Helkearolla ja Hjerpella ei haastajia?

MESTIS / Artikkeli
Ykkösdivarin kaikkien aikojen tilstoissa Mika Helkearo johtaa kolmea kategoriaa, joita tuskin koskaan tullaan rikkomaan. Kuten ei myöskään Håkan Hjerpen maalimäärää. Pistelistoille ei kovinkaan korkealle tulla nykyaikoina enää yltämään, mutta jäähypörssissä muutoksia sen sijaan voi tapahtua jo lähiaikoina.

Nykyään yhä harvempi pelaaja pelaa koko uransa Mestiksessä. Aiemmin peruspelaajien palkkioissa ei uisenkaan ollut suuria eroja liigan ja divarin välillä ja siirtyminen ulkomaillekin oli aika hankalaa. Myös maaleja mätkittiin tuolloin aivan toiseen tapaan: kaksinumeroiset luvut eivät olleet lainkaan harvinaisia. Jäähyissä kehitys sen sijaan mahdollistaa sen, että nykypäivän pelaajillakin on asiaa kärkisijoille. Yhtenä selityksenä voi pitää tässä myös sitä, että vielä kahdeksankymmentäluvulle tultaessa suurin käytösrangaistus eli suhkukomennus merkittiin tilastoihin kymmenenä minuuttina.

Eniten pisteitä

1. Mika Helkearo 580. 295+522=817

2. Håkan Hjerpe 313. 317+251=568

3. Mikko Laaksonen 366. 253+295=548

4. Steve MacDonald 390. 276+249=525

5. Jari Hirsimäki 343. 246+264=510

6. Jari Hämäläinen 436. 270+235=505

7. Ilkka Kares 338. 190+295=485

8. Hannu Savolainen 368. 176+283=459

9. Jouni Kalliokoski 421. 235+213=448

10. Pasi Vuorela 453. 254+192=446

………………………………………

15. Matti Nevalainen 463. 166+242=408

………………………………………

20. Aki Räisänen 334. 174+197=371



Mestiksen kärkinimi: Jani Uski 259. 102+180=282

Eniten maaleja

1. Håkan Hjerpe 317

2. Mika Helkearo 295

3. Steve MacDonald 276

4. Jari Hämäläinen 270

5. Jarkko Aaltonen 260

6. Pasi Vuorela 254

7. Mikko Laaksonen 253

8. Jari Hirsimäki 246

9. Jouni Kallikoski 235

10. Pertti Rastela 208

………………………………………

15. Marko Lapinkoski 184

………………………………………

20. Aki Räisänen 174



Mestiksen kärkinimi: Matti Raunio 135

Eniten syöttöpisteitä

1. Mika Helkearo 522

2. Ilkka Kares 295

2. Mikko Laaksonen 295

4. Hannu Savolainen 283

5. Jari Hirsimäki 264

6. Håkan Hjerpe 251

7. Steve MacDonald 249

7. Tommi Vali 249

9. Jouni Rinne 246

10. Matti Nevalainen 242

………………………………………

15. Jouni Kalliokoski 213

………………………………………

20. Pasi Vuorela 192



Mestiksen kärkinimi: Jani Uski 180

Eniten otteluita

1. Mika Helkearo 580

2. Heikki Autio 466

3. Matti Nevalainen 463

3. Tommi Vali 463

5. Jari Lippojoki 462

6. Juha Jääskeläinen 457

7. Pasi Vuorela 453

8. Timo Hokkanen 447

9. Jari Hämäläinen 436

10. Jarkko Aaltonen 435

………………………………………

15. Ahti Ruohoaho 414

………………………………………

20. Jukka Lappeteläinen 391



Mestiksen kärkinimi: Ville Kiiskinen 331

Eniten jäähyminuutteja

1. Gennadi Kurdin 631

2. Marko Väkiparta 553

3. Heikki Autio 551

4. Jouni Vuorinen 546

5. Hannu Savolainen 539

6. Steve MacDonald 505

7. Santeri Kilkki 481

8. Ville Kiiskinen 480

9. Timo Hokkanen 478

10. Jari Kiviniemi 467

………………………………………

13. Asko Rantanen 417

………………………………………

20. Esa Takala 398


» Lähetä palautetta toimitukselle