79-80 – Ekaa kertaa Kerhon komennossa

MESTIS / Artikkeli
Divaritalven 79-80 kovin oli ensimmäisen todellisen nousuyrityksensä tehnyt HPK – mutta kevään ratkaisupeleissä puhti loppui kesken. Niinpä liigapaikan surkealta KooVeelta veikin kuin varkain Alpo Suhosen luotsaama SaiPa. Teini-ikäiset Petri Skriko ja Raimo Summanen nousivat maaleillaan suuren yleisön tietoisuuteen.

Joukkueet (1.-10.): HPK, SaiPa, SaPKo, Sport, JYP, FoPS, Jäähonka, KooKoo, Jukurit, K-67

Ottelumäärä: 36

Kaudelle 79-80 divarissa jatkoi sama porukka kuin edellisenäkin talvena. Järjestykseen sentään saatiin aikaiseksi huomattaviakin muutoksia. Vielä viime kaudella HPK oli kuulunut peränpitäjiin, mutta nyt pelit sujuivat huomattavasti mukavammissa merkeissä ja kotiolosuhteetkin olivat paremmat, kun Rinkelinmäen tekojäärata sai viimein katon päällensä.

Esko Mäkisen tilalle Kerhon peräsimeen tarttui Hilpas Sulin. Pelaajapuolella joukkue kärsi muutaman kovan menetyksen, kun Pekat Kuusisto ja Leimu sekä Martti Helle jättivät divarikaukalot nuoremmille. Kolmikon lisäksi vaihtuvuutta oli reilun kentällisen verran, ehkä merkittävimpinä maalivahti Jarmo Heikkilän siirtyminen Kiekko-67:n riveihin. Kerho tyytyi kesällä vahvistamaan lähinnä hyökkäystään, kovimpana nimenä Hanski Savolainen, joka palasi vuoden liigavisiitiltään Lahdesta. Lisäksi Hämeenlinnaan matkasivat Sportin Timo Hytti, Kärppien Kalevi Hongisto sekä nuorten maajoukkueissakin esiintyneet 23-vuotiaat Arto Hile ja Jarmo Toivanen.

Runkosarja oli HPK:lle voittokulkua. Alkusyksyn joukkue vielä malttoi pysyä muiden kärkiseurojen kanssa tasamarssissa, mutta kauden puolessavälissä se repäisi riittävän eron. Lokakuun lopusta tammikuun alkuun kestänyt tappioton putki kesti viisitoista ottelua ja vei Kerhon piikkipaikalle koko loppukaudeksi. Sulinin suojatit hävisivät runkosarjassa viisi peliä, joista vain yhden kotonaan, ja saivat kasaan 61 pistettä maalierolla 234-114. Kerhon runkosarjaan mahtui myös muutama vähän reilumpinumeroinen kotivoitto: FoPS kaatui 13-2, KooKoo peräti 15-1.

SaiPan maaliero oli vielä hämeenlinnalaisiakin parempi: 243-112. Lappeenrannassa oli vähän kummasteltu uutta ja harvinaisen nuorta valmentajaa. Toki Sveitsistä palannut Alpo Suhonen oli jo tehnyt nimensä tunnetuksi FoPS:n ja nuorten maajoukkueiden peräsimissä, mutta Saimaan rannalla epäiltiin lähinnä kuinka hänen auktoriteettinsa riittäisi eteläkarjalaisen jätkälauman kaitsemiseen. Ihmettely loppui lyhyeen, sillä Suhosen komentamat sputnikit aloittivat kautensa kahdeksalla peräkkäisellä voitolla, ja pelasivat vielä kolme seuraavaakin otteluaan tappiotta. Siitäkin huolimatta joukkueen kakkossija oli työn ja taiston takana. Kerätyt 54 pistettä riittivät kuitenkin pitämään neljään voittoon runkosarjan päättäneen SaPKon lappeenrantalaisten takana kahdella pisteellä.

Sarjan parhaiten pitäneen puolustuksen liiderinä Lappeenrannassa toimi isokokoinen konstaapeli Tuomo Martin, joka vaihtoi SaiPan paitaan kuuden KooVee-kauden jälkeen. Myös Kari Saarikko tuli SaiPaan KooVeesta ja kokenut Martti Immonen palasi Etelä-Karjalaan Helsingistä. Muut uudet SaiPa-pelurit tulivat lähialueen junioreista, tärkeimpinä niminä vuonna 1962 syntynyt Petri Skriko ja pari vuotta vanhempi puolustaja Keijo Taskula. Lappeenrannan divarijäät puolestaan jättivät kesällä taakseen kokeneet Harri Asikainen, Mikko Räikkönen, Pekka Nieminen ja Pekka Mönkkönen. Muuten joukkue sai pidettyä riveissään kaikki avainmiehensä. SaiPa-hyökkäyksen tulivoiman saivat runkosarjassa kokea muun muassa Jäähonka (12-1), Jukurit (15-0) ja jopa HPK:kin (10-2).

Sportin paluu elävien kirjoihin

SaPKo pelasi peräsimessä pysyneen Kai Rosvallin johtamana eheän kauden, vaikka jäikin harmittavan niukasti karsintasarjan ulkopuolelle. Sarjasijoitus parani kuitenkin satsausten ansiosta yhdellä edelliskeväästä. Savoon hankittiin muun muassa Reippaan Pekka Nissinen, Ilveksen Hannu Oksanen, Kärppien Seppo Tenhunen, lupaava Paavo Nevalainen sekä minorleaguer Brian Law. Jarmo Laineen ja Timo Väliahon tilalle Jari Kaarelan kakkosvahdiksi otettiin Matti Kuhakoski. Kenttäpelaajista SaPKon jättäneihin kuului lähinnä kokenutta kaartia: Jaakko Koikkalainen, Ilmo Muhonen, Heikki Hämäläinen ja Hannu Ihala. Pallokerholaiset keräsivät 12-14 pistettä jokaiselta neljännekseltä sekä tekivät eniten ja päästivät vähiten maaleja heti kärkikaksikon jälkeen. SaPKo oli myös ainoa joukkue joka pystyi voittoon Hämeenlinnassa tai Lappeenrannassa; HPK:n se voitti tammikuun lopussa 5-10, SaiPan marraskuussa 1-6.

Paikkaa karsintasarjaan pystyi tavoittelemaan myös Sport, jolta ei osattu juurikaan menestystä odottaa. Edelliskauden rämpinyt vaasalaisjoukkue menetti nimittäin miehistöstään neljä tärkeätä kenttäpelaajaa: Hytin Hämeenlinnaan, Jaakko Hyytisen Jäähonkaan sekä kokeneet Kari Helanderin ja Raimo Braxin. Lisäksi maalivahdeista Ben Schrey palasi Poriin ja Jarmo Kaistakari Raumalle. Hankinnoista nimeä löytyi ennestään vain Reippaasta siirtyneellä Hannu Koskisella ja joukkueeseen palanneella Harri Saariolla. Muuten Vaasassa jouduttiin luottamaan nuoriin, joista varsinkin 18-vuotias Timo Salomaa lunastikin sitten lopulta odotukset komeasti keräten parhaat pisteet vaasalaisista.

Ensimmäiseltä kierrokselta vaasalaiset saivatkin odotetusti kasaan vain kahdeksan pistettä, mutta nousivat kärkikolmikon peesiin voitettuaan vuoden lopussa komeasti yhdeksän peräkkäistä peliä. Ennen viimeistä neljännestä eroa kolmantena olleeseen SaPKoon oli vain kaksi, ja SaiPaankin vain viisi pistettä. Viimeisistä yhdeksästä pelistään se voitti kuitenkin vain kaksi ja sai lopulta kasaan 41 pistettä. Vasta luotsinuraansa aloitellut Esko Nokelainen ei saanut vieläkään joukkuetta pelaamaan kauden aikana tasaisesti: niukkojen taisteluvoittojen sarjaa saattoi seurata todellinen rökäletappio. Joukkue esimerkiksi aloitti kauden komeasti kolmella voitolla, mutta hävisi neljännessä pelissä SaiPalle 10-0. HPK voitti vaasalaiset alkusyksystä 12-1 ja JYP toiseksi viimeisellä kierroksella peräti 14-1. Vaikka voittoja kertyikin viisi enemmän kuin tappioita, oli Sportin maaliero selvästi negatiivinen: 167-186. Huonoon maalieroon osasyynä oli myös ongelmat maalin suulla: Markku Heralasta, Jari Kiveliöstä eikä Jouko Piittasesta ollut Ässiin palanneen Schreyn korvaajaksi.

Sijat viisi ja kuusi menivät JYP:lle ja FoPS:lle. Jyväskyläläiset onnistuivat voittamaan vasta kauden viidennessä pelissään, ja vielä kauden puolivälissä jopa joukkueen sarjapaikka vaikutti uhatulta. Joukkue paransi kuitenkin kauden mittaan, ja kevään koittaessa pussissa lillui 34 pistettä. JYP:n maaliero oli hyvä, 190-166, kiitos maaliahneiden hyökkääjien ja suhteellisen luotettavasti torjuneiden Kari Viljasen ja Juha Pienimäen. Pienimäki korvasi edellisen kakkosen Kari Saikkosen oikein hyvin. Kenttäpelaajistaan jyväskyläläiset menettivät Allan Andersonin ja Malmöön matkanneen Timo Raution. Vaihtuvuus oli hyvin vähäistä, sillä uutena miehenä joukkueeseen hankittiin oikeastaan vain Ässien taitohyökkääjä Erkki Väkiparta. Mukaan nostetuista junnuista ehdottomasti kovin oli Raimo Summanen.

Arto Lehtiön komennossa jatkaneen FoPS:n pelastukseksi koitui vahva alku. Palloseura keräsi ensimmäisen kierroksen peleistään 12 pistettä ja teki jo silloin riittävän eron peräpäähän. Kärjen vauhdista se tosin tippui jo seuraavalla neljänneksellä voitettuaan vain kaksi ottelua. FoPS:n lopullisiksi lukemiksi 31 pojoa ja maalit 167-204. Palloseura oli jälleen pakon edessä joutunut nuorentamaan ryhmäänsä noin kentällisellä. Jukka Raittista, Kari Torkkelia, Tapani Hämäläistä ja KooVeeseen palannutta Veijo Hukkasta korvaamaan joukkueeseen hankittiin Ässissä pelannut parikymppisten trio: Pekka Stenfors, Jyrki Levonen ja Jouni Mäkitalo. Junioreista divarimenoa päästettiin haistelemaan reilut kymmenkunta nuorta miestä.

Jännitettävää Espoossa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Turussa

Arto Sirviön HIFK:iin menettänyt Jäähonka aloitti kauden surkeasti. Sirviön lisäksi joukkueen menetyksiin kuuluivat liigaan suunnanneet Jarmo Vuorinen ja maalivahti Hannu Riihimäki (molemmat HIFK) sekä Pekka Hämäläinen (Reipas). Muista runkomiehistä joukkueen jättivät taakseen Keijo Nissinen ja lääkärinopintoihinsa keskittynyt Ismo Syvähuoko. Hankinnoista ainoastaan Sportin Hyytisellä oli kokemusta sarjatasolta. Kauden ensimmäinen puolikas menikin opetellessa ja tuotti espoolaisille vain neljä voittoa ja kahdeksan pistettä. Se pystyi kuitenkaan nousemaan suosta ja vältti karsinnat kerättyään jälkimmäisen puoliskon 18 ottelustaan peräti 20 pistettä. Joukkueen suurimmat vaikeudet olivat maalinteossa, sillä joukkue sai kasaan vain 131 maalia. Olli Hietasen korvannut Raimo Borgman onnistui kuitenkin juonimaan hyvän puolustustaktiikan, joten omiinkaan ei mennyt kuin 163 maalia.

Niukimmin karsinnoilta välttyi 23 pistettä kasaan saanut KooKoo. Yleensä surkean syksyn pelanneet kouvolalaiset aloittivat kauden poikkeuksellisesti lähes kärjen vauhdilla, mutta eivät voittaneet kertaakaan maalis- eikä joulukuun aikana. Yhteensä voitottomien pelin putki venähti peräti viidentoista matsin pituiseksi. Heikki Kokin valmentamana jatkanut KooKoo voitti viimeisistä viidestä pelistään vain kaksi, mutta säilytti sarjapaikkansa kolmen pisteen turvin. Hyökkäystehoa menettänyt KooKoo teki runkosarjassa vain 132 maalia ja päästi vastustajan juhlimaan jopa 211 kertaa. Joukkueen jättivät kesän aikana Reippaaseen siirtyneen Harri Haapaniemen lisäksi Mauri Tuomainen, Kari Takala, Jorma Jyrkilä, kokenut Juha Kautonen ja maineikkaan uransa lopettanut puolustaja Kari Palo-oja. Vahvistuksista eniten odotettiin kasvattiseuraansa palanneelta Esa Sireniltä. Muita hankintoja olivat joukkueeseen palannut puolustaja Juha Topo, Reippaassakin yrittänyt hyökkääjä Ilmari Vartiainen ja Jukureiden Juha Jokela. Junioreita mukaan nostettiin kourallinen, mukaanlukien maalivahti Jukka Haaja.

Neljättä kauttaan Jukureissa pelaajavalmentajana toiminut Jukka Mattila piiskasi laumansa loppukiriin, mutta matka loppui kesken. Viimeisistä yhdeksästä pelistään joukkue saalisti 11 pistettä – kun ensimmäiset 27 peliä olivat tuottaneet yhteensä vain yhdeksän pistettä. Seitsemällä tappiolla kautensa aloittanut Jukurit hävisi vuodenvaihteessa kymmenen peräkkäistä peliään, mutta onnistui useimmiten välttämään murskalukemat ja sai maalierokseen 147-201. Joukkue käytti myös ylivoimat hyvin edukseen ja pysyi itse poissa aitiosta. Uskoa mikkeliläisten mahdollisuuksiin ennen kauden alkua toi tieto kahden kokeneen pelurin paluusta: Mattila hyppäsi itse kaukaloon reilun vuoden tauon jälkeen ja SaiPassa yrittänyt Seppo Hintsakin palasi Savoon. Lähtijöistä tärkeimmät olivat Esa Nyman, Erkka Westerlund, Juha Jokela ja Pentti Kääriäinen.

Kiekko-67:lla taas oli avaimet täysin omissa käsissään. Hyvin sillä ei kulkenut missään vaiheessa kautta, mutta sinnikkäästi se pysytteli karsintaviivan yläpuolella - kunnes viimeinen neljännes sitten sujui katastrofaalisen huonosti. K-67 hävisi yhdeksän viimeistä peliään maalierolla 15-83 ja päätyi sarjan viimeiseksi 16 pisteellä. Sittemmin tarkasta puolustuspelistä tunnetuksi tullut turkulaisryhmä päästi runkosarjassa yhteensä 248 maalia ja teki itse niitä vain 113. Joukkue otti myös eniten rangaistuksia ja oli huonoin erikoistilanteissa. Turkulaiset ottivat kauden aikana turpiinsa SaiPalta 12-2 ja 15-2, viimeisellä kierroksella isännät olivat parempia Mikkelissä lukemin 12-2. Myös peliuraansa jatkaneen Ilkka Mesikämmenen valmennukseen siirtynyt joukkue oli melko mielenkiintoinen sekoitus. Se oli kesällä menettänyt hurjan määrän pelaajia sarjan kokeneimmasta päästä, mutta onnistunut hankkimaan muutaman vieläkin kovemman veteraanin messiin. Kupittaalta häipyivät mm. Pekka Haapaniemi, Robert Lamoureaux, Jukka Koivu, Ilkka Laaksonen, Hannu Toivonen, Pertti Vaelma, Heikki Lehto, Jarmo Almi, Veijo Saarinen ja maalivahdit Rauli Ottila sekä TuToon siirtynyt Rauno Sjöroos. Ruotsi vei osansa ja suuri osa kolmekymppisistä lopetti yhä enemmän satsauksia vaatineen kiekkoilun kokonaan.

Kuudesta parhaasta pistemiehestä joukkueeseen jäi vain kaksi: maaliahneet J-P Vuorinen ja Matti Lindstedt. Uusista nimistä kiinnostavimpia olivat Ilveshyökkääjä Timo Virtanen, 36-vuotias Pertti Kuismanen, kolmekymppinen Jarmo Koivunen ja pukipa joukkueen pelipaidan yhteen peliin nelikymppinen Kalevi Leppänenkin. HIFK:stä siirtyneellä Koivusella oli tilillään reilut 300 pääsarjapeliä ja palkintokaapissaan seitsemän SM-sarja ja –liigamitalia. 22 divaripelissä Koivunen keräsi pisteet 9+5. Uutena maalivahtina esiintyi HPK:sta tuttu Jarmo Heikkilä. Ja löytyipä joukkueesta myös yksi sarjahistorian eksoottisimmista nimistä: kanadalainen Guido Famulare pelasi turkulaisten riveissä 16 ottelua tehoin 3+4 ja keräsi 43 rangaistusminuuttia. Ilmeisesti nikkarille ei divarikaukaloista tappelupukareja löytynyt, sillä jäähymäärä jäi huomattavasti odotettua pienemmäksi. Edellisenä talvena Denis Savardin joukkuetoverina QMJHL-liigassa pelannut Famulare oli nimittäin napsinut tililleen 77 ottelussa peräti 347 minuuttia kakkua.

