Mielipide

Odotettavissa kevään suurin yllätys?

MESTIS / Kolumni
Mestiksen toisessa välieräparissa kohtaavat Jukurit ja Jokipojat. Runkosarjan voittajana Jukurit on ennakkosuosikki, mutta myös Jokipojat mielii kovasti finaaliin. On hyvin mahdollista, että edessä on tasainen ja jännittävä ottelusarja.

Puolivälierissä Jokipojat pudotti SaPKon otteluvoitoin 4-1, kun taas Jukurit lähetti Kiekko-Vantaan lomille suoraan neljässä ottelussa. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat toisensa pudotuspeleissä keväällä 2007. Tuolloin kyseessä oli puolivälierä, josta sarvipäät marssivat jatkoon otteluvoitoin 3-0.

Vieläkö rahkeissa riittää?

Jokipoikien puolivälierät sujuivat nousujohteisissa merkeissä. Joukkue tuli pudotuspelisarjaan hieman toipilaskuntoisena, mutta paransi sitten askel askeleelta. Lopulta peli oli jo kerrassaan mallikasta. Ykkössentteri Juuso Rajalan poissaolon aiheuttamaa tyhjiötä paikkaamaan nousi uusia vastuunkantajia, ja parhaimmillaan joukkueen jokainen vitja kykeni pyörittämään peliä savonlinnalaispäädyssä.

Vaikka yllätysnimien esiinmarssi onkin ollut ilahduttavaa, on tosiasia se, että lähtökohtaisesti Jukureiden materiaali on Jokipoikien vastaavaa vahvempi. Nimet selässä eivät tietenkään näissä peleissä paina, mutta ärjypaitojen kalusto varsinkin hyökkäyssuuntaan kalpenee hivenen mikkeliläisiin verrattuna. Rajalan paluu helpottaa tilannetta etenkin erikoistilannepelaamisen osalta, mutta sekään ei punnuksia täysin tasaa; joensuulaisten pitää kyetä parantamaan vielä vähän haastaakseen mikkeliläiset tasapäin kaukalossa.


Nähdäänkö tämä näky ottelusarjan päätteeksi?
Joona-Pekka Hirvonen - http://jphirvonen.net/

320 vs. 39

Jukurit hankki maalilleen punnittua kokemusta Tommi Nikkilän muodossa. Teemu Seppäsen osaksi tuli pelata loppukausi SaPKossa, missä mies onnistuikin kiitettävästi. Siirto oli ymmärrettävä, sillä Seppänen ei rumputulessa syttyvänä maalivahtina ole se paras valinta Jukureiden maalinsuulle, jonne laukauksia satelee harvakseltaan.

Siinä, missä Mikkelissä tehtiin harkittu hankinta, otettiin Joensuussa puolestaan riskiä. Vaihtokaupassa laskettiin kokenut Antti Ore Espooseen liigaleipää syömään ja paluupostissa otettiin Lars Volden tolppien väliin. Riski on toistaiseksi kannattanut näiltä osin, sillä peittävä norjalainen pelasi hyvät puolivälierät.

Välieriä puntaroidessa kuitenkin eteen tulee se fakta, että Jokipoikien maalivahtiosasto Volden–Eemeli Sivonen on pelannut Mestistä yhteensä 39 ottelua. Jukureiden Nikkilä–Kai Tillanen –kaksikolla näitä pelejä on vyöllään 320 kappaletta, kun mukaan lasketaan myös Nikkilän viime vuosituhannella Jokipojissa pelaamat 1. divisioonan ottelut. Lisäksi Nikkilällä on vielä melkein 200 ottelua SM-liigaa siihen päälle. Ero kokemuksessa on hurja. Kärjistetysti voidaan todeta, että Jokipoikien maalivahtien epäonnistuminen pilaa koko sarjan, kun taas Jukureiden maalivahtien epäonnistuminen voi pilata yksittäisiä eriä.

Mikään ei viittaa siihen, että Voldenin vire olisi katoamassa, mutta pientä suurempi riski kahden kokemattoman vahdin duo näissä otteluissa silti on.

Ihosi alla

Jokipoikien valtiksi puolivälierissä nousi joukkueen ilme. Ärjypaitaa kantavista yksilöistä on tullut viimeistään näissä peleissä joukkue.

Puolivälierissä punapaidat taklasivat säälittä ja raastoivat armotta savonlinnalaisveljiään. Maalinedusta pidettiin puhtaana kovin keinoin, eikä jälkipeleissä annettu tuumaakaan periksi. Suuta soitettiin aina kun siihen mahdollisuus avautui. Henkinen sodankäynti toimi. Sarjan viimeisessä pelissä SaPKo-pakit selvästi arastelivat kulmiin menoa omassa päässä mehtimäkeläisyleisön karjuessa "AJA, AJA!" -huutojaan. Jokipojat pääsi SaPKon ihon alle.

Joensuulaisten menestyksen avain piileekin näissä samoissa asioissa. Jukureilta pitää viedä tilan ja ajan lisäksi pois myös itsevarmuus. Jokipojissa löytyy hämmentäjiä tukkukaupalla, ja joukkue on tällä osastolla Jukureita vahvempi. Yhtälöön oman vaikeutensa tuo tietenkin myös rajanveto. Kaukalossa on tuomaristo, eikä vati saa läikkyä yli missään vaiheessa.


Jarno Pikkaraiselle finaalit olisivat tuttua puuhaa.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Kestääkö Jukurien kantti tosipeleissä?

Jukurien osalta kausi on tähän mennessä ollut vakuuttava. Vaikka myös heikompia vaiheita sattui sekaan, oli runkosarja kokonaisuudessaan kulkemista voitosta voittoon. Mikkeliläiset voittivat runkosarjan toista kertaa peräkkäin, tällä kertaa tosin ratkaisu nähtiin vasta viimeisissä otteluissa.

Puolivälierässä vastaan asettui viime kauden tapaan Kiekko-Vantaa. Ottelusarjaan Jukurit lähti itsestäänselvänä ennakkosuosikkina, ja hoitikin homman suoraan neljässä ottelussa. Kaksi ensimmäistä kohtaamista olivat mikkeliläisten näytöstä selvin lukemin, mutta kaksi seuraavaa olivat huomattavasti tasaisempia. Jokipoikia vastaan vireen olisi jälleen oltava sama kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussa.

Kaikesta huolimatta lohipaidoista ei ollut mikkeliläisille suurta vastusta. Perjantaina alkava välieräsarja Jokipoikia vastaan onkin joidenkin yksittäisten runkosarjaotteluiden jälkeen Jukurien ensimmäinen kovempi koitos. Viime kevään finaaleissa nähtiin, että joukkueen kantti ei kestänyt kovassa paikassa loppuun saakka. Kauden tärkeimmät ottelut ovat jälleen käsillä tässä ja nyt, joten henkisen puolen on oltava parhaimmillaan.

Tällä kertaa myös välierävastus on huomattavasti kovempi kuin viime kaudella. Silloin vastassa oli D Team, ja Jukurit eteni finaaliin suoraan kolmessa ottelussa. Ärjypaitoja vastaan tämä tuskin toteutuu. Toissakevään mestarit tulevat taistelemaan tosissaan finaalipaikasta, ja on hyvin mahdollista että ottelusarja venyy jopa viidenteen otteluun.

Mitkä ovat huippuryhmän heikkoudet?

Vaikka kokonaiskuvassa Jukurien peli on ollut hyvää läpi kauden, mahtuu matkalle silti huonompia vaiheita, ja heikkouksia löytyy edelleen. Yksi tällainen voi olla maalivahtitilanne, joka on herättänyt kysymyksiä koko kauden. Tommi Nikkilä ja Kai Tillanen ovat kokenut kaksikko, mutta aivan täysin he eivät ole vielä vakuuttaneet. Jokipoikien Lars Volden on kovassa iskussa, joten maalivahdit tulee olemaan hyvin ratkaiseva osa ottelusarjassa.

Kuten jo aiemmin on mainittu, yksi arvoitus on henkinen puoli. Henkisen valmiuden ja paineensietokyvyn lisäksi kunnossa on oltava myös hermokontrolli. Ärjylaumassa on useita hämmentäjiä, jotka varmasti myös tietävät ne mikkeliläispelaajat, joihin likainen peli parhaiten tehoaa. Henkisellä puolella joensuulaisten etulyöntiasemaa korostaa myös fyysinen peli, jossa Jukureilla olisi parannettavaa.


Joukkueiden arvioidut vahvuudet ja heikkoudet.

Hyökkäyspeli toimii

Jukurien suurin vahvuus on hyvin tomiva hyökkäyspeli. Runkosarjan tapaan myös pudotuspeleissä hyökkäyksen kirkkaimpana hahmona on viilettänyt Jesper Piitulainen. Runkosarjassa nuori taituri oli joukkueen paras pistemies, ja tällä hetkellä Piitulainen johtaa pudotuspelien pistepörssiä. Kolmantena pistepörssissä on yhtä monella pisteellä puolustaja Pasi Järvinen, joten myös puolustuksesta löytyy apuja hyökkäykseen.

Sen lisäksi että hyökkäyksestä löytyy kovia nimiä, on se kokonaisuudessaankin rakennettu hyvin. Hyökkäyskalusto on laajaa, onnistumisia on kauden mittaan nähty myös kolmos- ja nelosketjuilta. Vaikka myös Jokipojilta löytyy vahvaa materiaalia, ei sen laajuus yllä aivan Jukurien tasolle. Tässä suhteessa mikkeliläisillä on siis etulyöntiasema, joka pudotuspelien otteluruuhkassa voi osoittauta tärkeäksi.

Jukurien joukkue on kokenut, ja kovista peleistä löytyy kokemusta jo pelkästään viimekaudelta. Lisäksi Jarno Pikkaraisen alaisuudessa pelaa useita pelaajia, jotka olivat saman valmentajan kanssa voittamassa mestaruutta jo kaksi vuotta sitten Jokipojissa. Vaikka kokemusta kovasta paikasta löytyy, ei se silti poista täysin ennakkosuosikin paineita.

Arvio ottelusarjasta:

Jokipojat lähtee sarjaan altavastaajana, mutta tulee haastamaan Jukurit tiukasti taistoon finaalipaikasta. Sarja tulee olemaan tasainen, ja on hyvin mahdollista, että ratkaisua haetaan viidennestä ottelusta. Siinä vaiheessa ottelusarja voi kääntyä kumman hyväksi tahansa. Jukureilla on sarjassa kuitenkin kotietu, joka tekee siitä vielä hieman kovemman ennakkosuosikin. Kaikesta huolimatta joensuulaiset tulevat antamaan kovan vastuksen.

Jukurit finaaliin voitoin 3-2.

Jatkoajan pudotuspeliennakko

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös