Salamat ja Jokipojat mätkivät 198 minuuttia

MESTIS / Artikkeli
Kirkkonummen perjantai-illassa iskettiin tilastoihin kauden suurimmat rangaistusminuutit, kun kuusi pelaajaa sai suihkukomennuksen lopun nyrkkitappeluepisodista. Jokipoikien valmentaja Kari Rauhanen oli tapahtuneesta häpeissään. Salamoiden Vesa Surenkin suhtautui rauhallisemmin ja oli ylpeä siitä, että hänen suojattinsa puolustivat itseään ja toisiaan.

Kauden aiempi jäähyennätys oli Kiekko-Vantaan ja Salamoiden tammikuisesta ottelusta, jossa vihellettiin 196 rangaistusminuuttia. Nyt päätuomari Emil Bruins Slot jakoi tuomioita vielä kaksi minuuttia enemmän.

Vahvan taklauspelin sävyttämä ottelu eteni ilman isoja rangaistuksia 57 minuuttia, kunnes
Salamoiden puolustusalueen kulmassa tapahtui. Jokipoikien viikon vierasotteluissa turhautuneesti esiintynyt ja jo aiemmin Pekka Huhtaniemen kanssa kevyesti nahistellut NHL-laituri Pavel Brendl iski Salamoiden illan tehopelaaja Jarno Niinimäkeä takaapäin poikittaisella mailalla selkään.

Varsin pian koossa oli kolme parillista tappelijoita. Voimakkaimmin iskuja vaihtoivat ainoana ottelurangaistuksen saanut Salamoiden Teemu Siren ja Jokipoikien puolustaja Atte Valli. Jälki ei ollut kaunista. Tikkejä tarvittiin varmasti useita, eikä jäätä edes yritetty puhdistaa verestä ennen päätösminuuttien pelaamista.

Pelirangaistuksen Salamoista saivat omista osuuksistaan myös Niinimäki, joka oli alkuvaiheessa ahkerin iskujen jakaja, sekä Joni Purola. Jokipojilta suihkuun saivat passituksen Vallin seuraksi Miika Haapala ja Lauri Heinonen. Kahakalle alkutahdit sysännyt Brendl ei osallistunut tappeluun rangaistuksen arvoisesti ja sai tililleen ainoastaan kaksi minuuttia poikittaisesta mailasta.

Otteluvalvoja Heikki Dhyring ei lähtenyt arvioimaan, menivätkö tuomiot oikein.

- Käytän pykälää 510, ja saavat liitossa katsoa nauhalta, kuka teki ja mitä. Sellainen tuntuma on, että ottelurangaistuksia olisi voinut enemmänkin käyttää.

Varmuudella joukkueiden tauon jälkeisistä otteluista puuttuu ainoastaan ottelurangaistuksen myötä yhden ottelun automaattisen pelikiellon saanut Siren.

Jokipoikien Rauhanen tuomitsi nujakan jyrkkäsanaisesti.

- Pyydän yleisöltä anteeksi, täällä oli lapsiperheitä. Jääkiekon ei pidä olla tämmöistä, ei missään nimessä. Hävettää olla tämän lajin edustaja tämmöisissä talkoissa. Nämä hommat kuuluvat lihanjalostustehtaille. Säälittävää! Surkeaa!

Salamoiden Surenkin suhtautui iskujen vaihtoon rauhallisemmin.

- Se nyt oli vähän tämmöistä. Siitä olen ylpeä, että joukkueeni pelaajat puolustivat toisiaan ja itseään. Tietysti siitä tuli vähän väriä, eikä välttämättä sellaista positiivista, mutta tällä lailla joskus saattaa käydä, kun tunteella näitä asioita tehdään. Ei tähän kukaan pyri, mutta joskus vaan tunteet kuohahtavat. Ja tietysti lasten pitäisi olla jo tähän aikaan nukkumassa.

- Jos palataan vielä siihen edelliseen tilaisuuteen tässä huoneessa (Salamat-TuTo-lehdistötilaisuus), niin silloin oli lämmin tunnelma täällä, ja nyt se oli tuolla jäällä. Toivottavasti kuitenkin kaikki viihtyivät erinäisestä tilanteesta huolimatta. Maaleja tehtiin paljon, ja se on aina hieno asia, ja oli siinä mukana muutama ihan hienokin maali, Surenkin aiheellisesti muistutti.

» Lähetä palautetta toimitukselle