit, mutta Kristian Hjerpen ja Veli-Pekka Ahosen iskivät tarvittavat Sport-osumat toisen erän loppuun.
Pudotuspeleissä tehokkaina häärivät vaasalaisista myös Jari Kesti (3+1) sekä puolustaja Robert Salo (0+4). Runkosarjassa juhlineen Antti Virtasen oli sen sijaan tyytyminen neljässä matsissaan yhteen syöttöpisteeseen. Marko Härkönen (94,87%) oli pudotuspelien paras molari, puolet pelannut Tero Leinonenkin (90,91%) torjui kohtalaisin tilastoin. Joensuulaismaalivahteja Nikkilä (92,86%) ja Saarelainen (90,32%) ei voi moittia heitäkään. Jokipoikien kevään ykköskolmikon muodostivat Kinnunen (0+6), Pöllänen (4+1) ja Andrejev (2+3). Jaakko Piiroinen syötti molemmat Sportia vastaan tehdyt maalit.
Toisessa otteluparissa päädyttiin kolmeen selvään kotivoittoon. Ottelut päättyivät 6-2, 7-3 ja 5-1, mikä vei Diskoksen liigakarsintaan. TuTo sinnitteli Markku Vuorisalon maaleilla ensimmäisen pelin avauserän ajan, mutta sitten Diskos meni menojaan kolme maalia alustaneen Tuomo Jääskeläisen johdolla. Toinen koitos repesi turkulaisille vasta päätöserässä, johon lähdettiin TuTon niukassa 3-2-johdossa. Diskos oli johtanut matsia vielä toisen erän alussa, mutta nukahti sitten seuraavan tauon jälkeen. TuTo iski alle kuudessa minuutissa kiekon neljästi vastustajan reppuun. Maalille 6-2-tilanteessa vaihdettu Tero Kujala osoitti hallitsevansa hermot ja pelasi ratkaisevassa kolmannessa koitoksessa erittäin vahvasti. Pekka Mäkitalo sen sijaan joutui antautumaan reilun 33 aikana jo neljästi ja peli oli sitä myöten selvä.
TuTo-sarjan tehokkaimpia jyväskyläläisiä olivat Mika Välilä (2+3), Pasi Sinikunnas ja Tuomo Jääskeläinen (1+3), sekä kolmesti osunut Jussi Passi. Markku Vuorisalo teki kolme maalia TuTolle. Viidessä pudotuspelissään Sinikunnas keräsi yhteensä kahdeksan tehopistettä. Diskos-molareista Sampsa Siivosen torjuntaprosentti jäi alle yhdeksänkymmenenyhden kahdesta FPS:ia vastaan pelatusta nollapelistä huolimatta ja Tero Kujala (90,00%) jakoi TuTon Pekka Mäkitalon ja Timo Kinnusen kanssa jumbosijan koko porukan torjuntaprosenttitaulukossa. Turkulaisjoukkueen tehokkaimpia pelaajia kuudessa pudotuspelissä olivat Markku Vuorisalo (3+1), Mertsi Raitanen (1+3) ja Ville Hirvonen (1+3). Eniten miinuksia koko porukasta keräsi tililleen Diskoksen Mikko Lähteelä (-5).
Diskos oli viettänyt avoimien ovien päiviä kevään ratkaisupelien molemmilla vierasreissuillaan: sen verkkoon oli isketty sekä Forssassa että Turussa seitsemän kassia. Pelicans oli puolestaan saanut kasaan vain 24 pistettä, ja sitä huonommin maalinteossa oli onnistunut koko SM-liigan historian aikana vain KalPa. Niinpä ennakkoasetelmat eivät olleet aivan selvillä kenelläkään, vaikkei Jyväskylän kakkosjoukkueen liiganousun puolesta kovin moni vetoa olisikaan ollut valmis lyömään.
