HeKi ja RoKi kolmilohkoisen Suomi-sarjan suosikit

MESTIS / Artikkeli
SM-liigan ja Mestiksen vanavedessä käynnistyi viime viikonloppuna myös Suomi-sarja. Sarjassa on kesän aikana tapahtunut suuriakin muutoksia sekä sarjajärjestelmässä että joukkueiden voimasuhteissa.

Suomi-sarja pelataan ensimmäistä kertaa läpi kolmen alkulohkon ja kahden jatkolohkon järjestelmällä. Mukana olevat 18 joukkuetta on syyskauden ajaksi jaettu kolmeen kuuden joukkueen lohkoon. Kevätkaudeksi yksi kolmesta alkulohkosta, numero 2 eli länsilohko, hajotetaan kahtia, ja sen joukkueista kaksi siirtyy pelaamaan jatkolohkoa pohjoisen alkulohkon joukkueiden kanssa. Loput neljä muodostavat itäisen alkulohkon joukkueiden kanssa toisen jatkolohkon. Alkulohkojen pisteet jäävät voimaan jatkolohkoissakin.

Viime kaudella Suomi-sarjaa tahkosi 19 joukkuetta, mutta nyt määrä on yhtä pienempi. Syynä ovat jälleen tälle sarjalle ominaiset sarjapaikasta luopumiset. Pohjoislohkon voittanut Diskos uupui lopulta Mestis-vuosilta periytyvän velkataakkansa alle ja aloittelee uutta nousua kolmosdivisioonasta nimellä D-Kiekko. Etelälohkossa seitsemänneksi sijoittunut WarKis vaipui kevätkauden talousongelmiensa vuoksi sekavaan tilaan ja jatkaa taivaltaan kakkosdivisioonassa. Sarjapaikkansa karsintojen kautta säilyttäneen PePo HC:n taustavoimat puolestaan väsyivät valtakunnantason kiekkoseuran pyörittämiseen, ja lappeenrantalaisten edustusjoukkue siirtyi aluetasolle kolmosdivisioonaan.

Yhden vapautuneen sarjapaikan täytti kevään karsinnoissa kakkosdivariin pudonnut Haukiputaan Ahmat. Kaksi muuta jätettiin tyhjiksi, joten paperilla 20-joukkueiseksi rakennettua Suomi-sarjaa ei tulevallakaan kaudella pelata täydellä joukkuemäärällä.

Sarja on uudistunut myös perinteisten nousujen ja putoamisten kautta. Kakkosdivisioonasta nousseita joukkueita ovat länsilohkon Lauttakylän Luja sekä itälohkon tamperelaisseura HC Montreal. Itälohkoa pelaa myös Mestiksestä pudonnut Hyvinkään Ahmat. Vastaavasti Suomi-sarjaa viime kaudella dominoinut Jokipojat kokeilee siipiensä kestävyyttä nyt Mestis-tasolla.

Jatkoajan ennustuksen mukaan viime kaudella neljän joukkoon selvinneet HeKi ja KOO-VEE tulevat olemaan kovia tekijöitä omissa alkulohkoissaan. Kolmanneksi lohkovoittajaksi arvioimme selvästi vahvistuneen RoKi-79:n.

Lohko 1 – Pohjoisessa puhaltavat uudet tuulet


1. RoKi-79

Rovaniemen Kiekon viime kausi ei ollut kehuttava. Kaudella 2002-03 sarjan parhaimmistoon kuulunut joukkue kärsi tehottomuudesta ja ratkaisupelaajien puutteesta eikä lopulta yltänyt edes pudotuspeleihin. Kesän aikana Rovaniemelle siirtyi kuitenkin erittäin kovia pelaajia, ja nimenomaan ratkaisijoiden rintama on nyt todella kova. Joukkueen valmentajana aloittaa menestyksekkään pelaajauransa jälkeen lähinnä seurajohtotehtävissä toiminut Kai Suikkanen.

RoKin kovimmat vahvistukset ovat eittämättä Suomi-sarjan pohjoislohkon kaksi edellistä pistepörssin voittajaa: Jani Rautio (Et-Po-72) ja Juho Luoma (Raahe-K). Viime kaudella tämä kaksikko tehtaili Suomi-sarjassa yhteensä 135 tehopistettä, joten rovaniemeläisten tehottomuusongelma luultavasti korjautuisi jo pelkästään heidän panoksellaan.

lähikuva

RoKi valmiina menestymään
[lue lisää]

Varmuuden vakuudeksi hyökkäystä on kuitenkin vahvistettu myös takaisin Rovaniemellä palaavalla Kärppien B-juniori Antti Erkinjuntilla ja oululaisseuran A-junnujen parhaimmistoon viime kaudella kuuluneella Jaakko Järvitalolla. Lisää tehoja tuovat Hokissa Mestistä pelannut ja viime kaudella Ruotsin Asplövenissä hyökännyt Janne Salmela sekä Lieksan Hurtista Rovaniemelle palannut Jan Heikkilä.

Viime kaudella hyvin toiminut puolustus on pitkälti ennallaan. Takalinjojen kiekolliseksi johtajaksi on kuitenkin saatu Kärpät-kasvatti Toni Karjala, joka kaudella 2001-02 teki Haukiputaan Ahmoissa pakin paikalta peräti 28 maalia 33 ottelussa! Kaksi edellistä kautta Karjala on pelannut Ruotsissa. RoKin ykkösmaalivahtina jatkaa viime kaudella erinomaisesti onnistunut Tommi Kuru. Ainoat mainittavat menetykset ovat kokenut puolustaja Marko Sten sekä viime kaudella läpimurtonsa tehnyt italialaishyökkääjä Thomas Pichler.

Arvio: RoKi on vahvistanut joukkuettaan oikeista paikoista ja on valmiina taistelemaan tosissaan jopa Mestikseen noususta. Pohjoisen joukkueista ei löydy RoKin veroista – ei alku- eikä jatkolohkosta. Avauskierroksen 18-2-voitossa PaKasta on kuitenkin paljon ilmaa. Aivan niin helppoa kautta ei rovaniemeläisille ole tiedossa.

