Joukkueet (1.-10.): HPK, FoPS, Sport, JYP, JoKP; SaPKo, KooVee, Valtit, KooKoo, Jäähonka
Ottelumäärä: 36
Runkosarja alkoi ennätyksellisen tasaisissa merkeissä. Häntäkolmikon muodostaneita KooKoota, KooVeeta ja Jäähonkaa lukuunottamatta kaikki muut joukkueet olivat vielä ensimmäisen neljänneksen jälkeen kolmen pisteen sisällä toisistaan. Pari aiempaa kautta divaria dominoinut HPK nousi kuitenkin massasta esiin kauden edetessä. Yhdeksän voiton putki marras-joulukuun vaihteessa vei hämeenlinnalaiset pysyvästi kärkeen ja runkosarjan päättäminen seitsemään tappiottomaan peliin varmisti lopulta ykkössijan.
Monet olivat odottaneet HPK:lta vaisumpaa vuotta, sillä joukkue oli menettänyt rutkasti tehoja. Jouni Rinne palasi kesällä Raumalle kesken kaksivuotisen sopimuksensa, Mika Sulin siirtyi Jokereihin ja tamperelaiset Pertti Lehvilä, Sakari Ahlberg, Ari Jokinen ja Heimo Iivonen pakkasivat hekin kapsäkkinsä. Uusia kerholaisia olivat muun muassa hyökkääjät Mauno Koivisto (Ilves) ja aikoinaan sarjan pistepörssinkin voittanut Veli Merta (FoPS) sekä puolustaja Hannu Jortikka (TPS) ja molari Pasi Järvinen (Ilves).
Aivan aiemman kaltaiseen maalitehtailuun ei parhaimmat syömähampaansa menettänyt HPK luonnollisestikaan yltänyt, mutta sen ei tarvinutkaan. Kerho hävisi koko runkosarjassa kotonaan vain kerran (tammikuussa FoPS:lle maalein 3-6) ja otti rutkasti arvokkaita vierasvoittoja – usein niukasti vain yhden maalin erolla. Joukkue teki 189 maalia, eli toiseksi eniten. Omassa päässä punavalo syttyi 125 kertaa – vähiten sarjassa. Pisteitä HPK sai kasaan 53.
Forssassa pantiin alle odotusten sujuneen edelliskauden johdosta iso luuta lakaisemaan. Muutos oli pakotettua siksikin, että joukkue menetti jälleen kerran avainpelaajiaan, eikä omista nuorista ollut vielä kärkiseuran vastuunkantajiksi. Jatkosopimuksen joukkueen kanssa teki vain vajaa kaksi kentällistä pelaajia, osan jäädessä ringin ulkopuolelle ja osan siirtyessä urallaan eteenpäin. Liigaan siirtyivät Mika Helkearo (HIFK) ja Pekka Uusi-Hakimo (Ässät).
Palloseuran tiedottaessa uusista hankinnoistaan loksahti monella suu auki. FoPS oli kaapannut riveihinsä KooVeen koko tehonyrkin: Pekka Järvelän, Sakari Pehun ja Pekka Orimuksen. KooVeesta siirtyivät myös Jukka Raittinen sekä nuori lupaus Esa Keskinen. Juha Naukkarinen vaihtoi vihreään paitaan JoKP:sta, Ari Tamminen ja maalivahti Olli Pennanen puolestaan SaPKosta. Yhteensä joukkueen paidan puki ensi kertaa päälleen kuluneella kaudella viitisentoista miestä.
FoPS palasikin hyökkäysvoimansa ansiosta tutulle paikalle, eli kärkitaistoon. HPK:n etumatkaa se ei enää pystynyt kuromaan umpeen, mutta kova loppurutistus pudotti haastajat kannoilta. FoPS hävisi viidestätoista viimeisestä pelistään vain yhden. 49 pistettä kasannut joukkue oli sarjan maaliahnein, tehden 207 maalia. Maalivahdit Ilkka Mäntylä, Markku Laukkanen ja Pennanen päästivät taakseen aavistuksen vajaat neljä maalia per peli.
Uusi JoKP
Vaasassa kesä ei ollut harventanut juurikaan joukkuetta. Avainpelaajista ainoastaan puolustaja Jari Munck vaihtoi maisemia siirtyessään Kärppiin. Uusia pelaajia Sportiin hankittiin ulkopuolelta vain muutama ja omista junnuista mukaan nostettiin noin kentällinen. Sport jatkoi odotetusti hyviä esityksiään ja oli taitavana porukkana varsin vaarallinen erityisesti ylivoimalla. Viimeiselle neljännekselle lähdettäessä se oli vain pisteen FoPS:n ja karsintapaikan takana. Tusinasta viimeisestä pelistään Sport voitti yhdeksän, mutta kun forssalaisten runkosarjan lopetus oli vielä tulisempi, jäi eroa lopulta kolme pistettä. Ajoittain pahoissa vaikeuksissa vieraskentillä olleen Sportin maalieroksi muodostui 180-154.
Vuotta aiemmin kolmanneksi runkosarjassa sijoittunut JYP joutui nyt passaamaan yhden sijan kerättyään nipin napin neljänteen sijaan oikeuttaneet 39 pistettä. JYP menetti Raimo Summasen Lahteen armeijavuotensa ajaksi, mutta silti se jäi siirtomarkkinoilla plussan puolelle. Korvaukseksi Summasesta Reipas lähetti Jyväskylään Risto Kurkisen, Pasi Mustonen siirtyi Jokereista ja Vesa Rajaniemi Norjasta. Muutokset joukkueen rungossa olivat hyvin pieniä. Kotiottelunsa JYP pelasi niin mallikkaasti, että niiden perusteella sillä olisi ollut sanansa sanottavana jopa taistossa kärkisijoista. Surkeasti sujuneet vieraspelit (vain neljä voittoa) pitivät kuitenkin JYP:n sijojen viisi ja kuusi paikkeilla läpi kauden. Viimeisistä kymmenestä pelistään joukkue voitti seitsemän ja nousi viimeisellä kierroksella JoKP:n ohi neljänneksi. JYP:n maaliero oli kärkikaksikon veroinen: 186-132.
Edellisenä keväänä umpikehnon kautensa karsinnoissa pelastanut JoKP oli nyt kuin uusi joukkue. Joukkueesta vaihdettiin melko lailla puolet. Lähtijöitä ei kauden aikana juurikaan ikävä tullut, sillä muuttoliikkeen nimekkäin oli SaiPan kautta Kouvolaan siirtynyt puolustaja Isto Partanen. SaPKosta kaapatun valmentaja Kai Rosvallin mukanaan tuomat uudet hyökkääjät Jari Hämäläinen ja Erkki Huttunen sen sijaan toivat joukkueeseen sen kipeästi kaipaamia tehoja ja Hannes Kapanenkin yltyi hurjaan tahtiin saatuaan vierelleen kykeneviä kavereita. SaPKosta joukkue nappasi myös rutinoituneita peruspelaajia.
Kiekkoyleisö sai todistaa "uutta JoKP:ia" heti kauden alusta, sillä joukkue aloitti kauden kuudella tappiottomalla ottelulla ja keikkui noiden kierrosten ajan myös sarjaykkösenä. Hyvää alkua seurasi kuitenkin joukkueen keskikastiin palauttanut kuuden tappion putki. Marras-joulukuun vaihteessa saavutettu seitsemän voiton sarja siivitti sen kuitenkin viimeiselle neljännekselle erinomaisista asemista. Se oli neljäntenä tasapisteissä Sportin kanssa, lähimpiin uhkaajiin oli matkaa peräti kuusi pistettä ja ylöspäin vain yksi piste. Viimeisistä yhdeksästä pelistä se voitti vain yhden ja joutui täten päästämään yhden takanaolijan ohitseen. 160 maalia tehnyt ja 144 päästänyt JoKP sai kasaan 38 pistettä, mikä oli toki sekin melkoinen parannus edellisvuoden saldoon.
Savonlinnassa joukkue oli hajonnut melkoiseksi tomuksi kevään jälkeen. Muihin divariseuroihin siirtyi miehiä reilu kentällinen. JoKP:n ja FoPS:n kaappausten lisäksi joukkuetta verotti myös Timo Turusen napannut KooKoo. Paavo Nevalainen siirtyi SaiPaan, Kari Mäkitalo Norjaan, Seppo Kyllönen Kuhmoon ja maalivahti Lasse Summa Reippaaseen. Kymmenestä parhaasta pistemiehestään joukkue pystyi pitämään vain kaksi. Uudeksi maalivahdiksi joukkueeseen hankittin Ari Timosaari, mutta muuten valmennusvastuun ottaneen Jukka Kostiaisen piti paikata lähtijöiden aukot lähinnä omilla junioreilla ja muutamalla alasarjoista hankitulla vahvistuksella. Kokenut savonlinnalaisikoni Paavo Tirkkonenkin suostuteltiin auttamaan joukkuetta. Kohtalaisen hyvin homma toimikin, sillä sarjan puolivälissä rajusti nuorentunut SaPKo taisteli kakkossijasta tasapistein FoPS:n kanssa. Kauden jälkimmäinen puolisko ei sitten sujunutkaan yhtä mukavasti, joten SaPKon 35 pistettä riittivät lopulta kuudenteen, eli viimeiseen pudotuspeleihin oikeuttaneeseen sijaan. Maaliero oli lievästi negatiivinen 158-170.
Evakoita ja muuten vaan surkeita joukkueita
KooVee oli vuotta aiemmin yllättänyt kaikki pärjäten loistavasti runsaista menetyksistään huolimatta. Tuo menestyminen kävi kalliiksi, sillä myös tätä kautta edeltävänä kesänä liikenne vei lähinnä Tampereelta poispäin. Tällä kertaa menetykset olivat liikaa, sillä menestystä ei voi sanoa saavutetun. Forssaan hukatun ykköskentän lisäksi myös kakkoskentällinen jätti KooVeen taakseen. Esimerkiksi Ilkka Huura sai kutsun Jokereihin, Hannu Henriksson ja Tero Peura Ilvekseen. Tulopuolella ei suurtakaan ruuhkaa siis ollut, mutta toisinaan laadulla voidaan korvata määrää. Lasse Tasala palasi KooVeen paitaan yhden Raumalla vietetyn kauden jälkeen. Myös junioreilla oli asenne pääosin kohdallaan ja osalla jopa taidotkin riittivät divariin.
Tampesterilaisjoukkue aloitti kauden suhteellisen heikosti, sillä ensimmäisistä kymmenestä pelistään se voitti vain kaksi - päästäen peräti 72 maalia. Jatkossa joukue sai tiivistettyä peräpäätään huomattavasti ja peli alkoi sujua. Maalintekohan ei joukkueelle juurikaan vaikeuksia tuottanut. Lopulta KooVeen saldoksi merkittiin seitsemäs sija 31 pisteellä ja maalierolla 158-181. Samaan pistemäärään ylsi toinen viime kevään karsinnoissa paikkaansa menestyksellä puolustanut joukkue, eli Varkauden Valtit. Joukkue aloitti kauden kärjen tahdissa, mutta putosi pudotuspeliviivan alle marraskuun seitsemän voitottoman ottelun putken jälkeen. Kärpistä siirtynyt Iiro Hollmenkaan ei pystynyt tilkitsemään varkautelaisten vuotavaa alakertaa, joten Valtit jäi KooVeen taakse kahdeksanneksi selvästi huonomman maalieronsa (121-194) johdosta.
Runkosarjan kaksi viimeistä erottuivat kuitenkin varsin selvästi edellämainitusta kaksikosta. Vähiten maaleja sarjassa tehnyt KooKoo sai kasaan 22 pistettä maalierolla 112-152. Espoon Jäähongan lukemat olivat vielä lohduttomammat: 16 pistettä ja maalit 128-204. Joukkueiden kaudet kulkivat suhteellisen samaa rataa. Kolmella tappiolla aloittanut KooKoo nousi marraskuussa kuuden tappiottoman pelin sarjan ansiosta hetkeksi jopa viidenneksi. Sen jälkeen kyyti oli kylmää, sillä seuraavat viisitoista peliä sujuivat ilman voittoa. Jumbosija olisi kutsunut kouvolalaisia, ellei Jäähongalla olisi kulkenut vieläkin huonommin. Espoolaisjoukkue haki samoihin aikoihin voittoa turhaan 20 peräkkäisestä ottelusta. Molemmat joukkueet voittivat myös koko kauden aikana vain yhden vieraskamppailun: paikkakin oli kummallakin sama, eli Varkaus. Jäähonka onnistui voittamaan heti toisen matkapelinsä, KooKookin marraskuun alussa.
KooKoo oli pelannut edellisenä vuonna vähintäänkin kohtuullisen kauden, mutta nyt samalta miehistöltä ei tuntunut onnistuvan maalinteko lainkaan. Joukkue ei ollut edes varsinaisesti heikentynyt, oikeastaan päinvastoin. Muutaman pelaajaan liikehdinnässä kirjaimellisestikin suurin siirto oli isokokoisen keskushyökkääjä (sittemmin puolustaja) Timo Turusen hankkiminen SaPKosta ja Esa Sirénin palaaminen jäälle. Hallityömaan johdosta joukkue joutui pelaamaan kauden evakossa Sarkolan tekojääradalla, mikä omalta osaltaan laski sekin fiilistä joukkueen sisällä.
Jäähonka oli selvinnyt aiemmat viisi divarikauttaan vailla karsintoja. Kovin ruusuisista lähtökohdista se ei kuitenkaan tähän kauteen päässyt, sillä edelliskauden joukkueesta se sai pidettyä riveissään maalivahdin lisäksi vain reilun kentällisen miehiä. Maaleissa mitattuna se menetti edelliskauden tehoistaan noin kolme neljäsosaa. Muutaman kovan luokan vahvistuksen joukkue kuitenkin onnistui hankkimaan. Espoolaisten riveihin siirtyivät neljä kautta HIFK:ssä ja Jokereissa hyökännyt Rainer Risku, Aki Mäkinen ja Tom Vuorijärvi Jokereista sekä maalivahti Hannu Riihimäki ja Isto Hairo HIFK:stä.
Kärjessä kärjen ulkopuolelta
Pistepörssin ykkösijan nappasi itselleen KooVeeseen tamperelaisten pelastukseksi palannut Tasala tehoin 28+34. Kolmekymppisen Hannu Kapasen toinen divarikausi Joensuussa sujui huomattavasti debyyttiä valoisemmissa merkeissä. Joukkueen peli kulki ja Hannes iski eniten maaleja sarjassa. Tehot 30+27 riittivät kakkossijaan. Rainer Risku oli mukana melkein joka toisessa Jäähongan maaleista ja sijoittui pörssin kolmanneksi tehoin 26+25. Viiden joukkoon ei kärkiseurojen miehillä ollut asiaa, sillä seuraavat sijat menivät JoKP:n Jari Hämäläiselle sekä SaPKon Pekka Nissiselle. Parikymppinen Hämäläinen jatkoi seuranvaihdostaan hämmentymättä maalintekoa viime kauden malliin ja keräsi pisteet 28+20. Kokeneempi Nissinen iski tehot 24+24.
FoPS:n tehokkaimpia olivat tuoreet hankinnat. Pistepörssissä kuudenneksi sijoittunutta Järvelää (19+29) seurasivat Pehu (28+18) sekä Orimus (19+24). Edelliskauden miehistöstä Pekka Saikkonen (23+19) kiilasi väliin, ennen kuin estradi oli taas vahvistusten: Ari Tamminen (20+20), Jukka Raittinen (9+25) ja loistavan tulokaskauden pelannut Esa Keskinen. Nuori Keskinen käytti näyttöpaikan hyväkseen, keräten 27 pelistä mukavat tehot 14+18. Toista FoPS:n tamperelaislupausta, Jari Hellettä, puolestaan koittelivat loukkaantumiset. Hyökkääjä pelasi vain 21 peliä, mutta ehti tehdä niissä tehot 12+7. Vaasalaisten pörssiykkönen oli koko sarjan kymmenenneksi yltänyt Kaj-Ove Ahlmark (27+19). Sportista löytyi myös muutama muu kovan luokan ratkaisija. Timo Salomaa (25+19) lähes tuplasi edelliskauden pisteensä ja Börje Eriksson (18+24) oli koko sarjan seitsemänneksitoista tehokkain, vaikka pelasi vain 27 ottelua. Nuori Staffan Nykvist (21+18) mahtui juuri kahdenkymmenen sakkiin ja Seppo Hirvonenkin iski 17 maalia.
Vaikka runkosarjan voittanut HPK onnistuikin iskemään kiekon maaliin keskimäärin reilut viisi kertaa joka pelissä, ei sen pelaajat tehoilla juurikaan juhlineet. Mauno Koivisto todisti olevansa kovempi kiekkoilija kuin kaimansa lentopallossa, takomalla heti ensimmäisellä divarikaudellaan tehot 26+20. Hannu Savolainen (18+26) ylsi tuttuun menoon ja Timo Hyttikin (20+17) piste/peli-tahtiin. Omista junioreista nostettu 18-vuotias Mika Lartama (18+11) onnistui hänkin hyvin. Huomattavammasti kokeneemmat Juha Hietanen (8+21), Pentti Pietilä (13+10) sekä Veli Merta (9+14) eivät aivan odotetulle tasolle yltäneet.
JYP:n tehokkain oli Risto Kankaanperä (22+25). Joukkueen iloisimpia yllättäjiä olivat kuitenkin nuoret tulokkaat Matti Kautto ja Tero Lehikoinen. 64-syntynyt Kautto keräsi 31 pelistä pisteet 15+20 ja vuotta vanhempi, kaikki pelit pelannut, Lehikoinen 20+12. Uusista hankinnoista Mustonen iski 21 maalia, Rajaniemi keräsi tehot 7+22 ja Kurkinen teki pelaamissaan 17 pelissä pisteet 6+7. Maalivahti Kari Viljanen kuului yhä sarjan eliittiin.
Nuorta voimaa myös muualla
JoKP:ssa Kapaselle ja Jari Hämäläiselle tukea antoivat Erkki Huttunen (15+17) ja 19-vuotias Markku Kyllönen (13+16). Hämäläisen ja Huttusen entisessä seurassa SaPKossa Pasi Nissisen tuliparina hääri yhä tehokas Steve MacDonald (27+20). Savonlinnalaisnuorista parhaiten esiin nousi 18-vuotias Arto Heiskanen, joka keräsi 36 ottelusta tehot 19+12. Pari vuotta vanhempi Jari Hirsimäki oli jo edellisellä kaudella esittänyt lupaavia otteita KooVeen paidassa, mutta läpimurron aika oli vasta nyt. Hyökkääjä iski tamperelaisille 32 pelissä 23 maalia ja antoi 17 maalisyöttöä. Veturinlämmittäjä Raino Heikkilä oli KooVeen kolmanneksi tehokkain pistemäärällä 18+17.
Valttien valtteja olivat Vesa Rytkönen (15+19) ja toisen polven kiekkoilija Risto Turtiainen (16+15). Myös KooKoon paras pistemies oli lähtöisin Varkaudesta. "Varkauden Retski" Aki Räisänen keräsi toiselta KooKoo-kaudeltaan tehot 20+14. Maalinteon kanssa tuskailleen joukkueen pelaajista Räisäsen lisäksi vain puolustaja Martti Narinen (13+20) sekä vielä tuolloin hyökkääjänä pelannut joensuulaislähtöinen Timo Turunen (11+10) saivat kaksikymmentä tehopistettä kasaan. Vuoden tauon jälkeen kaukaloon palannut KooKoo-legenda Esa Sirén ei parhaiden päiviensä veroiseen vauhtiin yltänyt hänkään: 29 pelistä pisteet 5+10. Jäähongankaan pisteet eivät järin tasaisesti jakaantuneet: Rainer Risku ja paluun divariin tehnyt Tomi Taimio (18+27) tekivät kehteen pekkaan kolmasosan joukkueen maaleista. Espoolaisseuran kolmanneksi paras pistemies Heikki Viitanen sai kasaan vain kahdeksantoista tehopistettä.
Tällä kaudella rangaistusten jakaantuminen oli kerrassaan poikkeava. Tamperelainen taitokiekko toi KooVeelle minuutteja 529 ja normaalisti taulukon toisen pään miehittänyt KooKoo istui aitiossa 514 minuutin verran. "Sika-HPK" sen sijaan löytyi vasta tilaston keskivaiheilta, ja selvästi vähiten (324) jäähyjä otti JoKP. Henkilökohtaisen kisan voitti Jäähongan peräti 42 kakkosta istunut Jari Taipale 95 minuutillaan. Sportin Richard Little saalisti 82 minuuttia, kovia taklauksia jaellut KooKoon puolustaja Ari Korte ja FoPS:n Juha Härkälä 75 minuuttia kumpainenkin. SaPKon Steve MacDonald otti viitossijan 70 minuutillaan. HPK:n Tapani Jaatinen oli toki tutussa vauhdissa, mutta pelasi vain 23 ottelua ja jäi täten 46 minuuttiin.
Ulkomaalaisia divarikaukaloissa nähtiin vain muutama. Sportin Pikku-Rikun pelilliset ansiot eivät järin suuret olleet. Mies keräsi vain tehot 3+8 mutta oli pienestä koostaan huolimatta ilkeä ohitettava. Vaasassa käväisi myös maalivahti Gary Clark, jolle merkittiin seitsemän ottelua. MacDonald puolestaan kuului sarjan parhaimmistoon tälläkin kaudella.
Vaasassa yleisö löysi tiensä halliin kiitettävällä aktiviisuudella muutaman heikomman vuoden jälkeen. Sportin kotipelejä oli katsomassa keskimäärin 2300 katsojaa. Seuraavaksi parhaimmat luvut keräsivät viidenneksellä määräänsä kasvattanut JoKP (1940) ja saman verran menettänyt HPK (1790). Savonlinnassa pudotus oli radikaali, mutta keskiarvo pysyi vielä kohtalaisena (1650). Jyväskylässä, Kouvolassa ja Forssassa määrät kasvoivat hivenen; joukkueiden katsojakeskiarvot olivat pari sataa päälle tuhannen. Varkaudessa tuhannesta jäätiin hivenen, KooVeen (480) ja Jäähongan (320) tekemiset eivät juurikaan katsojia liikuttaneet.
Kerho kämmää homman – taas
Uuden sarjajärjestelmän mukaisesti kaksi liigakarsintaan selviävää joukkuetta ratkottiin pudotuspeleillä. Runkosarjan parhaiten klaarannut kaksikko HPK ja FoPS sai levätä ensimmäisen kierroksen, jossa Sport ja SaPKo sekä JYP ja JoKP mittasivat toisensa. Sport ja SaPKo olivat runkosarjassa pelanneet neljä erittäin tasaista taistoa. Sport oli voittanut toisen kotipelinsä maalilla ja hävinnyt toisen samalla marginaalilla. Savossa ensimmäinen kohtaaminen päättyi tasan 6-6 ja toisessa isäntäjoukkue oli parempi maalein 2-1. Ratkaisupeleissä Sport oli kuitenkin liian kova luu kotonaan ja vei avauksen maalein 8-2. Toisessa pelissä nuori SaPKo piti paremmin pintansa, mutta lopputulos oli kuitenkin sama. Niukan 4-5-voiton turvin Sport jatkoi toiselle kierrokselle otteluvoitoin 2-0.
JYP:n ja JoKP:n välinen ottelupari näytti paperilla selvältä. JYP oli voittanut runkosarjassa molemmat kotipelinsä selvästi (4-1 ja 6-2) ja hakenut vielä aivan viime kierroksilla murskavoiton Joensuusta. Ottelusarja venyi kuitenkin täyteen mittaansa, eli kolmeen peliin, eikä JYP päässyt todellakaan helpolla. Se voitti ensimmäisen pelin kotonaan 7-5, mutta Joensuussa kotijoukkue tasoitti hurjan taistelun jälkeen voitot lukemilla 5-4. Kolmas ja ratkaiseva peli päättyi JYP:lle 4-3.
Vaikka FoPS olikin ollut erittäin vaikea vastus Sportille runkosarjassa (voitot 10-4, 9-0, 2-6 ja viimeinen kohtaaminen Sportille 5-3) odotettiin joukkueiden kohtaamisesta tiukkaa ja runsasmaalista. Eikä odotukset aivan mönkään menneetkään, sillä kotitaian pidettyä puolin ja toisin venyi sarja viiteen peliin. Ensimmäiset kaksi peliä olivat myös suhteellisen tasaiset: FoPS aloitti 3-2-voitolla ja Sport peesasi lukemin 7-5. Maaliverkkoja pullisteltiin seuraavaksi Forssassa, jossa kotijoukkue kuritti vaasalaisia tylysti 11-1. Sport nousi vielä tasoihin voittamalla pakkoraossa kotonaan 4-1, mutta viides peli päättyi FoPS:n selviin voittolukemiin 10-4.
Toisessa finalistiparissa kohtasivat siis HPK ja JYP. Kovin moni ei JoKP:n kanssa tahkonneen JYP:n mahdollisuuksiin uskonut, vaikka keskisuomalaiset olivatkin olleet runkosarjassa harvinaisen hankala vastus HPK:lle. Heikkona vierailijana mainetta niittänyt JYP iski samantien luun kerholaisten kurkkuun avaamalla pelin 3-5-voitolla. Kotona hurmiossa pelannut joukkue oli parempi lukemin 6-3 ja pisti samalla oikein terävän veitsen hämeenlinnalaisten kurkulle. Ylivoimaisena suosikkina pariin lähtenyt HPK putosi liigakarsinnoista suoraan kolmella voitolla, kun JYP haki toistamiseen voiton Hämeenlinnasta, nyt maalein 1-3. Jälleen katkeran kohtalon kokenut HPK sai ottelusarjan kolmessa pelissä tehtyä vain seitsemän maalia.
Helppo ja tuttu homma
Myös karsinnat pelattiin aiemman sarjamuodon sijaan ottelupareittain. JYP:stä ja FoPS:sta ei raskaiden pudotuspelien varteenotettaviksi haastajiksi enää liigaseuroille ollut. Varsinkin kun Lukko ja Jokerit olivat suhteellisen selvänä jumbokaksikkona saaneet keskittyä karsintoihin jo pitemmän aikaa. Halliton JYP joutui lisäksi pelaamaan oman "kotipelinsä" Kuopiossa.
Jokerit avasi pelin JYP:iä vastaan hallitulla 4-1-voitolla. Peli oli selvä, kun narrilauma pari päivää myöhemmin haki maalivahti Rauli Sohlmanin johdolla komean 0-5-vierasvoiton. Kolmas peli oli pelkkä muodollisuus, jossa Jokerit sinetöi sarjapaikkansa seuraavaksikin kaudeksi tylyin numeroin 11-2. Yhteismaalit kolmesta voitosta olivat Jokereille 20-3. Jokerit oli karsimassa jo kolmantena peräkkäisenä keväänä, joten rutiiniakin joukkueesta löytyi. Parhaimmat pistemiehet olivat Jon Fontas (3+4), Sakari Petäjäaho (1+4) ja Arto Sirviö (4+0).
FoPS oli saanut omaan ottelupariinsa kotiedun, mutta sekään ei auttanut. Ensimmäisessä pelissä kotijoukkue näytti Lukolle mitä perinteinen forssalaiskiekko on. Peli päättyi 6-11. Yhtä selvällä marginaalilla Lukko hoiteli homman myös seuraavassa pelissä, jossa se oli parempi 8-3. Kolmanteen peliin FoPS tuli valmiiksi alistuneena, Lukko taas voitonvarmana – 1-9. FoPS sai kolmessa pelissä kiekon Kari Kaupinsalon selän taakse kymmenen kertaa, mutta Lukon pannahinen iski vastaavasti peräti 28 kassia...
Lukon säilymisen kapellimestareina toimivat Ismo Villa (7+3) ja Jarmo Lilius (0+7). Kohtuullisen messevät tehot merkkauttivat tilastoihinsa myös Jari Laiho (5+1), Jarmo Huhtala ja Vesa Vehmanen (3+3), Olli Tuominen (2+3) ja Tero Käpynen (1+4). FoPS:n tehokkain oli Pekka Järvelä, joka teki kolmessa pelissä kaksi maalia ja antoi yhden maalisyötön.
Kaksi nousijaa
Myöskin putoamiskarsintaan joutuneet joukkueet ratkottiin pudotuspelien avulla. KooVee oli runkosarjassa voittanut Jäähongan kaikissa neljässä pelissä (5-2, 4-3, 3-8 ja 4-8) eikä se nytkään ollut aikeissa päästää kumppania pulasta. Jäähonka taisteli kuitenkin aivan eri tavalla kuin runkosarjassa. Ensimmäisen pelin KooVee voitti niukasti 8-7, mutta Espoossa peli päättyi kotijoukkueelle 10-6. Kolmannessa pelissä KooVee oli herra ja hidalgo ottaen etulyöntiaseman 8-2-voitollaan. Viidetttä kamppailua ei tarvittu, kun KooVee punnersi Espoosta matkaansa vapauttavan 5-6-voiton.
Toisen otteluparin keskinäisistä runkosarjakamppailuista KooKoo oli voittanut kaksi ensimmäistä ja Valtit kaksi viimeistä. Merkit viittasivat siis siihen, että karsimaan lähtee pahoin peli-ilonsa hukannut kouvolalaisjoukkue. KooKoo otti kuitenkin avausvoiton tililleen maalein 1-4, ja sai siitä rutkasti itseluottamusta. Kadonnut maalintekokyky alkoi löytymään, kun joukkue iloitteli väliaikaisella kotijäällään numeroiksi 9-3. Valtit otti kolmannesta pelistä pakkovoiton kotonaan (5-1), mutta joutui karsintasarjaan häviöin 3-1 KooKoon voitettua neljännen pelin 7-3.
Varsinainen karsinta järjestettiin samalla formaatilla kuin ennenkin, eli kaksinkertaisena neljän joukkueen sarjana. Kakkosesta mukaan tulivat Imatran Ketterä sekä KalPa Kuopiosta. KalPa oli hävinnyt ennen karsintasarjaa koko kauden aikana vain yhden ottelun ja selvittänyt pudotuspelivastustajansa TuTonkin suoraan kahdessa ottelussa. Myöskään imatralaiset eivät olleet ottaneet tappioita tavakseen ja olivat hävinneet niin ikää vain kertaalleen. Lieksan Hurtista ei juurikaan vastusta Ketterälle ollut.
KalPalle ei löytynyt pysäyttäjää myöskään karsintasarjassa. Imatralla se hävisi, mutta muuten Reino Ruotsalainen johdatti joukkuettaan voitosta voittoon. Viisi voittoa, maaliero 38-21 ja kymmenellä pisteellä divariin. Vielä selvemmin erottui toinen joukkue. Jäähonka hävisi kaikki pelinsä ja putosi nollakerholaisena kakkoseen. Joukkue kyllä yritti säilyä tosissaan, muttei voinut tappioille mitään. Kotona joukkue jopa ylsi vain maalin tappioon KalPaa vastaan. Maaliero espoolaisilla oli 18-37.
Toista ensi kauden divaristia sen sijaan selviteltiin hartaasti. Valtit oli voittanut Ketterän kotonaan ja yltänyt Imatralla tasapeliin, mutta Ketterän pelasti voitto KalPasta. Niinpä molemmat joukkueet päätyivät seitsemään pisteeseen ja vieläpä samaan maalieroonkin. Ketterä oli tehnyt 31 ja päästänyt 30 maalia, Valttien vastaavat luvut olivat 28 ja 27. Ratkaiseva uusintaottelu pelattiin Varkaudessa. Heikki Juseliuksen valmentama Ketterä osoitti siinä kamppailussa potentiaalinsa ja nousuhalunsa kukistamalla isäntänsä yli 2000 katsojan edessä selvääkin selvemmin lukemin 2-10.
Pistepörssin neljä kärkinimeä löytyivät KalPasta. Pentti Perhomaan tehot kuudesta pelistä olivat 7+7, Hannu Oksasen sekä Sakari Ahlbergin 7+6 ja Juha Rajalan 4+6. Ketterän tehopoppoon muodostivat poikien maajoukkueessa ennätyspisteitä takonut Jose Pekkala (2+8), Veli-Matti Heino (5+3) sekä puolustaja Jari Lippojoki (5+1). Valttien toiveita pitivät yllä lähinnä Jari Suvinen (5+4) ja Pekka Kinnunen (5+3). KalPa veti kotipeleihinsä yleisöä lähes kolmentuhannen keskiarvolla. Imatrallakin päästiin mukavasti yli 2300 silmäparin keskiarvoon.
Miehemme maajoukkueissa
B-maajoukkueeseen, eli ns. Sisu-Teamiin mahtui divarimiehistä vain HPK:n Mauno Koivisto, joka pelasi kolme ottelua vaille tilastomerkintöjä. Nuorten joukkueeseenkään ei divarista tungosta ollut, mutta muutama mies mukaan kuitenkin mahtui. Kolmas peräkkäinen mitali oli tosiasia, kun Suomi toi USA:sta mukanaan pronssia Alpo Suhosen valmentamalla joukkueella, jossa pelasivat FoPS:n Pekka Järvelä sekä Ketterää nostamassa ollut Jose Pekkala. Kiekkoreippaassa kauden pelannut Raimo Summanen voitti kisojen pistepörssin tehoilla 7+9. Pekka Järvelä oli Suomen neljänneksi tehokkain saaliinaan kolme maalia ja seitsemän syöttöpistettä.
18-vuotiaiden EM-kisat pelattiin Ruotsissa. Suomi sijoittui vasta neljänneksi, vaikka kasassa oli yksi kaikkien aikojen parhaista ikäluokistamme. Esa Tikkasen, Mikko Mäkelän, Raimo Helmisen ja kumppaneiden mukaan divarista mahtuivat FoPS:ssa loistanut Esa Keskinen sekä JYP:n Matti Kautto. 17-vuotiaat puolestaan pelasivat epävirallisen PM-turnauksen Ruotsissa. Keskinen teki kolmessa pelissä kaksi maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Joukkueessa pelasivat myös Valttien Timo Palmu ja Sportissa viisi peliä pelaamaan päässyt Kent Westerlund. SaPKon malivahtilupaus Jarmo Myllys ja HPK:n junnukaksikko Piikkiö-Järvi eivät vielä divariin asti yltäneet.