Pelicans oli kuitenkin kaikesta huolimatta liigajoukkue, minkä se teki varsin selväksi heti ensiminuuteilta lähtien. Diskoksen peräpää kestänyt näissä peleissä lainkaan. Varsinkin Brett Lievers oli aivan liian hankala pidettävä jyväskyläläisille. Diskos-puolustuksen riittämättömyyden ruumiillistuma oli Juha Hanhikoski, joka keräsi kolmessa pelissä lukemat –7 ja 18 rangaistusminuuttia. Maalivahti Sampsa Siivosenkin torjuntaprosentti jäi varsin alhaiseksi (85,0%). Kokemuksen lisäksi Diskokselle kertyi peleistä kolikoitakin, sillä Jyväskylässä pelattua toista osaottelua oli katsomassa 2431 ihmistä – enemmän kuin kummassakaan Lahden pelissä. Runsas yleisökään ei auttanut jyväskyläläisiä. Pelikaanien voittolukemat olivat 9-2, 2-6 ja 6-2. Diskoksen tehokkain pelaaja oli luonnollisesti Sinikunnas (1+2).
Sport selvisi Kärppiä vastaan pikkaisen kauniimmin lukemin, mutta lopputulos oli tismalleen sama kuin keskisuomalaisilla – laulukuoro odotti jo kolmen pelin jälkeen. Härkönen tilkitsi Sportin maalin yli 91% varmuudella, mutta kenttäpelaajat eivät löytäneet keinoja Markus Korhosen ohittamiseen. Runkosarjassa maaleja mättäneet Virtanen ja Lönnberg olivat yhä aivan jäässä. Lönnbergille vain yksi maali, Virtaselle syöttöpiste ja molemmille ruma teholukema –5. Noin 7000 katsojan edessä Kärpät otti kotivoitot luvuin 4-2 ja 5-2. Vaasan peli, jota oli seuraamassa 4366 katsojaa, päättyi vieraille lukemin 1-4. Sportin tehokkain pelaaja oli Riku Niemelä (1+2)
Kärppien yritys palkitaan viimein
Ratkaisevassa vaiheessa Kärpät kaatoi Pelicansin voitoin 3-1. Ensimmäisen ottelun ratkaisi oululaisille 4-5-voittomaalin tintannut puolustaja Jaako Niskavaara, kun jatkoaikaa oli pelattu yli 16 minuuttia. Taistelua lahtelaisiltakaan ei puuttunut, sillä he nousivat ottelussa muutamankin kerran tasoihin. Yritystä riitti toisessakin osaottelussa. Vaikka nouseminen on tunnetusti vaikeaa, oli Kärpät koko Kiekko-Suomen silmissä parivaljakon selkeä ennakkosuosikki. Niinpä Pelicansin meno toisessa ottelussa yllätti monet. Monessa oululaiskodissa kirottiin jo ottelun jälkeen, että ei kai nyt taas – ja muualla ainakin hymyiltiin vienosti voittamattoman lauman takellellessa. Täpötäysi Raksilan halli sai nimittäin todistaa Pelicansin hurjan alun: lahtelaiset nappasivat avauserän nimiinsä maalein 0-4 ja voittivat matsin lopulta 1-5.
SM-liigan ja kärppäfanien huoli oli kuitenkin vahvasti ennenaikainen ja turha. Tiukkaa toki oli jatkossakin, eikä Pelicans antanut suosiolla tuumaakaan periksi. Kolmannessa pelissä Lahdessa joukkueet tahkosivat 60 minuuttia maaleitta. Jälleen ratkaisijan rooliin nousi oululaispuolustaja. Tällä kertaa punavalon sytytti Kristian Taubert ajassa 65.03, siirtäen täten erä- ja ottelupallon Kärpille. Neljännessä kohtaamisessa Tammisen suojattien pää pysyi kylmänä ja 4-1-voitto siivitti pohjoisen pojat takaisin liigaan – yhdentoista vuoden tauon ja monen vastoinkäymisen jälkeen.
Tärkeiden jatkoaikamaalien tekijöiden – nuo osumat olivat muuten edellisvuoden ratkaisijoiden tavoin miesten ainoat maalit ottelusarjassa – lisäksi kärppäsankareita olivat molari Korhosen (93,20%) lisäksi hyökkääjät Fandul, Hagman ja Jari Laukkanen. Kolmikko teki seitsemässä karsintaottelussa 12 maalia: Fandulin tehot olivat 5+3, Hagmanin 4+2 ja Laukkasen 3+3. Lisäksi puolustaja Harri Aho jakoi seitsemän maalin johtanutta syöttöä. Igor Bondarev oli lähes ohittamaton ja huomiota ansaitsi myös nuori Jari Viuhkola. Martin Bergeron oli nimittäin loukannut olkapäänsä, joten Viuhkola sai komennuksen vastuullisen tehtävään paimentamaan Pelicansin pelättyä ykköskenttää ja ennen kaikkea Brett Lieversiä.
Karsintasarjan pistepörssin voitto meni Viuhkolan onnistuneesta panoksesta huolimatta Lieversille (4+10). Leijonanosa miehen pisteistä kertyi kolmesta Diskos-kamppailusta. Tommi Turunen iski tehot 4+4, Dan Gravelle 3+3, Jan Latvala 1+5 ja Mattias Bossonkin neljä maalia. Lievers jäi plussalle 7 maalia, seurakaveri Dan Gravelle 6 ja Bondarev parhaana kärppänä 5. Kärppien Jaako Niskavaara ja Petri Halme ottivat jäähyjä 27 minuutin arvoisesti. Juhani Tamminen ansaitsi nousun myötä vuoden valmentajan pystin.
Lahtelaistenkaan ei lopulta tarvinnut surra kauaa putoamistaan. Pitkään selvillä ollut, mutta vaiettu asia varmistui yhdeksän päivää putoamisen jälkeen, kun liiga ilmoitti laajentuvansa 13 joukkueen suuruiseksi. Se siis antoi Pelicansin pitää paikkansa ja sulki samansa ovensa muilta seuroilta, jotta epätoivotuilta vahingoilta vältyttäisiin. Tuo päätös merkitsi radikaaleinta muutosta suomalaisessa urheilumaailmassa vuosikymmeniin, sekä samalla myös perinteikkään jääkiekkomme ensimmäisen divisioonan kuolinsuudelmaa. Samalla viimeisistä karsinnoista jäi väkisinkin huono maku suuhun – olivat epäilykset sitten aiheellisia tai eivät.
Maajoukkuekentällinen
Peliajan perässä pohjoiseen ja ykkösdivariin siirtyminen oli uskalias veto lupaavalta Niklas Hagmanilta, mutta se kannatti. 21 maalia Kärpille laukonut Hagman pääsi alkusyksystä kokeilemaan kansainvälistä vauhtia Hannu Aravirran leijonaryhmässä kolmen harjoitusottelun verran. Suuremmankin roolin maajoukkuepelaajia sarjasta löytyi – ulkomaalaisten joukosta nimittäin. Divarissa pelasi tällä kaudella yhteensä tusinan verran ulkomaisia, joista maajoukkueisiin mahtui viisi peluria. Sekä Vjatsheslav Fandul että Igor Bondarev kuuluivat Latvian MM-joukkueen runkomiehiin. Tshekki pudotti Pietarissa pelatuissa kisoissa Latvian puolivälierissä, joten sen sijoitus oli kahdeksas. Fandul pelasi neljä (0+3) ja Bondarev (0+0) kaikki seitsemän kisaottelua. Molemmat olivat mukana jo marraskuun karsintaturnauksessa.
Myös FPS:n virolaisvahvistus Andrei Makrov oli suuressa roolissa maajoukkueessaan. Hän oli maansa paras pistemies B-sarjan kisoissa, tehden seitsemässä pelissä tehot 6+1. Viro jäi porukassa keskikastiin ja uuteen ensimmäiseen divisioonaan. Olympiakarsinnassa Makrov keräsi kolmesta pelistä tehot 3+1. HIFK:n junioreista Forssaan värvätty hyökkääjä pelasi myös hyvän tulokaskauden divarissa, keräten tehot 15+15. KooKoon eestinapu Olle Sildre ei puolestaan päässyt pisteille Puolassa järjestetyissä kisoissa, vaikka hänkin pelasi kaikki kuudenneksi jääneen joukkueensa ottelut. Olympiakarsinnan kolmessa pelissä Sildre osui kerran. JYP:stä Herm