2. Raahe-K

Raahe-Kiekon hyvä kausi päättyi viime keväänä yllättävänkin heikosti, kun joukkue menetti otteensa runkosarjan päätöskierroksilla ja joutui siksi pudotuspeleissä kohtaamaan kovan HeKin. Kesäloma alkoikin nopeasti suoraan kahden tappion jälkeen. Tälle kaudelle Timo Elfvingin luotsaama raahelaisryhmä on uusiutunut jonkin verran: tulijoita ja lähtijöitä on runsaan kentällisen verran.

Selkein menetys Raahe-Kiekolle on pohjoislohkon pistepörssin 71 pisteellään voittaneen Juho Luoman lähtö Rovaniemelle. Uusista pelaajista ei aivan vastaavaa pistelinkoa löydy, mutta kova vahvistus hyökkäykseen on entinen K-Oulun hyökkääjä Olli Piippo, jonka Mestis-ura Hokissa ei päässyt vauhtiin. Piippo tehtaili kausilla 2001-03 lähes 50 pistettä kummallakin. Muita vahvistuksia raahelaisryhmään ovat K-Oulusta tullut Mikko Lotvonen sekä uusista puolustajista kokenut Vesa Ek ja Italiasta palannut Mikko Koivisto.

Kovin ja oikeastaan ainoa menetys puolustuspäässä on Juha Falinin lähtö Hokkiin. Hyökkäyksestä poistui Juho Luoman lisäksi puolenkymmentä pelaajaa, merkittävimpänä kakkosdivisioonan Pyhäjoen Jokikiekkoon siirtynyt Jarmo Malmi. Muilta osin Raahe-Kiekon kokenut runko kuitenkin jatkaa Mika Ritoniemen johdolla. Maalin suuta vartioi edelleen tälle tasolle mainio maalivahti Sami Kitinprami.

Arvio: Raahe-Kiekko on löytänyt lähtijöille suunnilleen samantasoiset korvaajat, joten joukkueen iskukyky lienee viime kauden luokkaa. Juho Luoman korvaaminen ei tosin ole helppoa. Raahelaiset eivät taida pärjätä RoKille, mutta muiden joukkueiden pitäisi jäädä helpohkosti taakse.

3. Ahmat Haukipudas

Keväällä kakkosdivisioonaan pudonnut, mutta sarjapaikkansa muiden luopumisten johdosta takaisin saanut Ahmat lähtee uuteen kauteen vahvemmalla ryhmällä kuin aikoihin. Joukkueen runko on entinen, mutta hyökkäykseen on tullut muutama nimimies, joiden ansiosta tehoja pitäisi löytyä enemmän kuin edellisinä talvina. Penkin taakse valmentajan paikalle on siirtynyt peliuransa näillä näkymin lopettanut Ahmat-konkari Markku Holappa.

Ahmojen hyökkäyksestä poistui Holapan, Arto Holtinkosken ja Jari Kontion muodostama konkarikolmikko, mutta tilalle on saatu kovia pelimiehiä. PaKasta tullut ex-Jukurit-hyökkääjä Marko Tauriainen teki viime kaudella pohjoislohkossa peräti 60 pistettä, ja kovia lukuja voi odottaa myös Hermeksestä siirtyneeltä Petri Halmeelta sekä Ruotsista kotiseudulleen palanneelta entiseltä Kärpät-hyökkääjä Tuomas Lohikoskelta. Ylivieskan Jääkarhuista tullut Tero Huttula teki viime kaudella kakkosdivisioonassa yli 60 pistettä, ja UJK:sta siirtyneellä Risto Talvitiellä on jonkin verran Mestis-kokemusta kaudelta 2002-03. Hyökkäyksessä on myös lupaavia nuoria, kuten nopea Antti-Pekka Niemelä ja taitava Antti Sandelin.

Hyökkäyksen vastapainoksi Ahmojen puolustus vaikuttaa heikohkolta. Tällä hetkellä kokoonpanossa on vain kuusi pakkia, joten takalinjoja johtava kokenut Janne Ponto tarvitsisi lisää tukea. Luottomaalivahti Kalle Hannulalta eivät työt tule loppumaan.

Arvio: Pohjoislohkon sijoista 3-6 tullaan käymään kova vääntö, sillä lohkon neljä viimeistä joukkuetta ovat paperilla hyvin tasavahvoja. Kaksi ensimmäistä otteluaan voittaneiden Ahmojen eduksi pelin kääntävät uudet nimekkäät hyökkääjävahvistukset. Haukiputaalaisten puolustus on kuitenkin kaukana kärkijoukkueiden tasosta.

4. PaKa

Pohjoislohkon viimeiselle pudotuspaikalle keväällä yltänyt ja Jokipoikia aina kolmanteen otteluun asti kiusannut PaKa on kokenut kesän aikana enemmän muutoksia kuin mikään muu Suomi-sarja-seura, ellei sarjatasoa vaihtaneita Hyvinkään Ahmoja lasketa mukaan. Valmentaja Timo ”Rolle” Turunen vaihtui TuToa viime keväänä luotsanneeseen Pekka Virtaan, joka toi tulleessaan Kuusamoon kuusi TuTon tai Kiekko-67:n junioreissa viime kaudella pelannutta nuortamiestä.

Viime kaudella PaKan tehot olivat vahvasti kolmikon Jarno Tiilikainen – Marko Tauriainen – Igor Tuljakov harteilla. Nyt triosta on jäljellä vain 13. kauttaan PaKassa pelaava, tällä viikolla 40 vuotta täyttänyt Tuljakov. Lisäksi ringistä on poistunut huomattava määrä viimevuotisia peruspelaajia, esimerkiksi 10 maalia ampunut Aleksi Salenius, luottopakit Mikko Martikainen ja Janne Kallunki, JYPin A-nuoriin siirtynyt maalivahti Matti Pulkkinen sekä kuuluisampien kiekkoilijoiden täyskaimat Sami Kaartinen, Tuomas Mikkonen ja Tero Määttä.

Kovimmat tulokkaat PaKan riveissä ovat KooKoosta siirtynyt kokenut liigajyrä Veli-Pekka Nutikka, Hokista tullut maalivahti Lauri Rämet sekä UJK:sta ja Hermeksestä kokemusta kerännyt puolustaja Lari Virtanen. Turkulaisnuorukaisista kovimmat tilastot A-nuorten divisioonasta ovat keränneet hyökkääjät Ville Tuomola ja Tommi Vilppu.

Arvio: PaKan avauspelin tulos, 18-2-tappio RoKi-79:lle, oli hälyttävä. Joukkue on heikentynyt. Ykköshankinta Nutikka on pikemminkin työmies kuin pelinrakentaja, ja voikin olla, että Tauriaisen ja Tiilikaisen saappaat jäävät täyttämättä. PaKan seurajohto on kuitenkin Suomi-sarja-tasolle melko aktiivinen, joten jotain varmasti tehdään, jos kausi näyttää menevän aivan pieleen. Nykymateriaalilla sijat 3-5 ovat realistisia.

5. K-Oulu

Karsintojen kautta sarjapaikkansa säilyttänyt K-Oulu ei tälläkään kaudella tule toistamaan 2000-luvun alun parhaiden vuosiensa mainetekoja. Joukkue on ehkä hivenen vahvistunut, mutta niin ovat sen pahimmat kilpailijatkin. Viime kaudella oululaiset pelasivat hyvin organisoitua, mutta melko tehotonta kiekkoa, ja tänäkin vuonna K-Oulun peleissä nähtäneen vähemmän maaleja kuin esimerkiksi Ahmojen tai Et-Pon otteluissa.

K-Oulun kokoonpanosta lähti enemmän pelaajia kuin sinne tuli. Pluspuolella on kuitenkin kaksi merkittävää paluumuuttajaa. Hyökkääjä Mikko Moilanen ja puolustaja Lassi Juntunen kuuluvat K-Oulun parhaiden vuosien runkopelaajiin, ja molemmilla on takanaan pisteiden valossa mukavasti sujunut kausi ruotsalaisessa Överkalix IF:ssä. Paluumuuttajaksi on laskettavissa myös kakkosdivisioonan Oulaisten Huimasta tullut Pekka Mäkinen, joka ainakin tehojen valossa voi olla K-Oululle vahvistus. Viime kaudella hän tehtaili sarjatasoa alempana 26 ottelussa 46 tehopistettä.

Lähtijöiden lista on pitkähkö, mutta viime kauden avainpelaajista ovat riveistä poistuneet lähinnä vain Antti Leppänen ja Raahe-Kiekkoon suunnannut Mikko Lotvonen. Puolustus on mennyt koko lailla uusiksi, mutta kokeneet Ari-Pekka Kervinen ja Janne Soppela pitänevät rivit ojennuksessa. Kärppien A-junioreista K-Oulu ei ole saanut yhtään pelaajaa, mutta Suomen mestareiden B-junnuista kolme kokeilee siipiään Suomi-sarjassa.

Arvio: K-Oulu on hiukan vahvempi kuin viime kaudella, mutta ratkaisijoiden puute voi nousta ongelmaksi tänäkin vuonna. Oululaiset avasivat kauden yllätysvoitolla Raahe-Kiekosta, joten lohkon muiden joukkueiden on syytä olla varuillaan, vaikka K-Oulu onkin paperilla aika nimetön ryhmä.

6. Et-Po-72

Pahimpia menetyksiä pohjoisen joukkueista kärsi kesän aikana PaKan ohella Et-Po-72. Pelaajaliikenne joukkueen ympärillä oli tuttuun tapaan erittäin vähäistä, mutta lähinnä miinusmerkkistä. Et-Pon rinki on kauden alussa huolestuttavan kapea, joten mahdolliset loukkaantumiset voivat aiheuttaa ongelmia. Pelaaja-valmentajalla Nikolai Sikorskilla on edessään vaikea kausi.

Kovin menetys ylitorniolaisjoukkueelle oli tehohyökkääjä Jani Raution lähtö RoKiin. Rautio vei mukanaan huimat 64 tehopistettä. Lisäksi venäläisveteraani Konstantin Astrahantsev on jälleen tehnyt lopettamispäätöksen. Ennestäänkin kapeahkosta puolustuksesta lähtivät ykköskentällisessä isossa roolissa pelannut Teppo Kangas sekä Titaaneihin siirtynyt Johannes Isomaa. Heidän paikkansa ovat täyttäneet RoKin organisaatiosta siirtyneet Tero Heikkilä ja Tuomas Hietala. Heikennystä on tapahtunut, eikä puolustajia ole kauden alkaessa kokoonpanossa kuin kuusi.

Hyökkäys jatkaa Raution ja Astrahantsevin lähtöä lukuun ottamatta oikeastaan täysin entisellään. Tärkeää Et-Pon kannalta on Juha Pietsalon jatkaminen, sillä hän on tällä tasolla ehdoton tähtipelaaja. Potentiaalia koviin tehoihin löytyy muiltakin, sillä hyökkäysketjut ovat täynnä nuoria ja kehittyviä pelaajia. Siitä huolimatta Et-Po ei hyökkäysvoittoisissa maalintekokilpailuissa välttämättä enää pärjää yhtä hyvin kuin ennen.

RoKi-pakkien lisäksi ainoa uusi pelaaja joukkueessa on vuoden tauon jälkeen riveihin palannut entinen ykkösmaalivahti Jari Svenn. Maalivahtiosasto Et-Polla onkin kunnossa, sillä Svennin lisäksi myös muut maalivahdit Jari Suunta ja Jaakko Alapuranen ovat antaneet hyviä näyttöjä Suomi-sarja-tasolla.

Arvio: Et-Po on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan, vaikka maaleja on syntynyt mukavasti. Puolustus kaipaisi kipeästi vahvistusta. Ellei sellaista löydy, on Et-Po vaarassa jäädä lohkonsa jumboksi.

Lohko 2 – Länsirintamalla tasaista

1. KOO-VEE

Viime kaudella yli kaikkien odotusten pelannut ja kautensa vasta Mestis-karsintoihin päättänyt KOO-VEE lähtee uuteen kauteen suosikin asemasta. Loistavasti onnistunut valmentaja Kimmo Koivisto jatkaa tehtävässään, ja myös nuori ja nopeasti kehittyvä joukkue on pysynyt noin 90-prosenttisesti entisessä kuosissaan. Muutamia lupaavia hankintojakin on tehty. Paikalliskilpailija HC Montrealin tulo samalle sarjatasolle on ollut KOO-VEE:lle sen tarvitsema piristysruiske.

KOO-VEE:n kovin vahvistus ja ainoa Mestis-tasollakin kohtalaisen kokenut pelaaja on FPS:n entinen maalivahti Juha-Matti Taponen. Taponen ja KOO-VEE ovat toisilleen tuttuja jo viime kaudelta, jolloin forssalaisveska kävi kuukauden ajan hakemassa peliaikaa Tampereelta. Puolustuksen nimekkäimpiä tulokkaita ovat Tomi Källarssonin pikkuveli Kaj, joka pelasi viime kaudella Pohjois-Amerikassa, sekä WarKiksen avainpakkeihin kuulunut Petteri Serguskin. Tärkeitä jatkajia ovat joukkueen kapteeni ja kokenut luottopakki Tomi Tieranta sekä viime kaudella ykkösylivoiman viivamieheksi noussut nuori Henri Virta.

Uusista hyökkääjistä ovat kovimmat kannukset Suomi-sarja-tasolla keränneet Diskoksessa viime kaudella 19 maalia ampunut Teemu Lavia sekä WarKiksesta tullut Teemu Karhunen. Myös SaPKossa viime kaudella isossa roolissa pelanneelta Jussi Lambergilta odotetaan paljon. Ilveksen A-junnuista saapunut Juha Leimu oli nuorten SM-liigassa viime kaudella joukkueensa paras pistemies.

Tulokkailla on kuitenkin tekemistä ison roolin ottamisessa, sillä myös kaikki viime kauden avainhyökkääjät jatkavat. Paljon odotetaan esimerkiksi ykkösylivoiman pyörittäjänä kunnostautuneelta Kalle Kylkilahdelta, voimahyökkääjä Tomi Pylvänäiseltä sekä kovaa taistelevilta Silvennoisen kaksosilta.

Arvio: KOO-VEE:lta puuttuvat tähtipelaajat, mutta joukkue on silti vahvistunut. Länsilohko on tasainen, mutta tamperelaiset osoittivat jo viime kaudella hallitsevansa tiukkojen pelien kääntämisen edukseen. Murskavoittoja on tuskin luvassa, mutta tasainen ja laajalla materiaalilla liikkeellä oleva KOO-VEE voittaa lohkonsa.

2. VG-62

Viime kauteen sarjanousijan asemasta lähtenyt VG-62 yllätti KOO-VEE:n tavoin positiivisesti ja ylsi aina pudotuspeleihin asti. Joukkue on pysynyt kohtalaisen hyvin koossa, joten menestystä on odotettavissa tälläkin kaudella. Yhteistyö TuTon kanssa on tiivistynyt, joten apuja Mestis-tasolta on ainakin periaatteessa odotettavissa. Sarjan alkukierroksella Naantalissa ovat tutolaisista käyneet puolustaja Miikka Koski ja hyökkääjä Jussi Sipponen.

Vaihtuvuus VG-62:ssa on ollut pientä, mutta parin avainpelaajan lähdön seuraukset ovat vielä pieni arvoitus. Joukkueen paras puolustaja Vikki Tammelin ja tehokkain hyökkääjä Sami Vire siirtyivät TuToon, eikä tulokkaiden joukossa ole aikaisemmilta näytöiltään heidän veroisiaan pelaajia. VG:n uudet pelaajat ovat pääosin TuTon ja Kiekko-67:n A-junioreita, jotka pelasivat viime kaudella nuorten divisioonaa. Puolustaja Rami Katajistolla sentään on viime kaudelta tilillään 19 Mestis-ottelua TuTossa. Lisäksi joukkue sai kaksi vahvistusta Jyväskylän suunnalta, kun JYPin A-nuorten hyökkääjä Ossi Häkkinen sekä Diskoksessa viime kauden pelannut TuTo-kasvatti Jani Elo suuntasivat Naantaliin.

Joukkueen yksinäinen tähti on hyökkääjä Hannes Kymäläinen, mutta tulivoimaa löytyy muiltakin. Viime kaudella yli 10 maalia mieheen ampuneet Ville Vähämaa, Tuomas Ellilä, Matias Barck ja Kalle Salo jatkavat joukkueessa tälläkin kaudella. Myös maalivahtiosasto on ennallaan, eli Suomi-sarja-tasolle varsin kelpo kaksikko Ossi Ojanen – Kimmo Wasström jatkaa.

Arvio: VG-62 ei ole juuri heikentynyt, mutta muut ovat vahvistuneet. Tasaisemmalle KOO-VEE:lle naantalilaiset eivät pitkässä sarjassa pärjää, joten tiedossa on tiukka taistelu VT-HT:n ja SHT:n kanssa sijoista 2-4.

3. VT-HT

VG-62:n tavoin viime kaudeksi sarjaan noussut Vermuntilan Tempo jäi viime keväänä karsintaviivan alapuolelle, mutta säilytti putoamiskamppailuissa sarjapaikkansa helpohkosti. Kesän ja alkusyksyn aikana Tempo on vahvistunut, joten suunta on tehtävässään jatkavan valmentajan Jyrki Pönkän johdolla pikemminkin kohti sarjan kärkeä kuin putoamiskarsintoihin.

Uusia vahvistuksia on tullut erityisesti Tempon puolustukseen. Italiassa viimeksi pelanneet entiset UJK-puolustajat Krister Pietsalo ja Sauli Seikkula ovat kovia nimiä Suomi-sarja-tasolla. Kaikki entiset runkopuolustajat jatkavat joukkueessa entisten Mestis-pelaajien Sami Lehtisen ja Jussi Saarenheimon johdolla. Maalin suulla jatkaa kesken viime kauden ykköstorjujaksi noussut Niilo Kerminen.

Hyökkäyksen ylivoimainen hahmo, viime kaudella 24 maalia tykittänyt Mika Julkunen on näillä näkymin ripustanut hokkarit naulaan. Vaikka Julkusta lukuun ottamatta kaikki muut avainhyökkääjät kapteeniksi valitun Petri Tervon johdolla jatkavat, jättää pelkästään Julkusen lähtö ison aukon VT-HT:n tehoihin.

Pari nimekästä hyökkääjää on vastaavasti tulopuolellakin. Monien muiden VT-HT-miesten tavoin UJK:sta tuttu Juha Myllymaa on tehnyt paluun Norjan Stavanger Oilersista, ja tällä viikolla joukkueeseen liittyi myös viime kaudella Ahmojen parhaisiin hyökkääjiin Mestiksessä kuulunut Patrik Forsbacka. Myllymaa tosin toipuu vielä peukalomurtumasta eikä pelannut avauskierroksella.

Arvio: Viimekeväinen putoamiskarsintoihin joutuminen oli seurausta vaisusta alkukaudesta, joten sen perusteella ei otteitaan pitkin kautta kohentanutta Tempoa kannata aliarvioida. Nyt kehitystä on hyvä jatkaa vahvistuneella joukkueella. VT-HT tulee taistelemaan KOO-VEE:n takana sijoista 2-4.

4. SHT

Seinäjoen HT on parin kauden ajan sinnitellyt Suomi-sarjan pohjoislohkon häntäpäässä. Nyt luvassa on parempaa, sillä joukkue on kesän aikana vahvistunut. Myös Sportin kanssa solmitulta yhteistyösopimukselta odotetaan tällä kaudella enemmän, kun Juhani Tamminen on ottanut Vaasassa ohjakset käsiinsä. Kari Makkosen lähdettyä Jukka Rautakorven aisapariksi Lukkoon valmentaa SHT:tä nyt S-Kiekon junioripäällikkönä viime vuodet toiminut Niklas Hudd.

SHT on hankkinut tälle kaudelle muutaman mielenkiintoisen vahvistuksen. KOO-VEE:n riveissä hyvät pudotuspelit pelannut maalivahti Henri Hänninen torjuu nyt kiekkoja SHT:n paidassa. Hyökkäyspään vahvistuksia ovat Hokista tullut Miikka Kuusela sekä kaudella 2002-03 Ahmoissa Mestistä pelannut Jaakko Kolari. Kakkosdivarin Kurikan Ryhdistä Seinäjoelle palannut Ari Tikkala tuo kokemusta ja taitoa varsinkin ylivoimapeliin, ja Närpiön Kraftista siirtyneellä virolaishyökkääjä Andrei Logussovillakin on tilillään varsin kovat tehot alemmalta sarjatasolta. Lisäksi joukkuetta täydentävät Ässien A-junioreista tullut puolustaja Tomi Haapala sekä puolenkymmentä SHT:n omaa junioria.

Hyökkäyksen pitkäaikaiset runkopelaajat Tero Järvelä ja Mikko Nevala jatkavat pistetehtailuaan Seinäjoella myös tällä kaudella. Puolustuksen ykkösnimi Jussi Pernaa jatkaa niin ikään, ja todellista läpimurtoa odotellaan ainakin porilaislähtöisiltä Mikko Rantaselta ja Antti Pohjalaiselta. Sport-avuista Seinäjoella pelaavat tällä hetkellä puolustaja Jesper Söderholm ja maalivahti Håkan Danielsson. Pahin menetys SHT:lle on ollut viime kauden parhaan pistemiehen Juha Kaipion lähtö. Myös runkohyökkääjä Topi Kangas poistui riveistä muutettuaan töiden vuoksi Australiaan.

Seinäjoen halliolosuhteet ovat tähän asti olleet varsin vaatimattomat, mutta marraskuussa SHT:n olisi tarkoitus päästä pelaamaan kotiottelunsa uudessa hallissa. Kaupungissa saattaisi siis olla edellytyksiä isommallekin kiekkobuumille, jos joukkuekin menestyy tällä kaudella aiempaa paremmin.

Arvio: SHT ei materiaaliltaan ole ehkä aivan VG-62:n ja VT-HT:n tasolla, mutta vahvistunut ryhmä tullee taistelemaan näiden kanssa sijoista 2-4. Lähtökohdat menestykselle ovat ainakin otollisemmat kuin seuran aikaisemmilla Suomi-sarja-kausilla.

5. LLuja

Sarjanousija Lauttakylän Luja lähtee ensimmäiseen Suomi-sarja-kauteensa lähes tismalleen samalla miehistöllä, jolla se viime kaudella nousi kakkosdivisioonasta. Joukkue on tälle tasolle harvinaisen kokenut, sillä kokoonpanossa on peräti viisi yli 30-vuotiasta pelaajaa, joista kolme on saavuttanut jo ikämiesiänkin.

Lujan ainoa tälle kaudelle tullut vahvistus ja ehdottomasti joukkueen nimekkäin pelaaja on entinen liigajyrä Timo Kulonen. Lähes 400 SM-liigaottelua pelanneella pakkikolossilla on ikää jo 36 vuotta, mutta Suomi-sarja-tasolla hän lienee edelleen kova luu. Lujaan Kulonen päätyi pitkän ulkomaankiertueen jälkeen, sillä edellisen kerran mies kiekkoili Suomessa TuTon SM-liigajoukkueessa kaudella 1994-95. Väliin mahtuu peräti kahdeksan kautta ranskalaisessa HC Brestissä sekä yksi kausi Saksassa.