Kovimmat yksilöt Hämeenlinnasta...

Pistepörssissä hämeenlinnalaiset ottivat kolmoisvoiton. Tehokkain oli Heimo Iivonen (37+28), peesissään Hannu Savolainen (20+39) sekä Timo Hytti (24+28). Muita HPK:n pistenikkareita olivat Pentti Pietilä (29+18), 20 maalia tehnyt Heikki Heinänen sekä Mika Sulin, Juha Hietanen ja Kärpistä hankittu Kalevi Hongisto. SaiPan tehokaksikon muodostivat Esko Heikkeri (37+14) sekä Heikki Mälkiä (24+27). Yli piste/peli-tahtiin lappeenrantalaisista ylsivät lisäksi Petri Skriko, Pentti Matikainen, Ilkka Kaarna, Antero Väätämöinen ja Pertti Heikkeri. Sveitsistä SaiPaan palannut Martti Immonen keräsi 16 pelistä tehot 9+11. SaPKolta tahtia pitivät yllä Steve MacDonald (23+27), Jussi Piuhola (25+20), Erkki Huttunen (17+21) ja Paavo Nevalainen (23+14). Kymmenen parhaan pistemiehen sakkiin mahtui vielä kaksi jyväskyläläistäkin. JYP:n kovin nikkari oli kokenut Erkki Väkiparta (26+22), joka oli pelannut edelliset kymmenen kautta Ässissä. Ketjukaveri Pentti Rastela keräsi tehot 24+24.

Sportista ei selvää ykköspistemiestä tällä kaudella löytynyt. Vaasalaisten tehokkain pelaaja, Timo Salomaa, keräsi pisteet 14+16. Myös Jäähongan edustajat löytyivät kolmenkymmen parhaan ulkopuolelta: J-P Hienonen (18+15) ja Davy Beilinson (15+17). FoPS:sta piste/peli-tahtia pitivät yllä Mika Helkearo (19+19) ja Kari Lehtinen (15+21). KooKoosta pisteitä kasasivat Heimo Mäkelä (27+14), Esa Siren (12+24) ja Juhani Södervik (13+22). Jukureilta top-kahteenkymppiin mahtuivat pelaajavalmentaja Mattila (21+19) ja Timo Hokkanen (15+25). Kiekko-67:n tehokkaimpia olivat Hannu Kauppi (17+17) sekä Matti Lindstedt (15+17). Muutama nuori mies iski kovat tehot. 17-vuotias Petri Skriko iski 36 pelissä 25 maalia, antoi 20 syöttöä ja otti vain neljä rangaistusta. Pari viikkoa Skrikoa nuorempi Raimo Summanen vastasi haasteeseen ja iski JYP:lle 31 pelissä tehot 22+12.

Maalipörssin voiton jakoivat 37 kertaa osuneet Iivonen ja Esko Heikkeri. HPK:n Hannu Savolainen voitti syöttöpörssin lisäksi myös jäähypörssin 90 rangaistusminuutillaan. Kakkoseksi listalla nousi Kiekko-67:n pelaajavalmentaja Ilkka Mesikämmen, joka sai kasaan 84 minuuttia. FoPS:n Jouni Mäkitalolle minuutteja kertyi 80. Katsojamäärät vaihtelivat melkoisesti eri joukkueiden välillä. Tuoreen hallinsa innoittamana hämeenlinnalaisia marssi aiempiin kausiin verrattuna tuplaten Kerhon pelejä katsomaan; keskiarvoksi 2725. SaPKo ja SaiPa kiinnostivat noin paria tuhatta ihmistä. FoPS, Sport, JYP ja KooKoo saivat kerättyä peleihinsä tuhatkunta silmäparia. Mikkelissä katsojakeskiarvo jäi alle viiteensataan, Turussa alle kolmeensataan ja Espoossa vaivaiseen 182 katsojaan.

...kovin joukkue Lappeenrannasta

Liigapaikkojaan joutuivat puolustamaan 26 pistettä kerännyt Jokerit ja kymmenen pisteen jumbo KooVee. Perinteikäs tamperelaisseura jumiutui peränpitäjäksi jo hyvissä ajoin tässäkin sarjassa, voittaen ainoastaan yhden ottelun. Jokerit ja SaiPa saivat kumpikin kasaan yhdeksän pistettä ja lunastivat paikkansa ensi kaudeksi liigaan.

Maajoukkuehyökkääjiensä johdolla Jokerit oli sarjan maaliahnein tehden 49 maalia. Kotona helsinkiläisten hurlumhei-kiekko (SaiPa 10-6, HPK 13-3, KooVee 9-6) toimikin tarpeeksi vahvasti – vieraissa joukkue voitti vain KooVeen. Tiukimmin puolustanut SaiPa varmisti nousunsa toiseksi viimeisellä kierroksella, kun se kohtasi loppuunmyydyssä Kisapuistossa perässään kuolanneen HPK:n. Vielä ennen päätöserää HPK johti maalilla, mutta kapteeni Pentti Matikainen murjoi kiekon väkisin maaliin sytyttäen valotaululle SaiPalle paremmin kuin hyvin sopineet loppuluvut 7-6.

HPK, joka oli runkosarjan kotimatseissaan ollut lähes lyömätön, tumpeloi ja hermoili nyt kunnolla. SaiPaa sekä Jokereita vastaan se jäi kotonaan tasureihin ja hävisi maalilla KooVeelle. Vieraissakin kaatui vain tamperelaisjoukkue, joten lopulliseksi pistesaldoksi jäi neljä. Karsintasarjan pistepörssikärjen miehittivät jokeripelurit: Henry Leppä (4+7), Aarre Kourula (3+8), Matti Heikkilä (4+6), Jari Kurri (7+2), Ari Mikkola (2+7) ja Juha Saarenoja (5+3).

SaiPan kovakuntoisimmat olivat tehot 2+7 kerännyt Jukka Peitsoma sekä kahdeksan maalia iskenyt Esko Heikkeri ja seitsemästi osunut Ilkka Kaarna. HPK:n kolmenkymmenen tehdyn maalin takana oli usein joko Juha Hietanen (5+5), Hannu Savolainen (3+7) tai kuusi maalia iskenyt Heikki Heinänen. KooVeen Risto Jalo keräsi tehot 4+3 ja Reijo Mansikka 3+3. Eniten jäähyllä istui SaiPan Kari Weckström (28min).

Tasainen JoKP onnistuu

K-67 ja Jukurit puolestaan joutuivat kaksinkertaiseen karsintasarjaan taistelemaan divarista putoamista vastaan. Nousijakanditaatteina vastassa olivat JoKP Joensuusta ja Varkauden Valtit. Tarkasti puolustanut JoKP otti selvän ykkössijan kymmenellä pisteellä. Se voitti vieraissa kaikki pelinsä yhdellä maalilla, kotona kahdella ja hävisi vain Valteille (3-5). Toisesta divaripaikasta taistelu oli se sijaan tiukkaa. K-67 ja Valtit päätyivät tasapisteisiin 5 pojoa keränneinä ja maalinteon vaikeuden kanssa paininut Jukurit jäi niukasti jumboksi neljällä pisteellään. Putoaminen divarista ei kuitenkaan ollut mikkeliläiskiekkoilun suurin huolenaihe, sillä seuran talousasiat oli saatu huomattavasti pelillistä puolta pahemmin solmuun. Uusintaottelussa Valtit murskasi turkulaiset lukemin 9-2 ja nousi divariin.

Sarjan paras pistemies oli K-67:n Lindstedt joka keräsi kuudesta pelistä tehot 7+8. Yhteensä K-67 teki 31 maalia – saman verran kuin Valtitkin, jonka tehokaksikon muodostivat Risto Turtiainen (7+4) sekä Pekka Kinnunen (4+5). Jari Kuronen iski JoKP:lle seitsemän ja Risto Kuusela viisi maalia. Myös K-67:n Timo Virtanen osui kuudesti.

Divarimiehistä muutama kuuli maajoukkueen kutsun. SaiPan Heikki Mälkiä pelasi B-maajoukkueessa kahdeksan ottelua (2+1), SaPKo-pakki Timo Härkönen kuusi (0+1) ja toinen savonlinnalainenkin, Ari Tamminen, kaksi. Mika Helkearo pelasi Olli Hietasen ja Rauno Korven valmentamassa nuorten maajoukkueessa kaikki pelit. Junnujen historialliseen hopeamiehistöön kuului myös Sportin puolustaja Jari Munck. SaPKon Jari Hämäläinenkin pääsi sovittamaan pikkuleijonien paitaa, muttei mahtunut lopulliseen kisajoukkueeseen. Pykälää nuoremmissa pelasivat Munck, Skriko, Summanen ja kisajoukkueesta pudonnut Sportin Kari Yli-Mäenpää.

» Lähetä palautetta toimitukselle