Mielipide

Kaksi ikimuistoista sarjaa

MESTIS / Kolumni
Jokipojat ja Jukurit ovat kohdanneet kahdesti aiemmin Mestiksen pudotuspeleissä. Kummastakin puolivälieräsarjasta Jukurit selvitytyi mitalipeleihin helpohkosti, mutta kohua ja puhetta herättäneitä tilanteita oli riittämiin.

Joukkueiden ensimmäinen välienselvittely pudotuspeleissä käytiin keväällä 2006, kun edelliskaudella niukasti sarjassa säilynyt joensuulaissakki päätti runkosarjan sijalle kahdeksan. Sarjakärki Jukurit eteni tuolla kaudella aina mestaruuteen asti.

Joensuulaisille historian ensimmäiset Mestiksen playoff-pelit päättyivät nopeasti, kun Jukurit jyräsi välieriin otteluvoitoin 3-1. Punamustat onnistuivat kellistämään tulevan mestarin toisessa kohtaamisessa ja tasaamaan otteluvoitot, mutta kahdessa jälkimmäisessä ottelussa Jukurit osoitti olevansa valmiimpi joukkue jatkopeleihin.


Jokipojat ei onnistunut tekemään ainuttakaan osumaa Kalevankankaalla, kun Jukurit voitti kaksi siellä käytyä osaa lukemin 1-0 ja 4-0. Joensuulaisten tasoitus päättyi voitokkaasti 3-2, mutta viimeisessä ja sarjan ratkaisseessa taistossa ei jossiteltavaa jäänyt – keltapaidat jyräsivät Mehtimäellä peräti 2-8.

Case Kovanen ja ylärimamaali

Vuotta myöhemmin joukkueet kohtasivat jälleen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, tällä kertaa sijoilta kolme ja kuusi. Mikkeliläiset marssivat jälleen välieriin, tällä kertaa tappioitta voitoin 3-0. Kaikki kamppailut päättyivät maalin erolla, mutta kyseisen sarjan tilanteet puhuttavat vielä tänäkin päivänä.

Avauspeli Kalevankankaalla päättyi kohutulla tavalla, kun nykyinenkin jukuripaita Ilkka Kallioinen laukoi jatkoajalla pelivälineen kohti silloisen jokipoikavahti Alexander Salakin vartioimaa maalia. Vielä tänäkään päivänä ei tiedetä, kävikö kiekko maalissa vai nuoliko laukaus ylärimaa, mutta tilanteesta tuomittiin maali ja avausvoitto jäi Mikkeliin. Huhujen mukaan vierailijoiden pukukoppi joutui kärsijän rooliin tappion jälkimainingeissa.

Toiseen osaotteluun kaukaloon astui tappiosta väkevöitynyt Jokipojat, tällä kertaa kotijäällään. Se johtikin ottelua toisessa erässä lukemin 2-1, kunnes kuvioihin astui ikuisen paikkansa joensuulaisfanien sydämiin lunastanut Ari Kovanen.

Uransa jo lopettanut Kovanen joutui nuoren joensuulaispuolustaja Esa Lehikoisen taklaamaksi ja jäi toipumaan jään pintaan. Peli vihellettiin poikki ja tuomarit päättivät tuomita Lehikoisen ulosajoon kyseisestä tilanteesta. Kovaselle ei sittemmin käynyt kuinkaan, vaan mies jaksoi virnistellä vielä punamustalle fanipäädylle.

Kovasen temppu on nykyjääkiekossa arkipäivää, mutta tällä kertaa tuomio poiki valtavat jälkivaikutukset. Kyseisen viiden minuutin ylivoiman aikana vierasjoukkue tekaisi kaksi maalia ja 2-3-johto kesti päätössummeriin asti. Tappio ja Kovasen tilanne käänsivät kenties koko ottelusarjan suunnan.

Jokipoikien ja Jukureiden välillä on koko vuosituhannen ajan ollut enemmän tai vähemmän skismaa, niin pelaajien kuin kannattajienkin välillä. Nykyisessä Jukureiden joukkueessa iso osa valmennustiimistä ja pelaajistostakin on entisiä ärjypaitoja. Sarvisclub on löytänyt omat arikovaset ärjypaidoista, kenties Susirajan Punamustienkin kannatussakki löytää uuden lemmikin keltapaidoista välieräsarjan aikana.

Kaikki tässä ottelusarjassa on mahdollista, mutta rehellisyyden nimissä on toivottava, että tällä kertaa ilman koiruuksia.

Alla video kevään 2007 Kallioisen kohutusta jatkoaikamaalista.

» Lähetä palautetta toimitukselle