Muilta osin Luja koostuu pitkälti kotiseudun pojista, jotka ovat pelanneet koko uransa Lujassa tai Vammalan Palloseurassa. Joukkueen kokenut kaarti on pelannut yhdessä jo VaPS:n kakkosdivaritaipaleella 1990-luvulla. Ykkösdivarikokemusta on Mika Westerbergillä ja Marko Lausniemellä, jotka pelasivat 1990-luvun puolivälissä yhden kauden ajan ykkösdivaria UJK:ssa. Timo Kulosen lisäksi keskieurooppalaista väriä Lujaan tuo ykkösmaalivahtina jatkava Luxemburgin maajoukkueveskari, 21-vuotias Michel Welter.

Arvio: LLuja on länsilohkon musta hevonen. Joukkue on yhtenäinen ja kokenut, mutta pelaajat ovat hankkineet meriittinsä lähinnä kakkosdivisioonasta. Taitoa varmasti piisaa, mutta riittääkö vauhti? Tuskin asiaa neljän joukkoon, mutta ei missään nimessä alistu heittopussiksikaan.

6. Jeppis

Katoavaista on maine ja kunnia. Viime kaudella Jeppis oli lähellä jopa pohjoislohkon voittoa, ja pudotuspeleissäkin taival katkesi vasta toisella kierroksella Jokipoikia vastaan. Joukkue kuitenkin hajosi pahasti kesän aikana, ja nyt koossa olevalle, valmentaja Göran Riskan luotsaamalle ryhmälle sarjapaikan säilyttäminenkin on riittävän haastava tavoite.

Jeppiksen lähtijöiden lista on pitkä ja nimekäs. Poissa ovat pistelingot Marko Lapinkoski ja Henri Mustonen sekä hyökkäyksen vauhtikone Ville Lapinkorpi. Viime kaudella läpimurron tehnyt ykkösmaalivahti Ville Ranta-aho lähti Hokkiin ja kokenut kakkosveskari Tommi Hietala lopetti. Melko nimekäs lähtijä on myös entinen Hermes-hyökkääjä Kimmo Tuunala. Jeppiksen kannalta elintärkeää oli parhaan pistemiehen Petri Laitisen pitkän epäröinnin jälkeen syntynyt päätös jatkaa ryhmässä. Myös kapteeni Ville Aappola jatkaa loukkaantumisistaan huolimatta.

Petri Laitinen on tällä kaudella Jeppiksen yksinäinen tähti, sillä lähtijöiden jättämät aukot on paikattu lähinnä omilla b-junioreilla. Nimekkäin uusi pelaaja on Hermeksen edustusjoukkueessa jo teini-ikäisenä debytoinut Mikko Hankaniemi, jonka lopullinen läpimurto Mestis-tasolla on kuitenkin toistaiseksi tekemättä. Mielenkiintoisia tulokkaita ovat myös parikymmentä Mestis-peliä Hermeksessä pelannut Aki Lassi sekä pitkään Pohjois-Amerikassa kiekkoillut Ässät-kasvatti Tommi Levo.

Arvio: Jeppiksen aseet ovat Göran Riskan suosima liikkuva ja hyökkäysvoittoinen pelitapa sekä Petri Laitisen henkilökohtainen osaaminen. Joukkue voi yllättää, mutta Suomi-sarja lienee kuitenkin melko suurelle osalle pelaajista vielä liian kova sarja. Kuudes sija on todennäköinen.

Lohko 3 – Idässä luvassa kovia pelejä

1. HeKi

Viime kaudella Suomi-sarjan välieriin asti yltänyt HeKi on muuttunut jonkin verran viime kaudesta. Muutama avainpelaaja on lähtenyt, mutta toisaalta myös vahvistukset ovat kovan luokan pelimiehiä. Valmentajana jatkaa Jarno Pikkarainen, jonka kontaktit Joensuun suuntaan näkyvät myös HeKin kokoonpanossa. Toinen suunta pelaajavirralle on ollut Lahti, josta HeKi on saanut ainakin lainalle pari Pelicansin miestä.

HeKin kanssa sopimuksen tehneistä pelaajista kovimmat vahvistukset ovat eittämättä Mestiksessäkin jonkin verran ansioita keränneet hyökkääjät Olli Sinkkonen (KooKoo) ja Jani Kylmämaa (Hermes). Lisäksi HeKi sai Suomi-sarja-tasolle erittäin hyvän maalivahdin Pekka Mäkitalon, joka oli viime kaudella nostamassa Jokipoikia Mestikseen. Jokipoikien viimekautisesta joukkueesta myös puolustaja Juha Nissinen ja hyökkääjä Juhani Suomalainen pelaavat nyt HeKin paidassa. Todella kovan luokan vahvistuksia ovat myös toistaiseksi-statuksella HeKissä pelaavat Pelicansin puolustaja Jussi-Antti Reimari ja hyökkääjä Jussi-Mikko Makkonen.

Myös HeKin lähteneiden lista on nimenomaan hyökkääjien osalta kova: Pekka Heinonen ja Arto Roimola ovat olleet joukkueen monivuotisia tukipilareita, kun taas Tomi Inkinen ja Petri Pyhäjärvi tekivät läpimurtonsa viime kaudella. Avainpelaajista jatkavat sentään kokeneet Janne Sinkkonen ja Henri Toivanen sekä puolustuksen Anssi Silfver, Aki Nurminen ja Miikka Tölli.

HeKin muilta osin nimekkäässä ja vahvassa joukkueessa on yksi, heinolalaisille perin tuttu ongelma. Puolustus on laadukas, mutta kovin kapea. Kokoonpanossa on vain viisi puolustajaa sekä Pelicans-apu Reimari. Jos takalinjoille iskee loukkaantumissuma, voi HeKi olla vaikeuksissa.

Arvio: HeKi kamppailee itälohkon voitosta HC Montrealin kanssa. Rutiini Suomi-sarjassa pelaamisesta tuo etua HeKille, mutta puolustuksen kapeus on uhka. Jos loukkaantumiset eivät koettele sitä, on HeKi vahvin ehdokas lohkovoittajaksi.

2. HC Montreal

Tamperelainen HC Montreal on tullut kovalla rytinällä Suomi-sarjaan. Seuralla on koossa erittäin nimekäs yhdistelmä, mutta on arvoitus, kuinka moni harjoitusringissä olevista entisistä liigapelaajista todella pelaa joukkueessa koko kauden. Joka tapauksessa HCM on tehnyt niin vakuuttavan nousun kolmosdivarista Suomi-sarjaan, että voittokulun katkeamiseen ei ole mitään syytä uskoa.

HCM:n maalivahtikolmikko on yksi Suomi-sarjan kovimpia. Viime kaudella Hokin ykkösmaalivahtina Mestistä pelannut Jaakko Huhti on vahvin ehdokas vastuuvahdiksi, mutta myös Saksasta palannut Samuli Peltosara on kova nimi tälle tasolle. Myös kolmannella veskarilla Jarno Halmeella on kokemusta aina vanhasta ykkösdivarista asti. Puolustus on niin ikään nimekäs, vaikka Ismo Sirén siirtyikin Hermekseen. Vielä viime kaudella SM-liigaa Ässissä pelannut Pekka Kangasalusta on takalinjojen kovin nimi – hän ei tosin pelannut avauskierroksella.

Hyökkäyksen kovimmat tulokkaat ovat viime kaudella Mestistä pelanneet Eero Lajunen (KooKoo), Pasi Reunanen (Salamat) ja Juha-Matti Tomunen (Ahmat). Lisäksi joukkue on täydentynyt muutamalla Ilveksen ja Tapparan viimekautisella A-juniorilla. Jo entuudestaan HCM:n riveissä on sellaisia tekijöitä kuin Kimmo Lisko, Teemu Numminen ja Sami Järvenpää.

Arvio: HC Montreal avasi kauden vakuuttavasti kaatamalla Ketterän 7-2. Kakkosdivisioonasta tamperelaisryhmä ei löytänyt itselleen kunnon vastusta, ja Suomi-sarjaankin joukkue on äärimmäisen kova. Aivan lohkovoittoon eivät eväät taida kuitenkaan riittää.

3. Titaanit

Kotkassa ollaan tutussa tilanteessa. Kasassa on jälleen nuori joukkue, jonka parhaat vuodet lienevät vielä edessäpäin. Pelaajaliikenne ei satamakaupungissa ole ollut kovin vilkasta, mutta sekä lähteneet että tulleet pelaajat ovat ison roolin miehiä. Oman kaupungin pojista koostuva runko on suurin piirtein ennallaan.

Kovin vahvistus Titaaneiden joukkueessa on suoraan SM-liigasta kasvattajaseuraansa palannut nuori puolustaja Ossi-Petteri Grönholm. Toinen mielenkiintoinen tulokas takalinjoilla on Et-Po-72:sta tullut Johannes Isomaa, joka kuului Ylitorniossa joukkueensa runkopuolustajiin. Hyökkäys on vahvistunut nuorilla ja nälkäisillä Mestis-pelaajilla. Ahmoissa ja Haukoissa pelannut Joni Hakonen, FPS:stä tullut Henri Pekkola sekä lähinnä Pohjois-Amerikassa kokemusta hankkinut Viljami Taimisto ovat kaikki varsin hyviä vahvistuksia Suomi-sarjaan.

Nimekäs on lähteneidenkin lista. Joukkueen ylivoimaisesti paras pistemies, koko etelälohkon pistepörssin voittanut Jyri Paavola sekä toinen kokenut kettu Marko Levänen suuntasivat kakkosdivariin Kuusankosken Puhdin riveihin. Kokemusta lähti myös puolustaja Kimmo Paakin ja hyökkääjä Simo Rouvisen matkaan. Tutuista sarjajyristä jatkavat sentään Terot Vuorinen ja Roiha.

Arvio: Titaanit on saanut riveihinsä lupaavia Mestis-pelaajia, joten joukkue ei välttämättä ole heikentynyt, vaikka Paavola, Levänen ja Rouvinen veivät valtavasti tehopisteitä mennessään. Ossi-Petteri Grönholmin paluu on hieno asia seuralle. Kotkalaiset käyvät Ketterän kanssa kovaa kamppailua sijoista 3-4.

4. Ketterä

Varsin alavireisesti pelannut Ketterä onnistui viime kaudella säilyttämään sarjapaikkansa hyvän helmikuunsa ansiosta ilman karsintoja. Esa Puuskan ja Jouko Viljakaisen valmentama joukkue on vahvistunut, joten sarjapaikasta tuskin joudutaan enää taistelemaan. Eväitä lohkon kärkiryhmien haastamiseen ei kuitenkaan pitkässä sarjassa taida olla.

Ketterän uusista pelaajista ehdottomasti kovimmat nimet ovat hyökkääjä Juuso Vakkilainen ja puolustaja Jani Keskinen. He olivat PePo HC:n avainpelaajia kaudella 2002-03 joukkueen pelatessa itsensä aina pudotuspeleihin asti. Viime kauden Englannissa pelannut Vakkilainen on yksi koko Suomi-sarjan parhaita hyökkääjiä ja Keskinen yksi parhaita kiekollisia puolustajia. Mielenkiintoinen nimi on myös paluun kaukaloon tehnyt entinen liigapelaaja Juha-Pekka Rinkinen. Lisäksi Ketterään ovat siirtyneet PePo HC:n viime kauden paras pistemies Joonas Mälkiä, saman seuran ykkösmaalivahti Juha-Matti Vainikka sekä muutama pelaaja SaiPan A-junioreista.

Lähteneiden listalla on paljon kokemusta, sillä riveistä ovat poistuneet esimerkiksi pitkän linjan sarjajyrät Teemu Asikainen, Turkka Partanen, Kimmo Maijanen ja Aleksander Solovjev. Myöskään sveitsiläishyökkääjä Sven Bamert sekä kesken viime kauden Ketterään palannut Simo Liukka eivät enää pelaa imatralaisjoukkueessa.

Arvio: Ketterän joukkue on edelleen melko kokenut Suomi-sarja-tasolle. Viime kaudella rutiinista ei kuitenkaan ollut suurtakaan hyötyä, vaan kausi oli vaarassa päättyä karsintoihin. Vakkilainen ja Keskinen ovat sen luokan vahvistuksia, että pelkoa samasta kohtalosta ei nyt ole. Tähtäimessä ovat alkulohkon sijat 3-4.

5. SaPKo

Itä-Savon ylpeys SaPKo on totuttu näkemään Suomi-sarjan kärkikaartissa. Nyt Ari-Pekka Selinin johtama ryhmä ei kuitenkaan kuulu suosikkeihin edes omassa alkulohkossaan. SaPKo on liikkeellä varsin pienellä pelaajaringillä, ja haaveet Mestis-noususta on toistaiseksi haudattu.

SaPKon joukkue on muuttunut viime kaudesta vain vähän, mutta muutokset ovat lähinnä miinusmerkkisiä. Tehohyökkääjä Lauri Heinonen siirtyi Jokipoikiin, kokeneet Mika Kilpeläinen ja Antti Tirkkonen lopettivat, ja Jussi Lamberg siirtyi KOO-VEEn riveihin. Tirkkonen tosin jatkaa joukkueen managerina, joten paluu kaukaloonkaan ei liene aivan pois suljettu vaihtoehto. Tulopuolella ovat pitkän linjan HeKi-hyökkääjä Arto Roimola sekä samasta seurasta saapuva pakki Antti Toivanen. Lisäksi KalPan A-junioreista ovat Savonlinnaan suunnanneet Jami Miettinen ja Jukka Niemelä.

Maalivahtiosastolla on käynyt melkoinen trafiikki. Tomi Nymanin kanssa tehtiin sopimus jo keväällä, mutta Nyman lähti ennen kauden alkua muihin maisemiin henkilökohtaisista syistä. Paikkaajaksi hälytettiin pikakomennuksella viime kaudelta tuttu italialainen Federico Bobba, mutta hän ei tälläkään kertaa vakuuttanut valmennusjohtoa. Nyt ykkösmaalivahtina pelaa kolmen ottelun sopimuksella kokenut Marko Suvelo, mutta hän hakee loppukaudeksi pelipaikkaa ensisijaisesti ulkomailta. Lisäksi SaPKon kanssa on harjoitellut legendaarinen JYP-vahti Marko Leinonen, mutta myös ”Hippoksen Hasek” hakee pelipaikkaa lähinnä Suomen ulkopuolelta.

Arvio: SaPKon materiaali on Suomi-sarja-tasolle kohtalaisen hyvä ja kokenut, mutta profiilipelaajat puuttuvat ja rinki on kapea. Sarjapaikka säilynee vaikeuksitta, mutta nousukamppailuun ei savonlinnalaisilla ole tällä kaudella asiaa.

6. Ahmat

Mestis-taipaleensa toistaiseksi päättäneen Hyvinkään Ahmojen vaikeudet uhkaavat jatkua myös sarjatasoa alempana. Valmistautumista Suomi-sarjaan varjostivat taustasotkut, kun manageriksi ja valmentajaksi pestattu Kim Pihl sai potkut jo ennen sarjan alkua. Sarja-avauksen alla valmennusvastuun otti itselleen viime kaudelta tuttu luotsi Kari Lehtinen.

Ahmojen joukkue on vaihtunut lähes täysin. Puolustuksen nelikko Ville Liukko – Teemu Jäske – Antti Chrons – Ilkka Koivisto jatkaa, mutta viimekautisista hyökkääjistä jäljellä on enää Timo Korhonen. Tämä Mestis-kokemusta kerännyt viisikko ei ollut erityisen suuressa roolissa Ahmojen pelatessa sarjatasoa korkeammalla, joten sen varaankaan on menestystä hankala rakentaa.

Uusista pelaajista on ykkösmaalivahdiksi tyrkyllä KJT:n A-junioreista takaisin Hyvinkäälle palannut Joonas Lindberg. Hyökkäyksen mielenkiintoisimpia nimiä ovat Jokerien A-nuorista GrIFK:n kautta Ahmoihin tulleet Tommi Böhling ja Jaakko Niemensivu, joiden näytöt alemmalta sarjatasolta ovat vakuuttavat. Kaksikko tehtaili viime kaudella kakkosdivisioonassa yhteensä 119 tehopistettä. HPK:n A-junioreista tulleella Miika Piikkilällä on puolestaan viime kaudelta varsin mukavat tehot (10+12=22) nuorten SM-liigasta. Samasta seurasta on Ahmoihin siirtynyt myös Jarno Tolvanen. Loput hyökkääjänpaikat täyttävät muutama kakkosdivisioonasta tullut peluri sekä kolme KJT:n junioreista saapunutta nuorukaista. Yksi heistä on Suomi-sarjan ainoa liettualaispelaaja Ramunas Strazdas.

Arvio: Ahmojen maaliero kahdelta ensimmäiseltä kierrokselta on 1-15, mikä kertoo kaiken olennaisen. Paperilla joukkue ei ole toivottoman huono, mutta lähinnä kakkosdivisioonassa tai A-nuorten divisioonassa pelanneiden pelaajien varaan on hankala rakentaa menestyvää Suomi-sarja-joukkuetta. Sarjan vauhtiin päästyään Ahmat kuitenkin petrannee ensimmäisten kierrosten tuloksistaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle